tag:blogger.com,1999:blog-315479192024-03-07T06:16:05.957-08:00hetkethetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.comBlogger635125tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-50940331302620817872010-09-15T11:39:00.000-07:002010-09-15T11:44:41.322-07:00UniNäin unen, jossa olin luennolla kuuntelemassa kirjallisuustieteilijää. Hän oli jostain ulkomaisesta yliopistosta. Istuin salissa vasemmalla puolella, lähellä käytävää. Aika edessä. No, hän puhui mutkikkain sanakääntein siitä, miten on löytänyt kirjoittamisen todellisen motivaation. Hän osaa nyt sanoa, mikä motivoi ihmisiä kirjoittamaan. Se on yksinäisyys. Olin samaa mieltä. Luennon jälkeen luennoitsija tuli luokseni. Hän istui hajareisin päälleni. Minä sanoin, että olen ajatellut aivan samaa, kun olen onneton, kirjoitan, kun en, en kirjoita. Nyt en kirjoita. Aivan... hän mutisi, hän ei oikein tiennyt, mitä sanoisi. Ehkä hän ei uskaltanut sanoa, mitä ajatteli. Voisin tietenkin teeskennellä onnetonta..., jatkoin, vähän vitsinä. Sitten heräsin. Juuri tässä kohdassa pitikin herätä.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-46469005729085453282010-03-26T13:06:00.001-07:002010-03-26T13:19:20.184-07:00Kaikenlaisia uniaUnessa olimme Turun saaristossa mieheni kanssa. Emme suinkaan veneilemässä vaan kävelemässä. Kävelimme saaresta toiseen, koska vesi oli niin matalaa. Meillä oli kengät, ja nekään eivät edes kastuneet, koska vesi lainehti vain kengän rampin korkeudella. Se oli tosi kätevää. (Unissani on usein tosi käteviä juttuja.) Saarissa oli talonpoikaismuseoita, joissa katselimme taidokkaita puukaiverruksia. Sitten menimme vanhaan baariin, jossa sain postia Venäjältä. Olin unessa etsinyt venäläistä pop-musiikkia matkallamme Venäjälle, mutta en ollut löytänyt sitä tiettyä levyä. Sitä ei saa enää mistään, luki sähköpostissa. No, sitten menin terapeutin puheille työkaverini kanssa. Hän pani meidän molemmat sänkyyn makaamaan ja väleihimme kaksi nukkea, miesnuken ja naisnuken. (Ei tämä kovin omituista ole, vähän vain.) No, työkaverini oli ärsyttävä, ja löin käsiäni yhteen ja sanoin: "Mars, menepä toiseen huoneeseen" ja hän meni. Terapeutin kanssa kävin omituista keskustelua. Terapeutti = rakkaus, sanoin hänelle. Katselin tarkkaan hänen kasvojaan. Voisimmeko ruveta seurustelemaan, sanoin hänelle. Hän mietti pitkään ja sanoi, että voisi harkita asiaa sen jälkeen kun terapiamme on ohi. (!) Tiesin kaiken päättyvän hyvin. Olin iloinen hänen sanoistaan. Sitten olin työpaikan eteisessä ja tuntini oli alkamassa vähän ajan päästä. Huomasin, että päälläni olivat pyjamahousut. Olisin ehtinyt kotiin vaihtamaan housuja, mutta ajattelin, että en sellaista vaivaa viitsiä housujen takia nähdä. Etsin vaatenaulakosta jotain housuja, siellä oli vanha näytelmävarasto ja kaikenlaisia samettihousuja, vihreitä, jne, mutta en löytänyt sopivia. No, voin opettaa näissäkin, ajattelin. Mitä se haittaa.<br /><br /><br />Uni tätä ennen: olin uimassa ja alapuolellani ui paljon pieniä kirkkaanvärisiä kaloja.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-38043561606048754212010-03-19T15:05:00.001-07:002010-03-19T15:11:03.300-07:00Synnytän maksalaatikkoaKirjoitan nykyään sähkösanomatyylillä, mutta entä sitten? Sitten on niin. Hiukseni ovat kuitenkin niin pehmeät ja latvoista kähertyvät! <br />Olin keskimmäisen kanssa suihkussa jumpan jälkeen. Hän katseli minua ja sanoi: Voivatko sinut ikäisesi naiset vielä saada lapsia? Kyllä hyvinkin, vastasin. Hän hämmästyi silminnähtävästi. - Ai voivat? - Kyllä. Voin saada lapsia, jos haluan, jatkoin. Hän hämmästyi vielä enemmän, silmät olivat jo teelautasen kokoiset. - Ai onko se haluamisesta kiinni? hän kysyi. - On, vastasin, (vaikka ei tämäkään tietysti totta ole kaikkien osalta, mutta paljolti niin.) - Sittenhän kannattaisi... sitten minä ainakin hankkisin miljardi lasta ja myisin niitä (!), hän jatkoi. Ja jos voisi, synnyttäisin joka päivä maksalaatikkoa, koska tykkään siitä niin paljon. <br /><br />Kaikki järjestyy.<br /><br />Turha kai sanoa, että kaikenlaista on tapahtunut.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-33492108294507343832010-03-18T05:33:00.000-07:002010-03-18T05:36:43.357-07:00Uni BerliinistäViime yönä näin unta, että lähdimme isolla porukalla Berliiniin. Vanhempani olivat mukana. Olimme hotellissa, jossa aikoinaan yövyimme esikoisen kanssa. Sieltä oli aamiainen poistettu. Tarjolla oli vain raakaa parsakaalia. Ankealtahan se näyttää, tuumi tarjoilijakin. Vanhempani lähtivät omille teilleen. Emme löytäneet heitä aikoihin mistään. Kun tapasimme taas, sanoin: tänään mennään katsomaan Brandenburgin porttia. Ok, sanoi isäni. Menihän sentään jotain perille, ajattelin.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-18103811204392492722010-03-17T08:22:00.000-07:002010-03-17T08:41:00.054-07:00minulla on finni siinä missä pitäisi olla kauneuspilkkuNäköjään unet samasta teemasta seuraavat toisiaan. Näin talounen, ja sitten toisen ja nyt vielä kolmannenkin.<br /><br />Toisessa unessa olin isossa talossa, joka oli vanha kansakoulu tai seurantalo. Olin siellä yleisönä seuraamassa näytelmää ja yhtäkkiä minut pyydettiin mukaan näytelmään. Menin ja pidin näytelmässä takarivissä vauvaa sylissä. En ymmärtänyt, mikä roolini oli. Sanoinkin tämän ääneen muille näytelmän jälkeen: "En ymmärrä mikä roolini tässä oli, mutta olihan se kunniatehtävä olla mukana." Sitten sain koko rakennuksen omakseni. Näin koko paikan ensin ilmaperspektiivistä, mutta en löytänyt rakennustani siitä. Huonoksi onneksi iso talo oli yläkoulun vieressä, ja koska se oli vanha ja mielenkiitoinen, huligaanit kiersivät sitä jatkuvasti metelöiden, halusivat pyrkiä sisään ja tuhota sen graffitein (nämä arvelin heidän aikomuksiksensa). Aloin tutkia ovia. Isoja ulko-oviakin oli neljä, ja minkään niistä lukot eivät toimineet. Yhdessäkin oli valkoinen monimutkainen lukkokoneisto. Englantilaista tekoa, kiroilin unessa. He tekevät pähkähulluja koneita. Talvi ja jää oli myös jäädyttänyt lukot niin etteivät ne senkään takia toimineet. <br /><br /><br />Kolmas talouni: Olin sairas, mutta en muistanut ilmoittaa siitä työpaikalle. Illalla kaksi työkaveriani tuli käymään, toinen esimies. Olin siinä päivällä sisustanut kämppäni uusiksi: olin mm. tapetoinut ikkunan umpeen. (!) Siitä kuulsi kuitenkin valo nätisti läpi. Selitin, että unohdin kokonaan ilmoittaa olevani poissa. He katsoivat minua kuin eivät olisi ymmärtäneet sanaakaan. NO, oli miten oli, mitään vanhinkoa ei varmaan tapahtunut, sanoin. En saanut oikein heistä selvää. Sitten talon sijainti muuttui, se olikin pellolla kotini lähellä. Veljeni soitti ja kysyi tarvitsinko lumenpudottamisapua. Jaarittelin puhelimessa hänen kanssaan.<br /><br />Taloni ovat tosiaan sekaisin, lukitsemattomia, ahtaan sotkuisia ja remontteeraan niitä hyvin mielenkiintoiseen tapaan. Niitä ei löydy kartalta ja niiden ohi kulkevat kypsymättömät huligaanien laumat. Siistiä.<br /><br />Olkoon tämä se vuosi ja aika, kun taloja puretaan ja rakennetaan. Kesällä vielä lupasin mennä bussipysäkillä tapaamani naisen mökkiä remontoimaan. Se on lautakasa Forssan lähellä. Tottakai tulemme, sanoimme me molemmat vieressäseisojat. <br /><br />Mitä nyt taloihini kaipaisin lisää: villejä tanssibileitä. Ei ehkä, vaan varmasti.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-19752158539229708622010-03-11T06:02:00.000-08:002010-03-11T06:21:25.568-08:00UniaKirjoitan kai lähinnä enää unia. Ja nyt muistikirjani on hukassa, en voi kertoa vanhemmista unista. Missähän se on? Toivottavasti ei myytävänä kirppiksellä.<br /><br />Viime yönä näin seuraavaa unta. Muistan sen hyvin, koska heräsin keskellä unta.<br /><br />Olimme lähtemässä autolla kesämökiltä, vehreiden peltojen poikki. Pellolla oli maanviljelijä traktoria ajamassa, ja nähdessään meidät hän tuuttasi torvea, niin että siitä tuli hauska melodia. Jopas jotakin, sanoi siihen äitini, joka oli jossain lähistöllä. Ajoimme talon pihaan, jossa oli iso nurmikko. Hyvin hoidettu piha - (tunnistin paikan). Sen pihassa oli mökkimme. Maanviljelijä oli tullut mukana. Hän istui tuoliin pihassa, tuoli oli mökin edessä, juttelimme niitä näitä. Kättele nyt häntä, sanoi isäni. Kättelin häntä, mies oli hauska ja työvaatteissa. Hän oli itse asiassa merkillinen henkilö - tai suhtautumisemme häneen oli merkillistä: palvoimme maata hänen jälkojensa alla, teimme kaikkemme, että hän viihtyisi. Hän oli suvereenin hauska tyyppi. Oli kunnia saada hänet vieraaksi. Mökkimme oli nurmella varsinaisen talon pihassa. Kurkistimme sen päätyikkunasta sisään. Se oli pieni kuin leikkimökki - sänkyä ei ollut. Missä te nukutte, kysyi maanviljelijän vaimo, joka oli myös tullut paikalle. No, siinä ikkunan alla on levitettävä nojatuoli, jossa kaikki nukumme, sanoin. Katsoin itsekin uteliaana sisään talooni. Vastapäisen päätyikkunan alla oli pieni pöytä, jonka päällä oli paksu sementtinen kaivonkansi, jonka päällä taas oli nojatuoli, ja kulmassa takka. Näin voi asua monessa kerroksessa, selitin. Kieltämättä ahdas ja epäkäytännöllinen, ajattelin itsekin. Mutta kyllä sinne mahtuu.<br /><br />Kiinnostavaa, koska kaikki paikat ja ihmiset ovat tiettyjä. <br /><br />Vähän aikaa sitten näin unen, jossa jaloissani oli raidalliset nilkkasukat. Raidat menivät jalkapohjan alitse, eli ne tekivät täyden ympyrän. Tämä asia häiritsi minua suuresti unessa. Vaadin, että sukat muutetaan sellaisiksi, joissa pohjat ovat yksiväriset. Vaadin, ja tämä vaatiminen kesti varmaan 20 minuuttia.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-73405494706536059952010-02-01T09:27:00.000-08:002010-02-01T09:57:37.933-08:00onkohan vielä yöjuniaKuopus syö jättikokoista omenaa, keskimmäinen aikoo viedä lelupäivänä iltapäiväkerhoon mikroskoopin. Aivoni ovat niin seis, ettemme saa mikroskoopista näkymään kuin jotain suheroa. Minä kuuntelen kuulokkeilla ekstaasihypepoppia, dancemelodyä. Jokin aikaa sitten tein päätöksen kirjoittaa kolme sivua päivässä. Sekin jäi, mutta olen keskittynyt mindfulness-kirjallisuuteen, ja sitä voin suositella kaikille. Olen jo harjoitellut sitä, positiivista teinien huomaamista käytävillä, se todella toimii. Mutta mitä sitten kun saan kaikki ongelmani ratkaistua, ja viihdyn työssäni? Mitä sitten aion vatvoa? Mitä tekemistä minulle jää? No, viime viikon lopulla aloin suunnitella perheen yhteistä matkaa Eurooppaan. Meitä on niin monta, miten voisimme liikkua? Joskus muinoin meni yöjunia, vieläköhän niitä on olemassa - jatkuvasti sitä hämmästyy sitä mitä kaikkea on vielä olemassa! Yöjunassa matka sujuisi ja se olisi romanttista. Lapsistammekin tulisi kosmopoliitteja.<br /><br /><br />Lunta on nyt tarpeeksi. Pihassamme on melkein metri. Katolta on pudoteltu kokonaisia vuoria. Eilen esikoinen lähti kaverille, mutta tuli takaisin lyötynä, kaulukset täynnä lunta. <em>En päässyt perille, siellä oli neljätoista metriä lunta.</em> <br /><br />Mihin maksapihvit ovat kadonneet? Tein eilen niitä, eikä yhtäkään ole jääkaapissa. Esikoinen kyllä kokkaa kavereille, nuudelia ja muuta, katkarapuja, leipiä erilaisilla täytteillä. En ottanut tätä huomioon, että meillä asustaa kolmen pojan sijasta nyt viisi tai kuusi poikaa. Tänäänkin patistin keskimmäistä tekemään läksyjä, ja kun hän ei lotkauttanut korviaan, käänsin hänen päätään minua päin käsin, ja huomasin vasta siinä, että se onkin esikoisen kaveri Pauli, eikä keskimmäinen. Hän oli vahingossa jäänyt meille. <br /><br />Huusin ulkona leikkiviä äsken iltapalalle, mutta huusin lumimyräkkään, ketään ei näkynyt.<br /><br />Kaikki on niin muuttunutta. I shall call the guards.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-55203050767003029902009-12-26T13:36:00.000-08:002009-12-26T13:56:37.162-08:00Mökillä kuuluu kahdenlaista kohinaa: puitten latvoista ja takkatulesta. Ulkona pimeys ympäröi joka puolelta kuin pumpuli. Kalat uivat järvessä syvällä jään alla. <br /><br />Hiljaisuus on kuitenkin ensimmäinen asia. Sain Antti Hyryn Uunin jo päiviä sitten loppuun. Oli se hyvä ja olen jo antanut sen lahjaksi. Eikä enää harmita se, ettei uunin tekijä iloitse enemmän tästä maailmasta, miksei enemmän riemuitse. Riemuitsee tulevasta elämästä.<br /><br />Luimme lasten raamattua ja siinä oli poikien mielestä raakoja juttuja. Ei nämä ole hauskoja, kuopus sanoi. Ei niiden ole tarkoituskaan olla hauskoja, sanoi keskimmäinen, vaan hyviä. Eräskin henkilö niissä kaipasi kotiseutuaan niin kovasti (Jaakobin poika Joosef), että hän sanoi: Jos kotiseutu vielä kerran on omamme, kaivakaa luuni ylös ja viekää ne sinne. Aika rajusti sanottu, totesivat pojat. Kaivakaa luuni ylös.. he mutisivat vielä kun menimme ulos. <br /><br />Jouluruokien laitto sujui niin helposti ja ilman vaivaa. Matkalla kävimme kaupassa ja ostimme kotikaljaa ja laatikoita. Siinä se oli. Tein kyllä itse porkkanalaatikon ja riisipuuroa ja luumukiisseliä, vaikka en ollut suunnitellutkaan niitä. Kaikki oli todella maukasta! <br /><br />Viime yönä olin lomalla Thaimaassa. Lomakohteessa on vain pieni hiekkamonttuun tehty uima-allas, jossa oli samea vesi, ja jotenkin haalea. Joku tumma mies veti meitä veneen perässä vesisuksilla, mutta viistimme pitkin vettä. Koko matka oli epäonnistunut, kohde oli tekaistu. Mietimme saisimmeko rahoja takaisin. <br /><br />Hyvää yötä, nukahdan ulkoa kuuluvaan susien sipsutukseen...hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-89901566832882984572009-12-21T04:49:00.001-08:002009-12-21T05:41:00.651-08:00uunin rakentamisen salatietoMinä haen vastauksia kysymyksiin sellaisistakin paikoista kuin Pulp Fiction. Siis kaikkialta. Well, Antti Hyryn kohdalla vastauksia olen löytänytkin muutamia. Hänen mielestään mikä tahansa paikka on vastaansanomaton, ei ole toista parempaa, jokainen ruohonkorsi on omansa. - Mutta hänkin kaipaa aivan tiettyyn paikkaan. Menneet ihmiset ovat mukana kääretortussa, ja heitä hän muistaa ja miettii, miten kummallista on, ettei heitä enää ole. Talotkin puretaan, missä voisi säilyä elävä muisto. Jonain päivänä kuitenkin... Hyryn kertojaminä on niin askeettinen ja vähään tyytyvä, erakkomainenkin hiukan. Ei hän pullaakaan ota jokaisella teekupillisella. Hän haluaa elää oikein. (Eivätkö kaikki halua? Eivät.) Eikö tällainen ala ärsyttää? Se, että joku on korostetun vaatimaton ja tekee itsestään pyhimyksen? Maan matosena oleminen, mitä vaihtoehtoja meillä on? Hän ei toisaalta varsinaisesti tee mitään hyvää, mistä pyhimyksen leiman saisi. Hän vain kieltäytyy kaikesta pahasta ja turhasta. Siedän tätä asketismia, koska hänen pitää patistaa itseään töihin eikä hän näe siinä (rakentamisessa) lopulta mieltä. Hänen uuninsa hyödyttää häntä itseään, mutta ei lämmitä isoa perhettä eikä muutakaan. Mutta se nyt vain on hänellä tehtävänä täällä, rakentaa sitä. Ei hän kuvaa rakentamista hyvän tekemiseksi eikä muutenkaan hurmiolliseksi. Tiiliä vain ja laastia, aika yksinkertaista, eikä taitoakaan ja uskoakaan aina ole, mutta kyllä siitä uuni syntyy ajan kanssa. Apumiesten kanssa se vähitellen syntyy.