Keskustelimme Riston kanssa eilen naulasymboliikasta. Kuvasin nauloilla rakkautta, koossa pitävää voimaa. Nyt näen samaa ajatusta kaikkialla:
Yksi esittää naulaa, yksi hohtimia,
muut ovat mestareita.
Ote naulasta pitää hohtimien saada päällään,
niiden pitää tarttua lujasti kynsin ja hampain
ja vetää ja vetää kunnes
ne saavat sen laudasta irti.
Mutta enimmäkseen siinä irtoaa vain pää.
Sillä ei ole helppoa vetää naulaa laudasta.
Ja sellaisissa tapauksissa mestarit sanovat,
että hohtimien pitäisi tarttua siihen, joka tyhjää toimittaa.
Ja he murtavat hänen leukansa, katkaisevat hänen kätensä
ja heittävät hänet ikkunasta ulos täynnä pyhää vihaa.
Joskus myöhemmin on joku toinen naula,
ja vielä joku toinen on hohtimet,
mitä heidän lisäkseen on, ne ovat mestareita.
(Vasko Popa, Leikimme naulaa)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Mielleyhtymänä menköön tämä; etsin pitkään hohtimia tänään. Olisin katkaissut paksun rautalangan, joka pitäisi saada rönsyilevän "passiflorani" kannattimeksi. Ei löytynyt. Kärsimyskukka ei tiedä muusta kuin elämänilosta - jos avautuviin nuppuihin on uskominen.
Meillä esikoinen keksi joskus ihan pienenä, kun kerroimme yhdessä tarinoita, että sanomalla "Naula äidille/isille" saa näkymättömän tarinakapulan seuraavalle kertojalle tai vastaavasti itselleen. Sama hokema elää perheessä yhä. En tiedä, mistä hän juuri sen naulan keksi.
Ihan hölmö juttu mutta sanapari
"Leikimme naulaa" alkoi soimaan päässäni jambimittaan, samalla tavalla kuin biisissä "Maksamme velkaa". ;-)
Post a Comment