Uni

Näin unen, jossa olin luennolla kuuntelemassa kirjallisuustieteilijää. Hän oli jostain ulkomaisesta yliopistosta. Istuin salissa vasemmalla puolella, lähellä käytävää. Aika edessä. No, hän puhui mutkikkain sanakääntein siitä, miten on löytänyt kirjoittamisen todellisen motivaation. Hän osaa nyt sanoa, mikä motivoi ihmisiä kirjoittamaan. Se on yksinäisyys. Olin samaa mieltä. Luennon jälkeen luennoitsija tuli luokseni. Hän istui hajareisin päälleni. Minä sanoin, että olen ajatellut aivan samaa, kun olen onneton, kirjoitan, kun en, en kirjoita. Nyt en kirjoita. Aivan... hän mutisi, hän ei oikein tiennyt, mitä sanoisi. Ehkä hän ei uskaltanut sanoa, mitä ajatteli. Voisin tietenkin teeskennellä onnetonta..., jatkoin, vähän vitsinä. Sitten heräsin. Juuri tässä kohdassa pitikin herätä.

Kaikenlaisia unia

Unessa olimme Turun saaristossa mieheni kanssa. Emme suinkaan veneilemässä vaan kävelemässä. Kävelimme saaresta toiseen, koska vesi oli niin matalaa. Meillä oli kengät, ja nekään eivät edes kastuneet, koska vesi lainehti vain kengän rampin korkeudella. Se oli tosi kätevää. (Unissani on usein tosi käteviä juttuja.) Saarissa oli talonpoikaismuseoita, joissa katselimme taidokkaita puukaiverruksia. Sitten menimme vanhaan baariin, jossa sain postia Venäjältä. Olin unessa etsinyt venäläistä pop-musiikkia matkallamme Venäjälle, mutta en ollut löytänyt sitä tiettyä levyä. Sitä ei saa enää mistään, luki sähköpostissa. No, sitten menin terapeutin puheille työkaverini kanssa. Hän pani meidän molemmat sänkyyn makaamaan ja väleihimme kaksi nukkea, miesnuken ja naisnuken. (Ei tämä kovin omituista ole, vähän vain.) No, työkaverini oli ärsyttävä, ja löin käsiäni yhteen ja sanoin: "Mars, menepä toiseen huoneeseen" ja hän meni. Terapeutin kanssa kävin omituista keskustelua. Terapeutti = rakkaus, sanoin hänelle. Katselin tarkkaan hänen kasvojaan. Voisimmeko ruveta seurustelemaan, sanoin hänelle. Hän mietti pitkään ja sanoi, että voisi harkita asiaa sen jälkeen kun terapiamme on ohi. (!) Tiesin kaiken päättyvän hyvin. Olin iloinen hänen sanoistaan. Sitten olin työpaikan eteisessä ja tuntini oli alkamassa vähän ajan päästä. Huomasin, että päälläni olivat pyjamahousut. Olisin ehtinyt kotiin vaihtamaan housuja, mutta ajattelin, että en sellaista vaivaa viitsiä housujen takia nähdä. Etsin vaatenaulakosta jotain housuja, siellä oli vanha näytelmävarasto ja kaikenlaisia samettihousuja, vihreitä, jne, mutta en löytänyt sopivia. No, voin opettaa näissäkin, ajattelin. Mitä se haittaa.


Uni tätä ennen: olin uimassa ja alapuolellani ui paljon pieniä kirkkaanvärisiä kaloja.

Synnytän maksalaatikkoa

Kirjoitan nykyään sähkösanomatyylillä, mutta entä sitten? Sitten on niin. Hiukseni ovat kuitenkin niin pehmeät ja latvoista kähertyvät!
Olin keskimmäisen kanssa suihkussa jumpan jälkeen. Hän katseli minua ja sanoi: Voivatko sinut ikäisesi naiset vielä saada lapsia? Kyllä hyvinkin, vastasin. Hän hämmästyi silminnähtävästi. - Ai voivat? - Kyllä. Voin saada lapsia, jos haluan, jatkoin. Hän hämmästyi vielä enemmän, silmät olivat jo teelautasen kokoiset. - Ai onko se haluamisesta kiinni? hän kysyi. - On, vastasin, (vaikka ei tämäkään tietysti totta ole kaikkien osalta, mutta paljolti niin.) - Sittenhän kannattaisi... sitten minä ainakin hankkisin miljardi lasta ja myisin niitä (!), hän jatkoi. Ja jos voisi, synnyttäisin joka päivä maksalaatikkoa, koska tykkään siitä niin paljon.