<br /><br />- Tiedätkö sellaisen lasiveitsen, josta tulee öljyä? kysyn mieheltä, kun luen kirjaa sohvalla.<br />- Tiedän, mehän leikkasimme sillä akvaariolasit, hän vastaa. Lasiveitsellä, jossa öljy korvattiin asetonilla. Se asetoni on kyllä jo loppu.<br />- Ai, en muistanut. Sellaisella voisi leikata mökillä vanhaa ikkunalasia ja tehdä siitä leikkimökin ikkunaruutu. <br />- Niin, miksei.<br /><br />Mitä elämä siis on? Tiedä mihin kuulut, niin voit rauhassa rakennella uunia. Jos pitää kiinnittyä johonkin maalliseen, niin varmasti parasta ovat kirjoittaminen ja vanhojen pohjalaisten talojen rakentaminen. Ne ovat jo monta kertaa rakennettu, mutta niistä aineksista voi aina rakentaa uusiksi kun saa mallin.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-69961310448944046392009-12-19T05:56:00.001-08:002009-12-19T06:08:02.349-08:00Kävin lahjaostoksilla Ompussa ja sairastuin. Kun pääsin kotiin, olin vähällä oksentaa. Olin niin väsynyt, luita kylmäsi, päätä särki. Silloin täytyy antaa elimistölle viesti, että kaikki on hyvin. Ruokaa, juomaa,lämpöä, lepoa, kahvia, teetä, suklaata. Mitään makeaa ei ole kotona, paitsi suklaakalenterini sisältö ja kuusenpallot. Otin luukun 23. suklaan, tulevaisuus auttaa näin ja söin neljä suklaista kuusenkoristepalloa. Vielä vilutti, joten otin nyt esiin sen Antti Hyryn Uunin ja tosiaan. Jo ensimmäinen lause nauratti ja lohdutti. Muistan kun kävimme katsomassa uunia, jota ei sitten ollutkaan, Lassin ja Hannun kanssa. (vapaa muistelu) Olen lukenut vasta sivun, ja olo on parempi. Paikat ovat tärkeitä, kuusenneulaset ja muut. Jos nyt vaikka ajattelen lapsuuteni ikkunaa, mitä siitä näkyi: jäähahmoja, kuutamoyö, jolloin hanget hohtivat valoa, satumainen metsä. Se oli viidakko, jossa pelkäämiseenkin on oikeus. Ja minulla vahvuus. Kasvan vähemmän ja vähemmän katkeraksi joka hetki.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-3103952420273248632009-12-17T07:20:00.001-08:002009-12-17T07:55:25.471-08:00onniHetken on onnellista. Ennen kuin tulee taas riita ja joku pullauttaa jonkun sohvalta alas lattialle. Katsomme pikku kakkosta ja siinä menee joku piirretty missä on joku koira. Katson sitä ja haluan olla enemmän sisällä, joten kysyn: Onko tuo Pyrre se koira? Joo. Joo. Joo. Kaikki kolme lasta vastaavat hiukan eri aikaan. He kaikki ovat niin ystävällisiä. Heidän kaikkien ilmeet elävät teeveen mukaan, yleensä sympaattisesta myötätunnosta hymyyn.<br /><br />Sitä ennen olen mennyt keskimmäistä vastaan koulumatkalle. Kiipeän vuoren päällekin, mutta häntä ei näy. Ehkä jäänyt auton alle, sanoi esikoisen kaveri kun sanoin meneväni vastaan, kun keskimmäistä ei kuulu. Olen sitten vasta rauhallinen, kun kaikki lapseni ovat koossa. Keskimmäistä ei näy mäen päällä. Palaan takaisin samaa lumista polkua. Hän on niin hajamielinen. Kaikki unohtuu. Ehkä hän unohti lähteä iltapäiväkerhosta. Se tapahtuu niin helposti, koska hän ei osaa kelloa. Lasken takaisin kotitielle ja näen risteyksessä hänen tulevan reppu selässä. Kädessä on oranssi huivi. Hän näyttää menninkäiseltä ja isolta vauvalta. Hän kertoo kävelleensä joidenkin kavereiden kanssa. Tässä lähden kotiin päin, hän kertoi sanoneensa kaverille. Ja se tapahtui juuri päiväkodin kohdalla. Kaverilla oli ollut mukana kännykkä, jossa oli äänitettynä uulekedootsa tosi nopeutettuna: uylegdszha. Ja sitten oli tullut vauvan ääniä ja lopuksi konari. Hän kertoo tämän kaiken päässään neljäntuulenlakki. Lisäksi löysin tämän kauniin huivin. Menemme kotiin, ja oloni on jo melkein täysi. Vielä yksi puuttuu.<br /><br />Lähden hakemaan kuopusta päiväkodista. Hänkään ei ole enää mikään vauva, hänkin tietää jo star warsista yhtä ja toista. Kun kävelemme kotiinpäin silmääni lentää lumihiutale, niin että se viilentää silmän. Pilvet illan hämärtyessä näyttävät tuomiopäivältä. Tummaa ja punaista. Yllämme lentää lintuparvi, aivan äänettömästi, aivan kuin ylhäällä olisi vettä. Isoja mustia lintuja. Kuopus taittaa kuusesta pikku oksan, elävästä puusta, sillä hän putsaa kannonpäät ja pensaat lumesta. Kuopus kävelee niin hitaasti, että minun tulee kylmä, ihon ympärille kasvaa lasikuori, lopulta pystyn vain seisomaan paikallani, jos liikahdan, tulee vielä kylmempi. Ikkunoissa näkyy valokransseja. Valkoista valoa, se on parempi kuin katulamppujen oranssi kelmeys.<br /><br />Lämmin koti. Mitä muuta voisin enää kaivata, kuin omaa lämmintä paikkaa? Minulla on sellainen.<br /><br />Töissä nuuhkaisin punaista joulukimppua, ja siinä tulppaania. Luulin saavani jotakin makeaa, glögin tuoksua, mutta ei! Se tuoksui kirpeältä, murskatulta leinikiltä. Ei mitään siirappia, vaan höyryävää virtsaa! Siinä sinulle opetus. Punainen kukka ja keltainen tuoksu.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-91043277503581523742009-12-17T04:18:00.000-08:002009-12-17T04:57:50.979-08:00Rauhalliseen kotiin on ihana tulla. Siis hiljaiseen ja äänettömään. Kuuluu vain pakastimen hurina ja näppäilyn ääni. Kuusessa on valot, ja sen valon läsnäolon aavistaa silmännurkassa vaikkei sitä katso. Ei sitä tarvitse edes katsoa kun se jo ilahduttaa. Esikoinen lähti kaverinsa kanssa ostamaan käytettyjä pokekortteja joltain kaverilta. Hän on bisnismies, ja ratsastaa viisaasti trendien välillä. Poket ovat out, ja nyt niitä saa halvalla. Kohta ei. Esikoinen pukeutuu kuin olisi lähdössä Mongoliaan, hevosella. Kaverilla on hanskat, joista jokainen sormenpää on rikki. Ja sitten he lähtevät, ja toivottavasti ovat reissulla pitkään, koska hiljaisuus hivelee korviani. Päivät ovat niin täynnä melua.<br /><br />Olen lukenut Sheltering Skytä. Se on varmasti elokuvana parempi. Teksti vaikuttaa eletyltä ja improvisoidulta, molemmilta yhtä aikaa. Kirjoittaja on varmasti ollut Marokossa pitempiä aikoja ja kertoo sellaista, mitä on itse siellä touhuillut. Sonst würde es nicht so lauten.. No, kun kyllästyn siihen, otan sängyn alta Antti Hyryn, joka on onneksi vielä niin paksukin. Luin Hyryn Aitan, ja se oli todella hyvä. Se voisi toimia esim. masennuksenhoito-oppaana. Siitä jäi mieleen pysyviä maisemia: rauhallisuus, meren läheisyys, ihmisten väliset suhteet. Kirjoittaja oli tuvassa, ulkona, sisällä ruokapöydän ääressä, metsässä marjassa, ja hän oli kaikkialla sama ja luotettava. Rakentaessa hän jotenkin häipyi, silloin ei kai ehtinyt miettiä mitään muuta, rakennus oli sitten sen tekemisen tulos. Että onko tässä mitään järkeä, aitan tekijä ajatteli, olla kesä täällä ja lähteä sitten Espooseen talveksi ja jättää taas kaikki. Tämmöistä se on, elämä. Missähän hän asuu, minunko naapurissani? Kuvittelen, että hän voisi olla isäni, ideaalisin tapaus isäksi, jos sen voisi näin jälkikäteen itselleen luoda. Ei voi, enkä haluaisikaan, koska historia on kullakin oma.<br /><br />No, pojat tulivat, ja he olivat kaupitelleet itselleen ison dekin pokeja. Pimeällä olohuoneen lattialla he sitten lajittelevat niitä karvalakki päässä. Osa korteista on kiinaksi ja hepreaksi, ne ovat harvinaisuuksia. On hiljaista, kuuluu vain korttien läiske ja poikien hengitys. Ja heidän äänensä, jotka ovat kumman samanlaisia.