Monday, October 02, 2006

pojat ja kaunis syksy

Tänään mietin sukupuolista eriarvoisuutta, josta puhuttaessa aina viitataan naisten huonoon asemaan. Olen kuitenkin poikien äitinä paljon suuremmasti huolissani poikien asemasta kuin tyttöjen. Pojilla on vähemmän liikkumavaraa lasten harrastusmaailmassa, tytöt "voivat" tulla tyypillisiin "poikien" harrastuksiin, jalkapalloon, jne, mutta harva poika menee balettiin, vaikka se kiinnoistaisikin. Poikien ongelmat koulussa tiedostan opettajana. Kuulin Tampereella perustetuista poika- ja tyttöluokista, ja kannatan ajatusta, vaikka vain pariksi vuodeksi alakoulun alussa. Pojat ovat yksilöitä oppijoinakin, mutta hyvää ajatusta tässä on, luokkatilanteen toimivuus hyödyttäisi sekä tyttöjä että poikia, poikien saama huomio ei olisi tytöiltä pois. Kaiken kaikkiaan nyt tarvittaisiin enemmän poikien puolesta puhujia.

Mutta miten kaunis on syksyn keltainen valo. Valon sävy on aivan erilainen kuin kesällä, käsi, joka hellii kaikkein väsyneintä. Eilinen ukkonenkin oli lempeää salamointia. Sateen jälkeinen luonto tuoksuu vehreältä, juhannukselta, pyöräretkiltä, telttailulta, nuoruudelta, Helvetinkolulta, suolaiselta mereltä. Auringonvalo tulee matalalta, antaa ruoholle merkillisen vihreän sävyn. Pihassamme helmihyasintti kukkii taas, se olettaa uuden kevään alkaneen.

2 comments:

sivuaskel said...

"Mutta miten kaunis on syksyn keltainen valo. Valon sävy on aivan erilainen kuin kesällä, käsi, joka hellii kaikkein väsyneintä. Eilinen ukkonenkin oli lempeää salamointia." ... Pihassamme helmihyasintti kukkii taas, se olettaa uuden kevään alkaneen."

Kiitos!!! Ihania ajatuksia, helmihyasintti on yksi merkityksellisimmistä...sen toiveikkuus kolahtaa. Kirjoitin blogiini elämän merkeistä, tienviitoista, toiveikkuudesta...

Katja Kaukonen said...

Olen toisinaan pakahtua, kun luen sanojasi. Tavoitat jotakin, mikä on herkästi liukua sanojen ohi tai lävitse.

Ja poikien puolesta samoista syistä murehdin minäkin... Niin yksioikonen maailma varattu heille. Esikoisemme huokailee välitunteja ja koulukavereiden harrasteita. Hän inhoaa jalkapalloa ja karatea, kaikkia joukkuelajeja ja muita, joissa ollaan hikisesti fyysisiä ja tullaan liian liki.

Esikouluiässä eskaritäti ehdotti, että hankkisimme pojalle jonkin fyysisen harrastuksen "tulevaisuuden varalle, kun tuo poikien maailma ja kohtaaminen on yleensä fyysistä". Yhdenmukaistamisen tarve on aina niin valtava, vaikka taustalla olisi hyvä ajatus. Minusta taasen olisi hyvä etsiä jokin sellainen intressi, joka tukee hänessä jo valmiiksi asuvaa luonnetta. Mikä olisi ihanampaa kuin löytää joku toinen hänenoloinen, saada varmuus sille, että tällaisia poikia on muitakin - sen sijaan, että tunkisi muottiin, joka on omalle persoonalle liian kulmikas...

Esikoisella on kaveri, joka harrastaa balettia, mutta asiasta ei saa puhua. Eräät aikuisetkin ovat sille naureskelleet. Kurjaa!