Kaikki järjestyy.

Turha kai sanoa, että kaikenlaista on tapahtunut.

Uni Berliinistä

Viime yönä näin unta, että lähdimme isolla porukalla Berliiniin. Vanhempani olivat mukana. Olimme hotellissa, jossa aikoinaan yövyimme esikoisen kanssa. Sieltä oli aamiainen poistettu. Tarjolla oli vain raakaa parsakaalia. Ankealtahan se näyttää, tuumi tarjoilijakin. Vanhempani lähtivät omille teilleen. Emme löytäneet heitä aikoihin mistään. Kun tapasimme taas, sanoin: tänään mennään katsomaan Brandenburgin porttia. Ok, sanoi isäni. Menihän sentään jotain perille, ajattelin.

minulla on finni siinä missä pitäisi olla kauneuspilkku

Näköjään unet samasta teemasta seuraavat toisiaan. Näin talounen, ja sitten toisen ja nyt vielä kolmannenkin.

Toisessa unessa olin isossa talossa, joka oli vanha kansakoulu tai seurantalo. Olin siellä yleisönä seuraamassa näytelmää ja yhtäkkiä minut pyydettiin mukaan näytelmään. Menin ja pidin näytelmässä takarivissä vauvaa sylissä. En ymmärtänyt, mikä roolini oli. Sanoinkin tämän ääneen muille näytelmän jälkeen: "En ymmärrä mikä roolini tässä oli, mutta olihan se kunniatehtävä olla mukana." Sitten sain koko rakennuksen omakseni. Näin koko paikan ensin ilmaperspektiivistä, mutta en löytänyt rakennustani siitä. Huonoksi onneksi iso talo oli yläkoulun vieressä, ja koska se oli vanha ja mielenkiitoinen, huligaanit kiersivät sitä jatkuvasti metelöiden, halusivat pyrkiä sisään ja tuhota sen graffitein (nämä arvelin heidän aikomuksiksensa). Aloin tutkia ovia. Isoja ulko-oviakin oli neljä, ja minkään niistä lukot eivät toimineet. Yhdessäkin oli valkoinen monimutkainen lukkokoneisto. Englantilaista tekoa, kiroilin unessa. He tekevät pähkähulluja koneita. Talvi ja jää oli myös jäädyttänyt lukot niin etteivät ne senkään takia toimineet.


Kolmas talouni: Olin sairas, mutta en muistanut ilmoittaa siitä työpaikalle. Illalla kaksi työkaveriani tuli käymään, toinen esimies. Olin siinä päivällä sisustanut kämppäni uusiksi: olin mm. tapetoinut ikkunan umpeen. (!) Siitä kuulsi kuitenkin valo nätisti läpi. Selitin, että unohdin kokonaan ilmoittaa olevani poissa. He katsoivat minua kuin eivät olisi ymmärtäneet sanaakaan. NO, oli miten oli, mitään vanhinkoa ei varmaan tapahtunut, sanoin. En saanut oikein heistä selvää. Sitten talon sijainti muuttui, se olikin pellolla kotini lähellä. Veljeni soitti ja kysyi tarvitsinko lumenpudottamisapua. Jaarittelin puhelimessa hänen kanssaan.

Taloni ovat tosiaan sekaisin, lukitsemattomia, ahtaan sotkuisia ja remontteeraan niitä hyvin mielenkiintoiseen tapaan. Niitä ei löydy kartalta ja niiden ohi kulkevat kypsymättömät huligaanien laumat. Siistiä.

Olkoon tämä se vuosi ja aika, kun taloja puretaan ja rakennetaan. Kesällä vielä lupasin mennä bussipysäkillä tapaamani naisen mökkiä remontoimaan. Se on lautakasa Forssan lähellä. Tottakai tulemme, sanoimme me molemmat vieressäseisojat.

Mitä nyt taloihini kaipaisin lisää: villejä tanssibileitä. Ei ehkä, vaan varmasti.

Unia

Kirjoitan kai lähinnä enää unia. Ja nyt muistikirjani on hukassa, en voi kertoa vanhemmista unista. Missähän se on? Toivottavasti ei myytävänä kirppiksellä.

Viime yönä näin seuraavaa unta. Muistan sen hyvin, koska heräsin keskellä unta.