<br /><br />Ulkona näkyy matalalla lentävä mustarastas. Se liikkuu kuin iso musta hiiri, lennähtää hangella. Ovatko sen siivet kunnossa? Matala lepakko, jota säikähtää aina sen nähdessään. Sen ei kuuluisi olla noin ihmisten armoilla. <br /><br />Olen sallinut itselleni nyt lopettaa nykyisen työni, ellen viihdy siinä. Se on auttanut, ja viihdyn nyt paljon paremmin, kun ei enää tarvitse taistella työtä vastaan. En täysin rinnoin vielä pidä siitä, mutta olen jo aika myötämielinen. Se on melko ookoo. Lupa lopettaa, ja se, että voi itse hallita ja vaikuttaa, on hyvä huomata. Ratkaisu on kuitenkin aina aika nurkan takana. <br /><br />Tänään näyttelimme ja yhden oppilaan piti näytellä crazy-sanaa. Siitä sukeutui hauskaa: ensin hän käveli silmiään pyöritellen, suu oudossa virneessä ja sormi poskella kuin seipään niellyt. (Mistä nämä eleet tulevat, ne ovat niin hyvin tunnistettavia?) Sitten hän otti kellon, ja laittoi sen väärinpäin takaisin. Luki kirjaa ylösalaisin. Onki karttakepillä niin että laittoi sen päähän pahvirasian. Pesi sienellä naamaansa. Kaiken hän teki hyvin itsevarmasti. Hullut ovat itsevarmoja, eivät he epäile, että onkohan tämä nyt sopivaa. Hän oli myös iloinen, sillä hullut ovat iloisiakin. Lopulta hän tuli kysymään, saisiko vielä jonkun toisenkin roolin, samanlaisen kuin äskeinen. Se oli nimittäin niin vapauttavaa.<br /><br />Pian on joulu.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-72503125175901036912009-12-11T12:18:00.000-08:002009-12-11T12:54:42.112-08:00pimeysAjattelin pohtia pimeyttä. Tänä vuonna pidän pimeydestä. Välillä jo opin, että pimeyttä voi syyttää apeudesta, mutta ei voi. Nyt ainakin olen hilpeä ja tykkään kääriytyä pimeään kuin huopaan. Se on nimenomaan pehmeää ja kaiken sallivaa. Pimeässä tähdet näkee parhaiten. Ja pienetkin valonlähteet, kuten tomaatit. Jotka taas mahtuvat juuri ja juuri alahampaiden väliin kielen alle. Niin, tuntuu, että elän samaa arkea, joka kuitenkin hitaasti muuttuu ja se muutos vasta on kummallista. Paikka on jo niin kulunut ja kaikki vaan jatkuu. Entä kun mikään ei ole enää uutta, ajattelin ennen, minun on aloitettava jotakin uutta, mentävä eteenpäin, mutta ei, nyt olen paikallani: tänään kävin kirjastossa ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen, en juuri luekaan kirjoja, keskityn työhöni, ja tadaa! - en ole koskaan ollut näin rauhallinen ja hyväntuulinen. Tänään kirjastossa katselin pitkään Pauliina Haasjoen kirjaa, jossa on kannessa jotain värikkäitä tikkoja, ja ajattelin: lainatako vai ei? Miksi sekoittaa tyyntä maailmaa? Ja believe me, sekoittamisen minä osaan. Mutta lainasin sen, koska lapset voivat katsella sen kantta, vaikken sitä lukisikaan.<br /><br />Meillä on jo joulukuusi, ja tähtivalot, koska olen jouluihminen. Ne valaisevat huoneet korkeintaan hämäriksi, mutta se on juuri sopiva. Jo vanhempani kutsuivat jouluna yksinäisiä sukulaisia kylään. Mekin voisimme tehdä saman, mutta menemme mökille. Siellä on yksinäisiä susia ja kettuja. Mutta takaisin hyvään mieleen ja pimeyteen. Hyvä tuuli liittyy touhukkuuteen ja käsiin ja kynsiin. Ja hyvään mieleen tarvitaan jotakin pintapuolistakin, ei vain syviä asioita. Kitschiä, kuten valkoista kynsilakkaa ja paljon isoja sormuksia. Se tekee käsillä tekemisen aivan erilaiseksi. <br /><br />Niin monet asiat ovat ratkenneetkin. Pidän nyt työstäni. En enää pohdi kirjoittamista, se saa olla asteella kirjoitan jos kirjoitan. Jos kerran kirjoitan, niin sitten kai tekstiäkin tulee, muuten ei. Tämä on niin helppoa ja loogista. Minä en pyri mihinkään.<br /><br />Pimeys on hieno tausta, kun olet itse valaistu. Ehkä alan vähitellen asettua siihen missä olen. Se on valtava muutos! Asun tässä ja asun jatkossakin, se ei koskaan ole ollut varmaa, sillä kaikki on ollut auki, aina. Mitä enemmän asiat muuttuvat kiinteiksi, sitä helpommaksi kaikki käy, ei tylsässä mielessä, vaan kiinnostavassa mielessä. Energiaa vapautuu johonkin todelliseen sen sijaan, että eläisin haaveissa. Kunpa vain voisin ja onnistuisin rakentamaan omanlaiseni elämän. Se ei ole ollenkaan helppoa ja itsestäänselvää, että se onnistuu. Mikä kuvittelemistani tekemisistä (kuten kirjoittaminen) edes on minua? Entä se, että olen ajautunut opettajaksi? Onko sekään pelkkää ajautumista? Ihmiset ympärilläni? <br /><br />Olen ajautunut myös teenjuojaksi. Luoja nähköön, moni asia on muuttunut! Aikaisemmin en käynyt vessassa kuin kerran päivässä, nyt rakkoni tirskuu jo parin tunnin välein. Näen uniakin virtsaamistoiminnosta. Kahvi saa aikaan levottoman olon. Ehkä rauhallisuus johtuukin teestä? Ikiaikainen viisaus on nyt saapunut minuunkin.<br /><br />Minä vain suuresti pidän talviyöstä, hangista ja tähtitaivaasta. Askelten äänet lumella ja hengitys pakkasessa - se on jo ekstaattista!!! Mikä olisi parempaa? Joku seurana siellä, matkalla ei minnekään? Paratiisi!<br /><br />Niin monesti olen ollut aikeissa kirjoittaa blogia, mutta olen ajatellut, että miksi tehdä se, koska blogi on jo kuollut, mutta miksi ei? Olkoon vaikka hautausmaa. Viimeksi kun olimme hautausmaalla poikien kanssa, sydämeni oli pysähtyä. Onko Jumala kuollut? kysyi keskimmäinen. Ei... miksi kysyt? Missä meidän hautamme on? Ööö.. ei missään. Missä meidän hautakivemme on? Kivi, jossa lukee meidän nimemme? jatkaa keskimmäinen sinnikkäästi. - Meillä ei ole... Me olemme niin elossa vielä! Kävelemme siinä ja ylitämme tien varovasti, ettemme jää auton alle.<br /><br />Nyt kuitenkin aion ruveta lueskelemaan pitkästä aikaa. Valittavana on parikin kirjaa. Hidasta elämässäsi, Aggression portaat, Sheltering sky (jota olen metsästänyt kuukausia, se on tosin ollut hyllyssä koko ajan) ja se tikkamainen runokirja. Rojahdan sohvalle ja alan lueskella.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-30488920731380953152009-09-29T00:32:00.000-07:002009-09-29T00:44:36.989-07:00Aivan kursorisesti muutamia asioita elämästäniNäin unta, että kirjoittelin mattoihin mustekynällä jotakin tekstejä. En tiedä mitä, mutta esimerkiksi kumiseen kuistinmattoon oli hauska kirjoittaa, kun siinä oli saarekkeita ja kumiin on joustava kirjoittaa.<br /><br />Yksi ystävistäni on kulunut. Laiha, muodikas, tupakoiva - kovapintaisen kulunut. Hän istuu sohvalla parfyymissaan, joka on kallista. Hänellä on hoikat reidet. Voisin kadehtia niitä, mutta tunnen hänet.<br /><br />En juokse enää. Eräs pariskunta oli kävelyllä puistossa ja heidän ohitseen juoksi nainen, jonka selkä oli hiessä. - <em>Mihin täällä harjoitellaan? Sotaan? </em>kysyi toinen.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-86991194761276004592009-09-13T07:14:00.000-07:002009-09-13T07:34:32.568-07:00slowMinun ei pidä aloittaa tänä vuonna mitään uutta - eikä ehkä sitäkään seuraavana vuonna. Ei mitään omasta halustani, sillä elämässäni on liikaa asioita. Aivan valtavasti asioita. Miksi olin kesän alussa niin väsynyt? Niin miksiköhän? Tein montaa työtä, harjoittelin maratonille ja lisäksi olin ulkomailla koulutuksessa ja toukokuussa lisäksi sairastelin. Olin niin väsynyt, että sain migreenin ja oudon jännetulehduksen jalkaan.