Elokuussa

En ole sillä tavalla kadonnut, mutta tavallaan kuitenkin. Tietokone hajosi kesällä. Kirjoittamista se ei estä, kirjoitan käsin, mutta blogin pitämistä hankaloittaa. Kannettava oli peestä jo uutena, lopulta se ei käynnistynyt, ja kansi melkein irtosi. Korjaamon nainen kysyi, ovatko lapset vähän leiponeet tätä. Eivät lainkaan, hyvänen aika, ainakaan leiponeet! Kone osoitti vielä irvokkaat merkkinsä: painoin käynnistysnappia osoittaakseni, että ei todellakaan toimi. Mutta silloin kone yllättäen käynnistyi! Se jäi sinne kuitenkin juoteltavaksi.

Nyt aion kirjoittaa vain päivänkakkaratekstejä. Joitakin pieniä huomioita.

Eräs:

Olin kuntosalilla. Läskini vähenevät. Mutta siellä kävi niin, että kun ajoin kuntopyörää, varied route, ja luin jotakin hyvää lehteä - siellä on sellaisia lehtiä, joita en muualla näe, kuten Raw - niin huomasin yhtäkkiä jotakin, jota ei normaalisti tapahdu. Olin ajamassa normaalisti, ajattelin juuri - eräs mies oli noussut selkälihaspenkiltä ja hänen päästään oli roiskunut pitkä hikivana lattialle - että hurjaa. Mutta samassa huomasin, että kämmenselässäni pisaroi hiki ja ranteesta roikkui kolme isoa hikipisaraa, pitkiä ja hyytelömäisiä, ja ne venyivät hitaasti kohti maata, jysähtivät lopulta lattiaan ja kastelivat sen laajoina lätäkköinä.

Se voi tapahtua myös minulle!

Toinen:

Tämä on uni. Kotiini tuli asumaan joku ihme köriläs. Mies, jolla oli valkoinen iho, hän oli kuin iso toukka. Hän ei puhunut, ei osallistunut mihinkään, makasi vain seinän vieressä. Lopulta hänen läsnäolonsa alkoi häiritä meitä. Kuskasimme hänet jonnekin itä-Helsinkiin, torin laidalle. Hänen isänsä vihastui, ja toi hänet meille takaisin saman tien. Isä vaati, että pidämme hänen isolle pojalleen synttärijuhlat. Isä vartioi meitä pistoolin kanssa, kun juhlimme väkinäisesti. Vanhin poikani keksi ovelan juonen, hän päätti lähteä metsään hakemaan apua. Yhtäkkiä olinkin poikani, ja lähdin metsään, olin sininen poika. Kävelin kauan, ja yhtäkkiä näin edessäni puitten keskellä sininen aukon maassa, ja sinisen puumajan. Tunsin tulleeni kotiin. Majasta tuli kaksi tyttöä, he olivat siskojani, metsän eläväisiä. Heillä oli mukanaan joku metsän eläin ja minulla kultainen noutaja. He ilahtuivat koirasta. Olin turvassa ja tukala tilanne ratkesi.