kotona

Lentokoneessa huomaan kynsieni alla taas mustaa. Se voisi olla multaa, mutta on ehkä jotakin muuta kuonaa. Aina kun raavin itseäni, kynsien alustat mustuvat. Se on ainesta, minä olen puutarha. Minulla on paha tapa kirjaa lukiessani ravata sivujen kulmalla kynsien alustoja puhtaiksi. Saastutan siis kaikki kirjat. Olen niin onnellinen matkatessani kotiin päin perär - peräykk -peräkärry esikoinen lukee vieressäni, on ilo kuunnella häntä. Lentoemännälle ojennetaan roskia, käytettyjä kuppeja ja voileipärasioita. Hän hymyilee koko ajan ja eikä mitä tahansa hymyä, vaan hän näyttää siltä, kuin hänelle sanottaisiin joku flirttaileva lause tai tuhma vitsi aina kun hän saa käteensä tyhjän muovimukin. Minä odotin niin kovasti kotiinpääsyä ja lapsieni seuraa. Aloin loppuviikosta ahdistua, ja selasin Oxfamin kirjahyllyä epätoivoisesti, jotakin luettavaa itselleni. Selasin kauan, enkä löytänyt mitään, paitsi sitten kirjan, joka on lempikirjojani, ja jonka olen lukenut jo kauan sitten, mutta ostin sen ja se olikin täydellinen. Niin luin Sylvia Plathin Bell Jaria. Se kertoo ahdistuksesta ja epätoivosta, mutta se teki minut hyvin levolliseksi.

Kaksi viikkoa jatkuvaa puhumista ja seurassa oloa. Välillä kaipaan yksinoloa, mutta vältän sitä, koska ajattelen joutuvani koti-ikävän valtaan. Niinpä katedraalit, esitykset, musikaalit, illalliset, pubit, keskustelut, retket seuraavat toisiaan. Lopulta olen niin väsynyt, etten jaksa kuin tuijottaa seinää. Sekin odottaa keskustelua. Avaan kattoikkunan ja olen samassa kyyhkysten tasalla. Ne lentävät ohi aivan läheltä, siivet viuhuvat. Korppi istuu usein katonharjalla, ja se lähtee lentoon, kun katson siihen takaviistoon.

Loppuviikosta jätämme jäähyväisiä. Seurue kaupungilla pienenee, now this is the point, sanoo Onur ja osoittaa lattiaa ostoskeskuksessa. En ole oikein hyvä jättämään jäähyväisiä. Kauhistuttavaa sanoa, että toivon sinulle hyvää, oli hauska oppia tuntemaan sinut. Have a happy life, sanoi perheeni emäntä minulle. Onneksi matkustan ensimmäisen etapin Hollantiin yhdessä kolmen muun kanssa. Tullissa meillä on taskut täynnä Marmite-purnukoita, takit ovat raskaita kuin lyijy ja joudumme tarkistukseen. Dace joutuu kokonaan pois tolaltaan, kun hänet tunnustellaan kauttaaltaan. Hänen niittivyönsä vie meidät aina syrjäteille. Jutan Marmite-purkit takavarikoidaan. Niillä voisi totta tosiaan myrkyttää pilotin, jos aivan tarkkoja ollaan. Jutta on unohtanut kassiinsa kynsisakset. There is a lady with scissors...

Minussa on varmasti jokin epätodellisuuden elementti. Voin eläytyä musikaaleihin ja jo lapsena viehätyin steppiesityksistä ja lempilauluni on edelleen Singing in the Rain... ehkä se odottaa pulpahtamistaan pintaan, että saisin sen käyttöön joka päivä. En olisi masentunut ja väsynyt ja kyyninen vaan iloinen.