<br /><br />Tänään aloitin slow-elämän. En tee mitään erikoista. Kävimme lasten kanssa kävelyllä lähimmällä tankkiasemalla. Sieltä saa halpoja tikkareita ja lapsille tämä on taivas. Lisäksi meillä oli hauskaa leikkipuistossa aivan tavallisessa keinulaudassa, kiipparissa, jne. Ensi viikolla saan toivon mukaan viimeiset hankalat irralliset asiat hoidettua. Sen jälkeen en tee muuta kuin katselen karppeja ja monneja kala-altaassa. Kalat syövät sormesta. Pohjalla on monni ja se on tehnyt sinne oman pesänsä, jonne ei ulkopuolisilla ole asiaa.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-61206809792929498322009-08-03T06:19:00.000-07:002009-08-03T06:34:51.800-07:00Joki ja mansikoita, tänään. Päivät kiitävät niin nopeaan, mutta minä aion tehdä muutoksia. Ja elää!!!<br /><br />Näin unen, jossa olin (taas) menossa jonnekin messuille, tai ryhmämatkalle. Matkan palkintona oli valkoinen takki. Lyhyt trenssitakki. Ketään ei takki kiinnostanut, vaikka se oli aivan asiallinen. Osallistujat olivat vastahakoisia. Bussissa matkalla sinne matkan järjestäjä tarjosi appelsiinimehua. Sekään ei kelvannut. Takki oli kermanvalkea ja appelsiinimehu voimakkaan tummankeltaista.<br /><br />Yöllä pihassa oli kaksi varista. Hemi-Sanin häkin vierellä. Haukka jahtasi niitä takaa. Varikset jahtasivat haukkaa. Sitten haukka syöksyi pihassa tepastelevien ja ylös pälyilevien varisten niskaan ja kaarsi taas ylös. Varikset niiasivat. Hemi-San parka, se saa yölläkin actionia. Sen elämä ei käy tylsäksi. Ilman verkkoa se olisi kyllä todellisissa ongelmissa, onneksi on kunnon aitaus, jossa on kattoverkko.<br /><br />Kävelin S:n kanssa eräänä päivänä Guermantesiin. Hänkin pitää sitä tietä aivan erityisenä. Hän kävelee, eikä tiedä kauanko saa elää. Minä kävelen, eikä edessäni ole muuta kuin oma uskallus. Aurinkoa niin paljon, että kaikki näyttää kuvalta: kiemurteleva tie, heinät, puut, kivet, talot. Mikään ei liiku. Hauska tapahtuma pihasta, kun lähestymme G:tä. Edellämme kävelee mies koiran kanssa. Koira haukkuu meille, mutta ei siitä sen enempää. Mies tulee puhumaan meille ja sanon, että edessä on hieno pihapiiri. <em>Se on Guermantes</em>, hän sanoo. Se on hupaisa hetki, sillä olen vähällä sanoa, tiedän, tiedän sen vallan hyvin, että se on Guermantes!hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-89860337977967832492009-07-27T02:24:00.000-07:002009-07-27T02:32:50.065-07:00Nyt tiedän miksi pidän sateesta!Vieraat lähtivät. Kaksi sairastui vielä oksutautiin, mutta kaiken kaikkiaan hauska vierailu. Harmi vain että olimme niin työntäyteisiä koko ajan. Kaikki tulvii valoa, joka puolelta. Ja ilmaa.<br /><br />Näin unta, että olin mukana soittotunnilla, jossa joku poika lopetti soittamisen ja laittoi huilunsa pöydälle. Opettaja oli pettynyt. Minä sanoin, että voin ottaa huilun itselleni. Siten sain huilun.<br /><br />Toisessa unessa vanhempani muuttivat. Satoi kaatamalla. He veivät tavaroita pyörän tarakalla paikasta toiseen. Mukana oli ajoittain myös serkkutyttö. Muutto sujui niin hauskasti, äiti oli iloinen ja satoi. Satoi, ja olimme suojassa porttikäytävässä. Mitä sade haittaa on väärä kysymys. Sade on elämää, koska silloin puutuneinkin tuntee elävänsä!<br /><br />Helmi surisee, kun sen luo menee aamulla. <em>Kani puhui</em>, sanoi kuopus kun tuli sen luota. <em>Se puhui minulle</em>! <br /><br />Ja mikä ihaninta, takkaremontti on valmis. Huoneessa voi taas kulkea.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-7484510109038593552009-07-25T12:36:00.000-07:002009-07-25T13:06:50.108-07:00unia ja tragediaaViime yönä näin unen vielä samasta aihepiiristä tai teemasta tarkemmin ottaen. Siinä olin ostanut jonkin telepalvelujutun. Oleskelin sen yhtiön (jonkun teemapäivän tai tapahtuman) vessassa. Jostain syystä olin koko ajan vessassa. Sitten näin työkaverini, joka on entinen ystäväni, mutta joka nyt jostakin syystä suhtautuu minuun viileästi ja etäisesti. Tervehdin häntä ja aloin puhua jotakin. Samassa puheeseen tarttui hänen miehensä, jota en ollut edes huomannut. Hämäännyin, koska ajattelin hänen loukkaantuneen siitä, etten ollut noteerannut häntä millään tavalla. Mies oli kuitenkin aivan eri ihminen kuin hänen miehensä todellisuudessa. Mies puhui ja puhui ja työkaverini vastaili vain lyhyesti. En saanut selvää vaivasiko häntä koko tilanne. Mies vaikutti aivan mukavalta, meillä oli paljon puhuttavaa. Seurailin tosin koko ajan työkaverini ilmeitä, että mitä hän mahtaa ajatella. En saanut siitä oikein selvää. Kuljeskelimme tapahtumassa, muistan hyvin työkaverini vaatteet: pinkkiä ja muodinmukaista.<br /><br />Vaateunista puheen ollen: vähän aikaa sitten näin unen, jossa 70-luvun lasten asusteet pyörivät mielessäni, vieläpä tavalla, joka muistutti muotishowta. Asustekokonaisuus toisensa jälkeen. Väreinä ruskea, vihreä, isoja kukkia, tunikoita, ruskeita sukkahousuja, oranssin ja ruskean yhdistelmiä, samettifarkkuja, tiukkoja kauluspaitoja, sinistä, vihreitä kukkia ruskealla pohjalla. En tiedä oliko se painajainen vai mikä, mutta unessa toivoin vaatteiden jo loppuvan. <br /><br />Olen alkanut lukea sisustuslehtiä. Ei siitä sen enempää, olenpa vain alkanut, ja ne ovat todella mielenkiintoisia. Voin katsella kuvia tunteja. Tänään koin tosin elämäni järkytyksen. Tarina alkaa siitä, että olin teinien ja omien lasten kanssa lähdössä autolla liikkeelle (mies tekee vain takkaremonttia koko ajan). No kas kummaa, auto ei käynnisty. Akku tyhjä. Takaluukku on ollut rakosella pari päivää ja se on vienyt virran. No, sitten automatkan valmistelu alkaa sillä, että lähdemme hakemaan naapurustosta akkulaturia. E:n perheellä on, ja kun T tulee antamaan laturin, tajuan yhtäkkiä, että hän muistuttaa erehdyttävästi vaimonsa isää. Valitseeko nainen aviomiehekseen isän kanssa samankaltaisen? Tässä tapauksessa näin on. Toinen huomio samaan: Katson lehdessä olevaa suunnittelijan kuvaa. Mies on ilmetty Kurt Cobain! Samalla tajuan, että joku hyvin läheinen henkilöni on hänen look-alikensa. Minulla on makua! En ole koskaan tullut ajatelleeksi tätä!<br /><br />No, laturi siis löytyy ja avaan konepellin. Nyt se sujuu jo rutiinilla, olen tehnyt tämän ennenkin - kerran. Muista, punainen plussaan ja musta miinukseen, T sanoi minulle hitaasti ja painottaen joka sanaa. Mitenkäs se olikaan? Auton huoltokirja on pelkästään saksaksi, kein Problem... So müssen Sie machen... kaikki sujuu hyvin, akku on laturissa, mutta sitten tulee ukkonen. Aber bitte... katsomme ikkunasta miten ulkorakennut tosahtaa. Siinä meni kaikki. Mutta onneksi akku ei ollut autossa kiinni. <br /><br />Aiomme lähteä melomaan. Teineille loma on aika melontapainoitteinen, mutta nyt olemme täällä vankeina, ja se rauhoittaa kummasti. Mennään vaan taas melomaan. Ukkonen estää kuitennkin sen ja olemme sisällä ja lapset tekevät paperilennokkeja. Esikoisella on vatsa kipeä, joten on yllättävän rauhaisaa. Teini pelaa Schopenhauerin kanssa shakkia ja on todellisessa pulassa, vaikka on paljon vanhempi. On ikävä hävitä lapselle. <br /><br />Päivän tragedia on se, että tiiran pienet poikaset ovat poissa. Eilen illalla näimme saukon uivan mökin ohi. Se varmaankin vei poikaset matalalta kiveltä. Tiira istuu yksin kivellä, ja kalastaa, ja istuu kala nokassaan, koska enää ei ole ketään kenelle antaa kalaa. Olen pitänyt saukoista ennen, mutta nyt se loppui. Noin julma ei saa olla. Menkööt syömään kalaa, nyt tiira tuli tänne etelä-Afrikasta asti vain rakentamaan pesän ja tekemään poikaset, että haiseva saukko voisi syödä ne.