Olimme lähtemässä autolla kesämökiltä, vehreiden peltojen poikki. Pellolla oli maanviljelijä traktoria ajamassa, ja nähdessään meidät hän tuuttasi torvea, niin että siitä tuli hauska melodia. Jopas jotakin, sanoi siihen äitini, joka oli jossain lähistöllä. Ajoimme talon pihaan, jossa oli iso nurmikko. Hyvin hoidettu piha - (tunnistin paikan). Sen pihassa oli mökkimme. Maanviljelijä oli tullut mukana. Hän istui tuoliin pihassa, tuoli oli mökin edessä, juttelimme niitä näitä. Kättele nyt häntä, sanoi isäni. Kättelin häntä, mies oli hauska ja työvaatteissa. Hän oli itse asiassa merkillinen henkilö - tai suhtautumisemme häneen oli merkillistä: palvoimme maata hänen jälkojensa alla, teimme kaikkemme, että hän viihtyisi. Hän oli suvereenin hauska tyyppi. Oli kunnia saada hänet vieraaksi. Mökkimme oli nurmella varsinaisen talon pihassa. Kurkistimme sen päätyikkunasta sisään. Se oli pieni kuin leikkimökki - sänkyä ei ollut. Missä te nukutte, kysyi maanviljelijän vaimo, joka oli myös tullut paikalle. No, siinä ikkunan alla on levitettävä nojatuoli, jossa kaikki nukumme, sanoin. Katsoin itsekin uteliaana sisään talooni. Vastapäisen päätyikkunan alla oli pieni pöytä, jonka päällä oli paksu sementtinen kaivonkansi, jonka päällä taas oli nojatuoli, ja kulmassa takka. Näin voi asua monessa kerroksessa, selitin. Kieltämättä ahdas ja epäkäytännöllinen, ajattelin itsekin. Mutta kyllä sinne mahtuu.

Kiinnostavaa, koska kaikki paikat ja ihmiset ovat tiettyjä.

Vähän aikaa sitten näin unen, jossa jaloissani oli raidalliset nilkkasukat. Raidat menivät jalkapohjan alitse, eli ne tekivät täyden ympyrän. Tämä asia häiritsi minua suuresti unessa. Vaadin, että sukat muutetaan sellaisiksi, joissa pohjat ovat yksiväriset. Vaadin, ja tämä vaatiminen kesti varmaan 20 minuuttia.

onkohan vielä yöjunia

Kuopus syö jättikokoista omenaa, keskimmäinen aikoo viedä lelupäivänä iltapäiväkerhoon mikroskoopin. Aivoni ovat niin seis, ettemme saa mikroskoopista näkymään kuin jotain suheroa. Minä kuuntelen kuulokkeilla ekstaasihypepoppia, dancemelodyä. Jokin aikaa sitten tein päätöksen kirjoittaa kolme sivua päivässä. Sekin jäi, mutta olen keskittynyt mindfulness-kirjallisuuteen, ja sitä voin suositella kaikille. Olen jo harjoitellut sitä, positiivista teinien huomaamista käytävillä, se todella toimii. Mutta mitä sitten kun saan kaikki ongelmani ratkaistua, ja viihdyn työssäni? Mitä sitten aion vatvoa? Mitä tekemistä minulle jää? No, viime viikon lopulla aloin suunnitella perheen yhteistä matkaa Eurooppaan. Meitä on niin monta, miten voisimme liikkua? Joskus muinoin meni yöjunia, vieläköhän niitä on olemassa - jatkuvasti sitä hämmästyy sitä mitä kaikkea on vielä olemassa! Yöjunassa matka sujuisi ja se olisi romanttista. Lapsistammekin tulisi kosmopoliitteja.


Lunta on nyt tarpeeksi. Pihassamme on melkein metri. Katolta on pudoteltu kokonaisia vuoria. Eilen esikoinen lähti kaverille, mutta tuli takaisin lyötynä, kaulukset täynnä lunta. En päässyt perille, siellä oli neljätoista metriä lunta.

Mihin maksapihvit ovat kadonneet? Tein eilen niitä, eikä yhtäkään ole jääkaapissa. Esikoinen kyllä kokkaa kavereille, nuudelia ja muuta, katkarapuja, leipiä erilaisilla täytteillä. En ottanut tätä huomioon, että meillä asustaa kolmen pojan sijasta nyt viisi tai kuusi poikaa. Tänäänkin patistin keskimmäistä tekemään läksyjä, ja kun hän ei lotkauttanut korviaan, käänsin hänen päätään minua päin käsin, ja huomasin vasta siinä, että se onkin esikoisen kaveri Pauli, eikä keskimmäinen. Hän oli vahingossa jäänyt meille.

Huusin ulkona leikkiviä äsken iltapalalle, mutta huusin lumimyräkkään, ketään ei näkynyt.

Kaikki on niin muuttunutta. I shall call the guards.