töissä on hauskaa - olenko sairas?

Ensimmäinen päivä töissä ulkomaiden jälkeen. Kaikki on toisin. Sijaisellani on ollut todellisia vaikeuksia luokkieni kanssa. Eräs poika oli nimittänyt häntä saatanan huoraksi ja heittänyt kännykkänsä seinään niin että se oli mennyt tuhannen vituran nuuskaksi. Tämä pelkästään ilahdutti minua, sillä vaikka niin usein koen huolta vuorovaikutuksesta oppilaitteni kanssa, on minulle kuitenkin näköjään jonkinlaista otetta heihin. Tänään syötin oppilaille Marmitea. He levittivät sitä leiville innokkaina kuin pienet koiranpennut. Vaan yllättävä yllätys odotti kun he puraisivat leipää. Se on terveellistä, toistelin. Gesund, gesund. Ja kummallista, pojat pitivät siitä lähes poikkeuksetta. Tytöt eivät.

Perheessäkin kaikki on toisin. Täti Savosta on tehnyt sen, mihin en itse pystynyt. Siivonnut lusikkalaatikon, kyllä, ja kun kysyin ruokapöydässä, kuka haluaa vielä leipää, lapset viittasivat. Kyllä! Kukaan ei huutanut ääntään kuuluville. Samoin pojat pysyvät tiiviisti kolme ryhmässä. He eivät ole koskaan leikkineet niin sovinnollisesti. Kaikki ovat lähellä toisiaan ja rakentavat legoilla.

Nelivuotiaan hermot hämmästyttävät. Hän tuli nyyhkyttäen eteiseen. Sohvan edessä oli ollut kuollut kimalainen. Kuopus seisoi selkä seinää vasten ja nyyhkytti pelosta. (Kuollut mehiläinen olisi saattanut herätä kuolleista ja tulla pistämään.) Kun menimme katsomaan, se oli elävä, joten päästimme sen takapihalle. Mehiläiset ovat alkaneet parveilla hirveästi. Ne etsivät pesäpaikkoja parvekkeelta. Perussa niitä on tietenkin vielä enemmän.

Horror, Romance and...

kotona

Lentokoneessa huomaan kynsieni alla taas mustaa. Se voisi olla multaa, mutta on ehkä jotakin muuta kuonaa. Aina kun raavin itseäni, kynsien alustat mustuvat. Se on ainesta, minä olen puutarha. Minulla on paha tapa kirjaa lukiessani ravata sivujen kulmalla kynsien alustoja puhtaiksi. Saastutan siis kaikki kirjat. Olen niin onnellinen matkatessani kotiin päin perär - peräykk -peräkärry esikoinen lukee vieressäni, on ilo kuunnella häntä. Lentoemännälle ojennetaan roskia, käytettyjä kuppeja ja voileipärasioita. Hän hymyilee koko ajan ja eikä mitä tahansa hymyä, vaan hän näyttää siltä, kuin hänelle sanottaisiin joku flirttaileva lause tai tuhma vitsi aina kun hän saa käteensä tyhjän muovimukin. Minä odotin niin kovasti kotiinpääsyä ja lapsieni seuraa. Aloin loppuviikosta ahdistua, ja selasin Oxfamin kirjahyllyä epätoivoisesti, jotakin luettavaa itselleni. Selasin kauan, enkä löytänyt mitään, paitsi sitten kirjan, joka on lempikirjojani, ja jonka olen lukenut jo kauan sitten, mutta ostin sen ja se olikin täydellinen. Niin luin Sylvia Plathin Bell Jaria. Se kertoo ahdistuksesta ja epätoivosta, mutta se teki minut hyvin levolliseksi.

Kaksi viikkoa jatkuvaa puhumista ja seurassa oloa. Välillä kaipaan yksinoloa, mutta vältän sitä, koska ajattelen joutuvani koti-ikävän valtaan. Niinpä katedraalit, esitykset, musikaalit, illalliset, pubit, keskustelut, retket seuraavat toisiaan. Lopulta olen niin väsynyt, etten jaksa kuin tuijottaa seinää. Sekin odottaa keskustelua. Avaan kattoikkunan ja olen samassa kyyhkysten tasalla. Ne lentävät ohi aivan läheltä, siivet viuhuvat. Korppi istuu usein katonharjalla, ja se lähtee lentoon, kun katson siihen takaviistoon.

Loppuviikosta jätämme jäähyväisiä. Seurue kaupungilla pienenee, now this is the point, sanoo Onur ja osoittaa lattiaa ostoskeskuksessa. En ole oikein hyvä jättämään jäähyväisiä. Kauhistuttavaa sanoa, että toivon sinulle hyvää, oli hauska oppia tuntemaan sinut. Have a happy life, sanoi perheeni emäntä minulle. Onneksi matkustan ensimmäisen etapin Hollantiin yhdessä kolmen muun kanssa. Tullissa meillä on taskut täynnä Marmite-purnukoita, takit ovat raskaita kuin lyijy ja joudumme tarkistukseen. Dace joutuu kokonaan pois tolaltaan, kun hänet tunnustellaan kauttaaltaan. Hänen niittivyönsä vie meidät aina syrjäteille. Jutan Marmite-purkit takavarikoidaan. Niillä voisi totta tosiaan myrkyttää pilotin, jos aivan tarkkoja ollaan. Jutta on unohtanut kassiinsa kynsisakset. There is a lady with scissors...

Minussa on varmasti jokin epätodellisuuden elementti. Voin eläytyä musikaaleihin ja jo lapsena viehätyin steppiesityksistä ja lempilauluni on edelleen Singing in the Rain... ehkä se odottaa pulpahtamistaan pintaan, että saisin sen käyttöön joka päivä. En olisi masentunut ja väsynyt ja kyyninen vaan iloinen.