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-50753586302280867472009-07-24T13:36:00.000-07:002009-07-24T14:03:29.080-07:00Kokki, joka neuvoi minulle maissin käyttöä ja Vesiliukumäki.Usein unen jälkeen ajattelen, que?? Mitä ihmettä? Ne unet ovat hauskimpia kaikista, joita itsekin jään hämmästelemään, enkä ymmärrä. <br /><br />Näin unta kokista, jonka luona olin neuvottelemassa jonkin ravintolatilan vuokrasta. Se oli hänen tilansa. Me keskustelimme ruuasta ja tarjoilusta. Olin valmistelemassa syntymäpäiviä. Hänen kanssaan oli oikein hauska jutella. Hänellä oli kädessään maissi, jota hän oli kai juuri valmistelemassa. Aloimme jutella siitä ja hän alkoi selittää minulle suolaisen maissin käyttöä ja miten sitä voi valmistaa. Otin häneltä maissin ja katselin sitä. Se ei näyttänyt kotimaiselta, vaan jotenkin erilaiselta. Se oli viileä ja liukas ja siinä oli rihmoja. Tämä ei näytä tutulta, sanoin hänelle. Onko tämä jo keitetty ja siemenet otettu pois? kysyin kokilta. Ei, hän vastasi, kyllä se siellä alla ovat. Ja katsoin tarkemmin, kyllä ne olivat siellä. Otin maissin käteeni ja kokki näytti miten maissin kantaan kannattaa tehdä terävällä keittiöveitsellä kiemuranmallinen ura, silloin se kypsyy parhaiten. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi enkä kuullutkaan sellaista. Lähdin menemään maissin kädessäni. Vasta silloin mieleeni tuli, että mihin ihmeeseen tarvitsen maissia synttäritarjoiluissa. Tapaaminen oli kuitenkin mukava.<br /><br />Näin myös toisen unen, jossa olen havaitsevinani jotain samaa. Siinä oli isossa vesiliukumäkien verkostossa, jollainen voisi olla jossain lasten huvipuistossa. Siellä oli laskemassa kaksi ystävääni, naista, jotka eivät olleet ketään todellisen elämän ystävistäni. He olivat tehneet jonkin mullistavan löydön. He olivat laskeneet ja laskeneet, ensi tylsästi, mutta sitten he lopulta rutiinityönsä jossain vaiheessa olivat löytäneet sen jujun. He kertoivat siitä kuin tupakanpoltosta. Se oli jonkinlainen tyyli. Keskustelin heidän kanssaan unessa ja ymmärsin asian. He laskivat ja olivat pysähdyksissäkin ratojen välissä aivan hurmiossa. He olivat löytäneet laskemisesta jotakin mitä muut tai ainakin todella harvat siitä löytävät. Nyt se oli heille kultaakin kalliimpaa. Tämä on kuin tupakointia, he sanoivat, täytyy keskittyä. Se näytti tupakalta, mutta en ole varma oliko se tavallista tupakkaa. Ymmärsin mitä he sanoivat, mutta en osannut itse selittää mitä heille oli tapahtunut. Jollakin tapaa ymmärsin sen. Sitä ei voi sanoilla selittää. Sille ei ole sanoja. (Tällaisia unet monesti ovat. Ne voi sanallistaa, mutta se muuttaa niiden alkuperäistä muotoa.)<br /><br />L:llä todettin vain paikallinen syöpä ja me juhlimme asiaa. Niin paljon pahemmin olisi voinut olla. Hän joutuu isoon leikkaukseen, mutta saa pitää henkensä. <br /><br />Me pidämme yökylässä toisia teiniserkkuja. Lähdetkö mustikkaan. Emmä taida. LOL. Keräsin tänään kyllä Schopenhauerin kanssa kymmenisen litraa. Hän oli metsässä täydessä sotisovassa hyttysverkkoineen kuin olisi kemialliseen sodankäyntiin varustautunut. Häntä eivät hyttyset pistelleet. <br /><br />Emme päässeet paistamaan muurinpohjalettuja ennenkuin grilli oli rakennettu uusiksi, koska mies oli käyttänyt sen tiilet takkaremonttiin. Lapset rakensivat sen uudelleen. LOL. Siitä tuli liian tiivis ja sain savumyrkytyksen kuin paiston lettuja. Illalla melontaa mysrkyssä eli siis melko tavanomainen kesäpäivä. FLIRT.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-17208284162647620562009-07-19T11:44:00.000-07:002009-07-19T12:03:18.147-07:00valtataisteluaTänään kävin juoksulenkillä. Huh, elimistö ei varmasti tiedä mitä ajatella. Varustautuako tällaiseen nyt, vai mitä? Juoksin metsäpolullakin ja vain toivoin, etten astu käärmeen päälle, sillä tänä vuonna niitä on paljon. <br /><br />Vieraita, M ja K. Sää oli täydellisen ihana. Tyyni järvi, aurinkoa, lempeää.<br /><br /><em>Spooks</em>, he ovat näitä täkäläisiä, entisen elämän ihmisiä. Kuulin, että jopa D on nyt täällä. Hän asuu Venäjällä. Lintuja, nyt järvellä oli kalasääski. Se pesii lähellä pikkujärvellä. Hassua, nyt minulla saattaisi olla aikaa kirjoittaa, mutta ajatus ei ole käynyt mielessäni. Hmm. Kesä on vienyt ajatukset täysin, ja hyvä niin.<br /><br />Olen kuitenkin lukenut paljon, ja todella hyviä kirjoja. - - - Pojat tappelevat paljon, esikoinen meni jonkinlaiseen kriisiin synttäripäivänään. En salli mitään toisen kiusaamista. Kaksi vanhinta liittoutuu ja supisee, kuopus ei kuulemma tiedä mistään mitään. Minä vaadin demokratiaa. Tietty hankaluus siinä on, että kaikki ovat samalla puolella. Heidät <em>pakotetaan</em> olemaan samalla puolella: ei ole ketään vastavoimaa - ketä vaklata, ketä vastaan taistella. Lisäksi Schopenhauer osoittaa hiukan näsäviisaan merkkejä, hän kun on verbaalisesti lahjakas, hän alkaa mielellään väännellä toisten sanomisia ja keksiä niistä vitsejä. Usko tai älä, se alkaa olla pitkän päälle rasite. Kuopus ei ymmärrä tällaista ivaa, vaan hän pahoittaa mielensä aidosti. <em>Mutta minä rakastan V:aa</em>, hän sanoo ymmällään. Siispä kitken keskimmäisestä viisastelun. Se vaatii työtä, mutta hänen on opittava. Saa olla nokkela, mutta tilannetajua täytyy olla. On hauska tuntea olonsa vahvaksi, mutta suuri haaste on opettaa jotakuta olemaan vahva suhteessa muihin niin ettei polje toisia. <br /><br />Haluan kasvattaa pojat sillä tavalla, että he pitävät yhtä, myös myöhemmin. Aika näyttää miten se onnistuu. Vielä enemmän voisi vastuuta antaa esikoiselle. Hän voisi hoitaa pienempiä. Haittana siinä on se, että hän on kaikkein temperamenttisin ja impulsiivisin heistä. Mutta silti. Keskimmäisellä ei ole taas paljoakaan annettu huolehtimistehtäviä, hän on enemmän vielä itse huollettava. Ehkä se tekisi hänellekin hyvää.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-62521608856423463202009-07-18T08:42:00.000-07:002009-07-18T09:33:38.226-07:00kuluu se kesä tälläkin kolkallaKaikkea on koettu. Sairastavuus lisääntyy. Viime viikolla meidät pysäytti läheisen vakava sairaus, jonka tutkimukset ovat vielä kesken. Emme tiedä onko se vakava vai onko se lopullinen. Kasvain voi olla levinnyt aivoihin. Uutinen putosi kaiken keskelle kuin pommi. Mutta sillä oli vaikutuksensa. Aloin huomata läheisiä hetkiä lasten kanssa. Potilas itse on pirteä ja hyväntuulinen. Hän on ollut paljon masentuneempi entisten huomattavasti vaatimattomampien sairauksien kanssa. Elämä ei käy tylsäksi, hän hymyilee. Pappa sanoo jälkeenpäin, että tajuaako hän mistä on kysymys. Hän on nuori, ja neljän lapsen äiti. Anyway, hänellä on ollut pahoinvointikohtauksia parin kuukauden ajan, jossa hän oksentaa, menee tajuttomaksi ja saa toispuolisia halvauksia kasvoihin, ym. Siksi uutinen kasvaimesta vatsassa sai paskat housúihimme totaalisesti. Vasta ensi viikolla tiedämme lisää. Jokainen hetki tuntuu ja ajan kulun huomaa.