Ensimmäinen päivä töissä ulkomaiden jälkeen. Kaikki on toisin. Sijaisellani on ollut todellisia vaikeuksia luokkieni kanssa. Eräs poika oli nimittänyt häntä saatanan huoraksi ja heittänyt kännykkänsä seinään niin että se oli mennyt tuhannen vituran nuuskaksi. Tämä pelkästään ilahdutti minua, sillä vaikka niin usein koen huolta vuorovaikutuksesta oppilaitteni kanssa, on minulle kuitenkin näköjään jonkinlaista otetta heihin. Tänään syötin oppilaille Marmitea. He levittivät sitä leiville innokkaina kuin pienet koiranpennut. Vaan yllättävä yllätys odotti kun he puraisivat leipää. Se on terveellistä, toistelin. Gesund, gesund. Ja kummallista, pojat pitivät siitä lähes poikkeuksetta. Tytöt eivät.
Perheessäkin kaikki on toisin. Täti Savosta on tehnyt sen, mihin en itse pystynyt. Siivonnut lusikkalaatikon, kyllä, ja kun kysyin ruokapöydässä, kuka haluaa vielä leipää, lapset viittasivat. Kyllä! Kukaan ei huutanut ääntään kuuluville. Samoin pojat pysyvät tiiviisti kolme ryhmässä. He eivät ole koskaan leikkineet niin sovinnollisesti. Kaikki ovat lähellä toisiaan ja rakentavat legoilla.
Nelivuotiaan hermot hämmästyttävät. Hän tuli nyyhkyttäen eteiseen. Sohvan edessä oli ollut kuollut kimalainen. Kuopus seisoi selkä seinää vasten ja nyyhkytti pelosta. (Kuollut mehiläinen olisi saattanut herätä kuolleista ja tulla pistämään.) Kun menimme katsomaan, se oli elävä, joten päästimme sen takapihalle. Mehiläiset ovat alkaneet parveilla hirveästi. Ne etsivät pesäpaikkoja parvekkeelta. Perussa niitä on tietenkin vielä enemmän.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment