Joulun vietimme kuten tavallista mökissä Lermontovin piirikunnassa. Sää oli uzasnii. Viisitoista astetta pakkasta ja viima, joka meni läpi seinistä ja vaatteista. Takkatuli antoi lämpöä. Kylmyys muistuttaa lapsuudesta: tukka jäätyi, silmäripset menivät valkoiseen jäähän, housut kastuivat saatessa reisistä niin että ne liimautuivat kiinni reisiin, sade kasteli vaatteet kokonaan, kengät olivat likomärät. Ei tällaista aikuisena enää koe, aikuiset ovat järkeviä ja osaavat huolehtia ja pukeutua. Lapsena oli nälkäinenkin pitkään asiaa murehtimatta, ruoka-aikana sitten söi. Nyt syön aivan kuin olisin nälänhädän partaalla. Huolehdin, että saan riittävästi syödäkseni, toisin sanoen. Kauhistun, jos tiedän, ettei ruokaa ole saatavilla kokonaiseen päivään. Ikään kuin se olisi jonkinlainen ongelma. Lapsuudessa ei ruoka ollut mikään nautinnon lähde.

Olin mökillä tyytyväinen kunnes jääkansi toistamiseen peitti mökin. Tuli lumimyrsky, ukkonen jyrisi ja tuuli niin, että vanhat ikkunalasit pullistelivat sisäänpäin uhkaavasti. Järvi ja ilma voi tulla mökkiin sisään, uskon sen ilman muuta. Pulkat ja liukurit kuuluivat lentelevän myrskyssä pitkin metsiä. (Talvivaatteemmekin olivat liian heppoiset. En osaa enää pukeutua - tähän täytyy tulla muutos. Espoossa liikun koko talven sisäkengillä!) Sähköt reistailivat, muuntajaan tuli valokaari. Hirvittävät leiskat löivät, emme silti huolestuneet hetkiseksikään, koska isäni on linja-asentaja. Tiesin, että sen täytyy olla vain koivunoksa, joka putosi langoille. Se paloikin pian poroksi. Ulkona myrsky laantui pian teräksenharmaaksi valoksi. Kaikki valo tuntui tulevan kapeasta kuunsirpistä. Lähdin kävelylle, vaikka oli jo ilta. Metsissä voi kävellä allapäin uhkarohkeasti ja pelkäämättä. On pimeää kuusta huolimatta, mutta en pelkää susia. Ne ovat ainoita pelättäviä, karhujen nukkuessa. Olen rohkea, susia kutsun Terri-koiriksi. Tse, koiruli, tule tänne, jos haluat nuuhkia! Matkalla läheiselle vuorelle menen pienen talon ohi, jossa asuu todella vanha pariskunta, ehkä kahdeksissakymmenissä. Hekin asuvat lumen saartamina. (Voin aina huutaa heitä apuun, jos kohtaan Terri-koiran.) Lähinnä pelkään ketunrautoja, mitä tiedän maastossa olevan. Talon takaa alkaa erämaa, joka jatkuu kymmeniä kilometrejä rikkumattomana. Mene sinne! Tähtien mukaan voit hyvin suunnistaa. Siellä on katinkultakaivos, joka tällä säällä hehkuu ja kimaltaa. Vanha mies tulee ulos talosta, mutta hän ei jätä ulko-ovea turhan pitkäksi aikaa auki. Lämpö karkaa niin nopeasti ja talo jäähtyy. En koskaan kuitenkaan kysyisi häneltä: Miten te pärjäätte kahdestaan täällä? Miten minä pärjään?


Minua ei syönyt susi, mutta kuulin kyllä metsässä outoa ryminää. Hirvi lähti ehkä liikkeelle makuulta. Tai ehkä se oli hirviö. Seuraavana päivänä teemme retken läheiseen niemeen, jonne kesäisin melomme. Ilta on tähtikirkas. Kuopus tulee pulkassa käärittynä viltteihin, koska tuuli on pureva. Mietin, miten varvut pärjäävät tällaisessa. Ne ovat niin pieniä ja hentoja. Hiihdämme yli järvenselän. Lennän kertaalleen selälleni, kun katson linnunrataa, joka näkyy selvästi. Niemessä teemme nuotion sen soiseen päähän, jonne ei tuuli sovi niin hyvin. Se sopii vähän joka paikkaan, ja kangistuttaa nopeasti. Tuli syttyy, ja kipinät elävät hetken. Suopursut alkavat tuoksua, kun nuotio lämmittää niitä. Nuotion valo sokaisee niin, että kaikki ympärillä näyttää pimeämmältä kuin onkaan. Syömme eväitä. Paluumatkalla sormet jäätyvät kärjistä tunnottomiksi. Perillä on ryhdyttävä heti tulentekoon, että saamme mökin lämpimäksi. Vajan munalukko on sulatettava kynttilällä, lukko on umpijäässä.

Lumi ja jää kantavat, talvella on hyvä liikkua. Kelirikon aikaan täällä ollaan kiikissä kuin piruparat.

Kuopus kertoo aamulla nähneensä yöllä nukkumatin. Sillä oli ollut otsalamppu päässä. (Se oli tosiasiassa mies, joka kävi peittelemässä lapset otsalampun kanssa.)

Kotiin Espooseen tullessa kaikki on kylmää. Ehkä kolmetoista astetta? Rakenteet ovat jäähtyneet ja kestää aikansa, ennen kuin ne ovat taas lämpimät. Siirtymiset ovat niin vaikeita. En millään haluaisi luopua ajasta, jolloin sai nukkua tarpeeksi, olla vapaasti. Kirjoittamista on vaikea sovittaa ahtaaseen saumaan, jolloin olisi pari hetkeä vapaata ennen pakollista nukkumaanmenoa ennen seuraavaa työpäivää. Sen täytyy jonnekin kuitenkin mahtua. On hauska elää elämää, jossa on niin paljon tekemistä ja ristiriitoja ja unelmia. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä. En tavoittelekaan tekstien julkaisemista, forget it. Kunpa olisi aikaa ylipäätään kirjoittaa.