<br /><br />Kummisetäni kärsii sydänvaivoista. Pienestä paikallisesta terveyskeskuksesta häntä ei lähetetä eteenpäin tutkimuksiin. Hankala tilanne, johon ei pääkaupunkiseudulla törmää! Hän ei jaksa mitään, hiki tipahtelee hänen otsaltaan isoiksi lätäköiksi lattialle. Hän hengästyy syödessä ja puhelimeen puhuessa. Hänen kurkkuaan kuristaa jatkuvasti. Hän on käynyt 3 kertaa terveysasemalla, ja hänet on lähetetty kotiin lepäämään. Mutta hän ei voi levätä, sillä levätessään hän läähättää kuin maratoonari. Sokeakin näkee, että kaikki ei ole kunnossa. Hänelle oli tilattu terveysasemalta mittari, jolla hän voi mitata sydänkäyrää kotona, mutta mittari saapuu vasta ensi kuun alkupuolella. Tämä on kuin Absurdistanista! Käskin hänen mennä suoraan keskussairaalaan, vaikka sinne ei suoraan saisi mennä. Saa mennä, jos menee vaan. Eivät he käännytä hänenlaistaan pois!<br /><br />L on ollut kahdessa pallolaajennuksessa ja hänen säärihaavansa ovat karmeat. Jaloissa on neuropatiaa ja kivut ovat kovat. Hän on tosin ainoa, joka haluaa kuolla, koska on jo niin iäkäs. Hänelle on vasta nyt tullut ensimmäisen kerran elämässään tunne, että hän on tarpeeton, ja että miksi hän on olemassa! <br /><br />T on sairaalassa ja halusi sieltä pois. Hän on dementoitunut ja hänen jaloistaan nousee 70 vuotta sitten sinne menneitä kranaatinsirpaleita. Ne ovat minkä muotoisia sattuu. Hän poimii niitä itse pois seuraavalla menetelmällä: kun pala tuntuu ihon läpi, hän viiltää ihon auki puukolla. Sitten hän kaivaa pinseteillä palan ylös. Mätäkuulla helposti tulehtuvat. <br /><br />H on masentunut. Hänellä on kaikki suhteellisesti ottaen hyvin. Auto, koti, työ, perhe, lapset. Ei hän ole kaikkeen tyytyväinen, mutta eihän nyt kukaan hyvänen aika ole. Hän ahdistuu kotona istuessaan niin paljon, ettei pysty olemaan. Hän vaikka hakkaa päätä seinään saadakseen jotakin muutosta aikaan.<br /><br />A on perfektionisti. Hän on omaishoitaja, ja hajalla. Hänellä on joka päivä migreeni.<br /><br />J sairastui Crohnin tautiin. Hän oli sairaalassa pari viikkoa, eikä kertonut kenellekään mitään. Hän tiesi, että muut huolestuvat. Hänen sisällään ei pysy mikään. <br /><br />Oma tilanteeni ei ole itse asiassa lainkaan hassumpi. En liiku tarpeeksi. Keho oli talvella säännöllisen juoksukoulun ansiosta hyvässä kunnossa. Nyt on kiloja taas muutama enemmän, mutta ne ovat asettuneet eri tavalla kuin ennen. Läski on mennyt eri paikkaan. Vatsalle. Se on aika mystistä, sillä jos on tottunut, että lantio ja jalat ovat tietyn muotoiset, esim. reidet kulmikkaat yläosasta, niinkuin ne joillakin ovat, niin on yllättävää, että ne muuttavat muotoaan pysyvästi!! <br /><br />Vaidan työpaikkaani lähivuosina. Vanhassa on monia etuja, mutta sain ajatuksen, jota aion kokeilla. Jo ajatus vaihtamisesta ilahdutti. Enhän ole toki millään muotoa sidottu loppuelämäkseni entiseen työhön! Keksin jopa alan, jossa voisin käyttää hyväksi <em>hassua </em>luovuuttani ja leikkiä. <br /><br />Siinä murheeni olivatkin, vai olivatko ne edes murheita. <br /><br />Taannoin oli kamala ukkonen. Meille oli juuri tullut vieraita ja kun siirryimme sisälle, alkoi sadella. Pian alkoi kuulua ukkonen ja sitten se tuli lähemmäksi. Ukkosrintama oli päällä. Salamoi ja jyrisi, tai oikeammin räiskyi. Salama iski vastapäiseen niemeen. Ei ole tullut sitä ukkosenjohdatinta sitten vielä laitettua. Vieraat olivat kalpeita kuin enkelit. Kun jyrisi, kallioperä mökin alla tärisi. Mökki tärisi. Tärinä siirtyi maalta järvelle päin. Järvellä näytti kuin siellä olisi lentänyt lumi jään päällä. Esikoinen istui pistorasian lähellä. Kuului ääni kuin joku taputtaisi käsiä. Mutta valitettavasti kukaan ei taputtanut käsiä, vaan sähkö alkoi pyriä esiin pistorasioista. Kyllähän minä muistan, miten vanhoissa taloissa niistä tuli lieskoja. No, pari puuta meni metsässä mäsäksi, mutta selvisimme siitä.<br /><br />Tänään olimme melomassa kovassa aallokossa. Kaipasin järvelle pitkin päivää, raikkaisiin aaltoihin, koska tuntui, että halusin käyttää voimiani. En normaalisti halua myrskyyn melomaan. Suoraan vastatuuleen, vesi pärskyi mukavasti. Mutta avoimella selällä aallokko oli liian kova. Vaahtopäitä ja selkä on iso. Myötätuuleen takaisin paluu oli ihana. Aalloilla voi tosiaan ratsastaa! <br /><br />K-marketissa näen entisiä ihmisiä. En tiedä ovatko he kuolleita vai eläviä, koska minulle heistä on tullut myyttisiä hahmoja. Ja kuitenkin he jatkavat elämäänsä. Näin samalla kertaa kaupassa Kultti I:n ja P:n äidin. Kuulin Kultti I:n sanovan että hän on menossa haudoille. P:n kanssa puhuimme joskus siitä. Miten vanhempamme ovat sellaisia, että heistä on naurettavaa olla masentunut. Heistä on suorastaan hupaisaa sellainen, kun joku sanoo, että sielussani väikkyy mustaa vettä, olen niin surullinen. Voi helvetti! He eivät ole sitä sukupolvea, joka masentuu. Mitä he tekevät toisin? Ehkä heillä oli niin paljon tekemistä, etteivät he ehtineet olla alakuloisia. <br /><br />Anyway, aion mennä pyykkäämään, koska nyt on kova tuuli.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-67963500179821036592009-07-12T13:05:00.000-07:002009-07-12T13:17:16.953-07:00Olimme patikoimassa Nurmon Paukanevalla. Harrastamme nevoja. (We do swamps, or marshes.) Luonto oli upeaa ja toteutimme myös arvokasta tiedustelutehtävää. Niinkuin M sanoi, käytämme uusinta teknologiaa löytääksemme tupperwarepurkin laavun nurkan alta keskeltä tietöntä korpea. <br /><br />Suot ovat täynnä sähköä. Ne ovat tekemisessä sen kanssa kahdella tavalla: imevät sähköä ja tuottavat sitä. Suolle kun kävellään, mennään portin kautta. Suon vaikutuksella on selvä raja. Sille, joka on allerginen sähkölle, suo on hyvä paikka. (Mikä tahansa vesi on.) Avoimet näköalat tekevät siitä turvallisen ja arvokkaan, koska avoimuus on arvokkuutta. (Puskia nyt on kaikkialla ja ahdistus on tyyleistä aina käsillä.)<br /><br />Kävimme myös kesäteatterissa Törnävällä katsomassa Piilomaan pikku aasin. Keskimmäisen mielestä se oli liian äänekäs ja rämisevä. Mitään näin kovaäänistä en halua milloinkaan mennä enää katsomaan, hän valitti surumielisenä sängyssään illalla. Hän on pikku Schopenhauer, vaikkakin enemmän Eemelin näköinen. Kuopus piti esityksestä, hän sanoi, että korvissa tanssi, kun oli musiikkia. Paras hahmo oli vanha Ruusurouva, jota esitti mies. Kukahan - hän oli niin hauska! <em>Tuolia tuolia, ei huolia</em>!! <br /><br />Huomenna lepään.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-7860697068660993882009-07-11T13:40:00.000-07:002009-07-11T13:56:27.159-07:00kesä ist wirklich hierKesä on todella alkanut. Emme katso kelloa, ja vieraat, joita olemme puolihuolimattomasti kutsuskelleet, ovat alkaneet tulla meille. Se on hauskaa. Tänään esikoinen oli yksien vieraiden kanssa uistelemassa merellä (no siis järvellä - tuloksena neljä isoa kuhaa!) Kello yksitoista illalla olemme vielä valveilla suolaamassa kalaa. Samalla selvisi, mikä oli se sormenpaksuinen kala, joka tarttui onkeen. Se oli pikkukuha. Illat tosiaan myöhästyvät, ja kun migreenin takia on herättävä kuitenkin samaan aikaan, niin toisinaan se on kirpaisevaa. Eilenkin innostuin vielä puoliltaöin kokeilemaan ostamaani ihmesientä ja pesin sillä ikkunat. Sillä seurauksella, että heräsimme kaikki kahteen pomminrajuun iskuun, jotka kuuluivat selvästi ikkunoista. Milloinkaan ennen eivät linnut ole lentäneet täällä päin ikkunalaseja, mutta nyt ne lensivät-. Lintuja näytti olevan ilma sakeanaan. Ehkä lämmin aamu teki sen ja varsinkin häikäisevät lasit. Lähdin sitten pyöräilemään mummolaan, koska tänään oli minun mummolapäiväni. Sillä retkellä näin peltopyyn poikasia. Rottweiler, jota kolme lasta ulkoilutti, näykkäisi minua jalasta. Potentiaalisesti koiria pelkäävä olisi pelästynyt, lapset kirkuivat (miksi he kävelyttivät sitä irti), mutta tyydyin pyörävauhdissa nostamaan jalkaani niin, ettei se saanut siitä otetta. Mietin, olisiko pitänyt pysähtyä ja lähteä selvittämään asiaa. Koira voi purra jotakuta toista myöhemmin. Nevermind, lauleskelin, ja pyöräilin eteenpäin, tienvieret ovat kukkia täynnä, lehmiä, peltopyitä, kettuja, rusakoita. Lehmät tuijottivat minua hievahtamatta, aivan kuin olisin pudonnut Marsista. Ne ovat liikuttavan hölmistyneitä, liian tosissaan toljottavat. Toisaalta en halua nähdä tolaltaan mennyttä riehakasta lehmääkään, se on niin holtiton. Voisin pyöräillä vaan koko ajan. En väsy siihen ollenkaan. <br /><br />Meitä hauskuuttaa myös esikoisen uusi harrastus, geokätköily. Etsimme purkkeja ja rasioita kivien alta. Se on aitoa salapoliisitoimintaa.