Hello, you!

Tuota yllaolevaa tervehdysta ei saa ikina kayttaa. jos haluat olla asiallinen!! Sano se samalla kun kosketat sormenpaalla nenaasi. Hymyile myos ja kohottele kulmakarvojasi (pyorita vahan lanteitasi). You'll see what I mean.

Tassa viktoriaanisessa talossa Walesissa pitaisi kai kirjoittaa walesiksi tai englanniksi, mutta ehka suomikin kay. Takana on indeed hauska viikko (quite kiva). Vietan aikaani turkkilais-saksalais-ruotsalais-ranskalais-latvialais-liettualais-walesilais-suomalaisessa seurassa. Asioiden paljouden takia on vaikea sanoa mitaan tyhjentavaa. Tyoasioiden puolesta voin sanoa, etta viela en ole loytanut takalaisesta systeemista paljonkaan hyvaa ja opittavaa. Eraan rehtorin tapaaminen oli niin mielta sykahdyttava kokemus, etta se jai kylla mieleen, mutta ei positiivisena. Han ja hanen systeeminsa olivat yhta sydammellisia kuin Joseph Goebbels tai Heinrich Himmler (yhteensa). Uskon aidosti, etta han oli hullu. Corporal punishmentkin (eli lasten fyysinen kuritus loppui taalla kouluissa vasta 1991 - hyvin vastentahtoisesti). Otherwise.... suurimman osan ajastani vietan Cardiffin ramisevissa busseissa. Eilen ajoin kotini ohi pimeassa. Pubit ovat maamerkkeja ja suuria rakennuksia in them what we call 'villages', mutta nekaan eivat pimeassa riita. Totesin ajaneeni bussissa jonnekin todella kauas Rhebwnaan saakka. Jouduin kavelemaan pimessa melkoisen matkan senkin jalkeen kun bussikuski vei minut lahemmas. Oli hyvin sumuista, valilla saattoi nanda vain katensa verran eteenpain. On onni, etten pelkaa missaan. Hypahtelin vain eteenpain kuin Mary Poppins. Kaikkialla kukkivat valtavat punaiset tulppaanit ja unikot. Ne huojuvat ja ojentuvat. Lilacit kukkivat, magnoliat. Puutarhoissa on myos oikeita isoja palmuja! Siksi pihat nayttavat etela-maalaisilta. Anyway, kavelin, ja kartta kadessani started to droop - the air was so humid. It rained a little. Kaikkialla tuoksuu huumaavalta. Lehdet ovat puhkeamassa, kevatkukat ovat parhaimmillaan tai jo lopettamassa kukintaansa. Jokainen, joka on kaynyt Englannissa, tunnistaa myos erilaisen asfaltin, se on karkeaa Tarmacia, se ei ole asfalttia!

Viime viikolla jaimme loukkuun Llandaffin katedraaliin. Vain saksalainen Jutta vahvoine lihaksineen sai ovipalkin auki! Huh. Maistoin omenasiideria, joka maistui todella vanhoilta, maahanpudonneilta omenoilta. Todella hyvaa ja maukasta! Torstaina kavin musikaalissa, se oli Mary Poppins! Sen esitti lontoolainen teatteri ja se oli todella hyva. I'm practically peeeerfeeect - in everything!!! Siina Mary Poppins oikeasti lensi yli katsomon, ja siina Maryn miesystava, the chimney-sweep, kaveli katossa, han oli niin onnellinen. Anything can happen, if you let it...

Viime kadessa kysymys on vuorovaikutuksesta. Toinen asia: minun taytyy keskittya nauttimaan kaikesta, eika suorittamaan hampaat irvessa. Tarkeinta on pitaa hauskaa. Tama on uusi ideologiani.

Ulkona kuulin tanaan satakielen. Meressa on paljon sukellusveneita. Maan paalla on taalla huomaavaisuuskulttuuri. Bussipysakilla tekstasin viestia, ja bussi tuli. Vanha mies sanoi minulle ystavallisesti, etta nyt se tulee, koska han huomasi, etta katselin muualle! That was very nice! Jos ihminen kurkottelee ohitsesi, han pyytaa anteeksi. Kadulla, jos joku on vahalla tonaista sinua, etta joudut ajattelemaan mahdollista tormaysta, ellet suoranaisesti vaistamaan, tuo joku huomioi sen ja pahoittelee aiheuttamaansa vaivaa. Pysakilla, jos olet siina ensimmaisena, ihmiset myos antavat sinun menna ensimmaisena sisaan. Muodostetaan jono, ja on kohteliasta tietaa oma paikkansa jonossa. Erot Suomeen ovat todella suuret. Toisaalta voi ajatella, etta monet asiat ovat kaavamaisia taalla. Asioilla ja tavoilla on normit. Suomessa normeja ei ole yhta paljon - we are a developing culture?

Kello on jo yhdeksan, sanky kutsuu. Sangyssa luen Virpi Hameen-Anttilan Suden vuosi-kirjaa (suden vuosikirjaa), jonka aitini osti minulle matkalukemiseksi. Se on hyva! Minusta Mikko Groman- miespaahenkilo on sopo. Han vetoaa kaikkiin hoivaviettehini. Minakin haluaisin mielellani hoitaa hanet kuntoon. Muutenkin kirja on hyva. Epasuora lainaus siita: Elama on surullista, koska asioilla ei ole tarkoitusta. Elama on kaunista, koska me annamme asioille niiden tarkoituksen.