Pohjanmaalla

Aamupäivällä, välipäivinä, harmaassa ja jotenkin kevättalvisen tuntuisessa säässä kynnökset ovat mustat ja tuuli leuto. Pihatiellä tilan nimikilpi heiluu tuulessa. Ajan eteenpäin, pitkin suoraa tietää. Tiedän mihin olen menossa, vaikka aikaa on keskilännessä kulunutkin. Mielessä vilahtavat keskilännen siirtolaisten valkeiksi maalatut talot parvekkeineen. On vielä aamu, olen tulossa, kilpi heilahtelee. Suku, riitely, musiikki auton radiossa, moottorin tasainen ääni - nämä kaikki ovat palaamisessa mukana.

Ja se, kummallako veljistä on nyt mattokutomo. En ole kokenut Antti Tuurin kirjoja läheisiksi, mutta yhtäkkiä ne tuntuvat tutulta. Kun astumme ulos autosta, kuulemme tuulen ja katsomme yhtä aikaa ylös honkiin. Tuulen humina on todella kovaa.

Myöhemmin kävelemme äidin kanssa pimeässä ja hän sanoo: - Ei taida nähärä paljo mitää, mutta kyllä se poloku täs on.

Jotkut polut ovat umpeutuneet. Heinäladon orressa on jouluvalot. Kartano näyttää siltä, kuin samettista seittiä kasvaisi maassa. Muodot ovat pehmeämpiä, levossa.

Käymme kylässä vanhan naapurin luona. Lapset syövät konvehteja, mies istuu naapuria vastapäätä ja minä lämpimän leivinuunin viereen. Annan miehen hoitaa puhumisen ja käperryn istumaan samalle penkille, missä istuin jo 30 vuotta sitten. Hellan tangosta roikkuu samanlainen rautainen hellakeppi kuin meilläkin joskus. Kävin naapurissa toimittamassa asioita, mutta muutenkin, ominpäin kylässä. Istuin penkillä ja tarkkailin tapahtumia. Hetken päästä minulta kysyttiin: - Oliko sulla jotain asiaakin?

Mikään ei ole muuttunut.

Tai on - jotakin kummallista. Löysin sattumalta hyvän olotilan palaamiseen ja kirjoittamiseen. Sitä on vaikea kuvailla, se on jonkinlainen hellittämisen ja sivutuotteisuuden tila. Jotakin sellaista, että kun ei katso liian suoraan kohti, niin näkee selvemmin. Vai onkohan tämä vain minulle ominaista filosofiaa. Huomasin nimittäin joskus periaatteenani olevan, että "älä mene sitä kohti, mitä eniten haluat, koska se tulee luoksesi kuitenkin". Joten en siis voinut rakastua pohjalaiseen naapurin poikaan, enkä mennä opiskelemaan kirjallisuutta. Epäilin tätä filosofiaa jo välillä, mutta ehkä se onkin totta.