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-25265678117442561382009-07-03T09:51:00.000-07:002009-07-03T10:13:34.746-07:00Hemi-Sanin kesäSää on muuttunut tuuliseksi ja kylmäksi Savossakin. Onneksi olemme huomenna lähdössä takaisin Pohjanmaalle. Hemi-San on kyllä viihtynyt täällä paljon paremmin! Se löysi metsästä pienen rajaojan ja rakastui ikihyviksi. Oja on kaninlevyinen ja aika syvä ja pitkä. Vaikuttaa turvalliselta Hemi-Sanin mielestä. Siellä on lisäksi punaista savista hiesumaata penkereissä, jota on taivaallisen ihana kuopia, sillä se irtoo sopivasti ja välillä vastaan tulee ohuita puun juurisäikeitä, jotka Hemi napsaa poikki terävillä hampaillaan silmän nautinnollisesti viiruina, vähän äkäisestikin se kiskoo ne irti. Se tekee käytävää, se kuvittelee tekevänsä sitä. Välillä se lyö maaten kaivamansa kuopan päälle, takajalat oikein pitkinä takana. Välillä se jopa siitä asennosta kuopaisee etujaloillaan, kun kerrankin on mahdollisuus. Seison siis vapaaehtoisesti ojalla sääskien syötävänä vain tehdäkseni Hemi-Sanin onnelliseksi. Sillä onnellinen se on.<br /><br />Toimme kanin Kuopiosta tänne ja kävimme samalla Prismassa Kuopiossa. Hemi ulkoili parkkipaikalla kopassaan. Se oli tämän kesän hetki. Oli älytön helle. Kuuntelimme kuopuksen kanssa ovet ja ikkunat auki autossa Kolmatta Naista. Odottelimme muita lapsia ja miestä, joka viipyi kaupassa yli tunnin. Miten joku voi olla niin hidas ruokakaupassa? Ihmiset kulkivat ohi hellevaatteissa puhuivat hassusti, ja kaikki huomasin Hemin kopan ulkona. Myö ollaan kaappaan mänössä. --- on joku elläin tuolla. Onko se -- pupu se on! Jos Hemi osaisi temppuja, olisimme voineet esittää jotakin. Esim. invalidia, koska olimme invapaikalla. Joka tapauksessa saimme paljon uusia tuttuja.<br /><br />Sain luettua Antti Tuurin Muukalaiset Äitini suku-sarjasta. Se oli hyvä. Mietin paljon Tuurin tyyliä, ja sen niukkuutta. Lopulta aloin pitää siitä. Se on korutonta ja yksinkertaista, mutta kyllä sillä elävää kuvaa sai luotua. Pitääkin tutkia millainen oli Kölnin katedraali 1700-luvun alkupuolella. Oliko se palanut vai miksi se oli keskeneräinen?<br /><br />Metsä raikuu, järvi kaikuu - lasten iloisista huudoista. Näin oli jo kun heräsin! Mutta nyt täytyy mennä ottamaan pannari uunista.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-31547919.post-9320092875085551182009-06-26T13:09:00.000-07:002009-06-26T13:59:47.872-07:00muukalaisia, ym.Kauheata olisi se, jos kirjoittaisi blogia, ja oikeasti kirjoittaisi vahingossa oikeat todelliset ajatuksensa? Onko minulla sitten niin ristiriitaisia ajatuksia? Kyllä on. Joskus kauhistun sitä ajatusta, kun avaan blogin. Jospa olenkin viimeksi kirjoittanut sinne totuuden?! Apua. Mutta onneksi en. Se on aivan tavallista tekstiä, joka voisi viitata mihin tahansa. <br /><br />Nyt vasta onkin kesä. Keskimmäinen molskahti eilen tai toissapäivänä veteen ja ihahtui, vesi olikin lämmintä! Hän vain nousi järvessä ylös ja laski alas. Housut pullistuivat. Sen jälkeen ranta on kaikunut lasten polskuttelusta. Lämpö tuntuu kaikkialla. Pyykit kuivuvat, kani saa voikukkia ja heittää itsensä sen jälkeen kyljelleen ansaitulle ruokalevolle. <br /><br />Olen tutkinut aivojeni serotoniiniaineenvaihduntaa omin päin ja tehnyt siitä erinäisiä päätelmiä. Olisin voinut ryhtyä lääkäriksikin. Sain nimittäin selville, mistä migreenini johtuvat. Valvomisesta - tai oikeammin nukkumisesta. (Näin taas todella outoja unia: mm. unen, jossa kasvoni kasvoivat täyteen pieniä kurttuisia paprikoita. Seuraavaksi unessa tuotiin tänne auto minulle koeajettavaksi. Sen toi tyylikäs ajuri, joka kylläkin sanoi, että tuo auto sitten Seinäjoelle, kun olet koeajanut. Minua harmitti, koska oli muuta menoa, ja enkä olisi ehtinyt palauttaa autoa. Epäröin, ottaako sitä vai ei. En vielä osannut päättää. Ajuri oli kiinni autossa samanlaisessa sivuvaunussa, mitä on moottoripyörissä.) Kuitenkin, jos herään aamulla aikaisin, migreeni on poissa. Minun täytyy olla hieman väsynyt, että serotoniini kiertää. Niinkään ei ole merkitystä sillä, menenkö myöhään nukkumaan. Oloni on täysin toinen!! Kahteen viikkoon ensimmäistä kertaa ajattelen positiivisia ajatuksia.<br /><br />Aloitin lukemaan Antti Tuurin Muukalaiset-kirjaa. Nyt on aikaa. Jotenkin ajattelen, että se vaatii aikaa. Avaan kannen ja siellä on kannen sisällä Antti Tuurin kuva. Hän on söpö. Se on hyvä alku. Ajattelen, millaista olisi, jos hän soittaisi minulle ja sanoisi, että <em>hei minna, kirjasi on todella hyvä. Olen iloinen siitä. Ihailen sinua.</em> Se olisi aidosti coolia. Ensimmäinen lause Muukalaisissa on ytimekäs: <em>Sade tuli ennen kuin ilta pimeni. </em> He vaeltava Hollannissa ja Saksanmaalla, fremdlingit, ja ovat jonkinlainen uskonlahko, matkalla pyhälle maalle. Tuurin tyyli kirjoittaa on jotenkin jäyhä. Kertojana on raskaana oleva uskova nainen. Onko se uskottavaa, vaikuttaako nainen aidolta? Kyllä, vaikka hän kertoo jotenkin ulkokohtaisesti tapahtumista. Ehkä hän on väsynyt, hämmentynyt ja peloissaankin, mitä tuleman pitää. Nimet ovat kaikilla niin vanhanaikaiset, tietenkin, kertoohan kirja vanhasta ajasta. Sillä on kuitenkin arvottava vaikutus. Tarinan hahmoista tulee merkittävän tuntuisia ja erillisiä. Luin 48 sivua, ja pääsin kyllä kirjaan jo kiinni, niin että eilen lukemastani näen mielessäni kertojan, raskaan naisen. Minkä hyvän tähden he ovat lähteneet Lappajärveltä ja Laihialta vaeltamaan sinne? <em>Puhuin Annan korvaan hiljaisella äänellä päättymätöntä tarinaa kotiseudun ihmisistä ja kaikista eläimistä, joita oli Laihialla Jaakko Kärmäen navetassa ja tallissa ja lampolassa, ja lapsista, joita leikki Kärmäen pihassa korkeiden koivujen alla, ja Liisa Antintyttärestä, Kärmäen emännästä, joka syötti viiliä pienelle Jeremiaalle tuvan pöydän ääressä. Sain Annan lopettamaan laulamisen ja sitten nukahtamaan.</em> Jäyhää, harkittua. Nämä ovat ehkä niitä tosia lauseita. Ei ole mitään liirumlaarumia tai maalailua. Mutta haluaisin kuulla enemmän, mitä kertoja todella ajattelee. Kertooko hän kaiken vai ei? Onko hän näin pidättyväinen oikeasti? Kyllä se tällaiseen historialliseen kirjaan sopiikin. Luen lisää. <br /><br />En haluaisi olla Pohjanmaalla poliisina. Tämäkin tuli vielä mieleen. Entisaikaan vielä vähemmän kuin nyt.hetkethttp://www.blogger.com/profile/08772968120854155336noreply@blogger.com0