Nyt tiedän miksi pidän sateesta!

Vieraat lähtivät. Kaksi sairastui vielä oksutautiin, mutta kaiken kaikkiaan hauska vierailu. Harmi vain että olimme niin työntäyteisiä koko ajan. Kaikki tulvii valoa, joka puolelta. Ja ilmaa.

Näin unta, että olin mukana soittotunnilla, jossa joku poika lopetti soittamisen ja laittoi huilunsa pöydälle. Opettaja oli pettynyt. Minä sanoin, että voin ottaa huilun itselleni. Siten sain huilun.

Toisessa unessa vanhempani muuttivat. Satoi kaatamalla. He veivät tavaroita pyörän tarakalla paikasta toiseen. Mukana oli ajoittain myös serkkutyttö. Muutto sujui niin hauskasti, äiti oli iloinen ja satoi. Satoi, ja olimme suojassa porttikäytävässä. Mitä sade haittaa on väärä kysymys. Sade on elämää, koska silloin puutuneinkin tuntee elävänsä!

Helmi surisee, kun sen luo menee aamulla. Kani puhui, sanoi kuopus kun tuli sen luota. Se puhui minulle!

Ja mikä ihaninta, takkaremontti on valmis. Huoneessa voi taas kulkea.

unia ja tragediaa

Viime yönä näin unen vielä samasta aihepiiristä tai teemasta tarkemmin ottaen. Siinä olin ostanut jonkin telepalvelujutun. Oleskelin sen yhtiön (jonkun teemapäivän tai tapahtuman) vessassa. Jostain syystä olin koko ajan vessassa. Sitten näin työkaverini, joka on entinen ystäväni, mutta joka nyt jostakin syystä suhtautuu minuun viileästi ja etäisesti. Tervehdin häntä ja aloin puhua jotakin. Samassa puheeseen tarttui hänen miehensä, jota en ollut edes huomannut. Hämäännyin, koska ajattelin hänen loukkaantuneen siitä, etten ollut noteerannut häntä millään tavalla. Mies oli kuitenkin aivan eri ihminen kuin hänen miehensä todellisuudessa. Mies puhui ja puhui ja työkaverini vastaili vain lyhyesti. En saanut selvää vaivasiko häntä koko tilanne. Mies vaikutti aivan mukavalta, meillä oli paljon puhuttavaa. Seurailin tosin koko ajan työkaverini ilmeitä, että mitä hän mahtaa ajatella. En saanut siitä oikein selvää. Kuljeskelimme tapahtumassa, muistan hyvin työkaverini vaatteet: pinkkiä ja muodinmukaista.

Vaateunista puheen ollen: vähän aikaa sitten näin unen, jossa 70-luvun lasten asusteet pyörivät mielessäni, vieläpä tavalla, joka muistutti muotishowta. Asustekokonaisuus toisensa jälkeen. Väreinä ruskea, vihreä, isoja kukkia, tunikoita, ruskeita sukkahousuja, oranssin ja ruskean yhdistelmiä, samettifarkkuja, tiukkoja kauluspaitoja, sinistä, vihreitä kukkia ruskealla pohjalla. En tiedä oliko se painajainen vai mikä, mutta unessa toivoin vaatteiden jo loppuvan.

Olen alkanut lukea sisustuslehtiä. Ei siitä sen enempää, olenpa vain alkanut, ja ne ovat todella mielenkiintoisia. Voin katsella kuvia tunteja. Tänään koin tosin elämäni järkytyksen. Tarina alkaa siitä, että olin teinien ja omien lasten kanssa lähdössä autolla liikkeelle (mies tekee vain takkaremonttia koko ajan). No kas kummaa, auto ei käynnisty. Akku tyhjä. Takaluukku on ollut rakosella pari päivää ja se on vienyt virran. No, sitten automatkan valmistelu alkaa sillä, että lähdemme hakemaan naapurustosta akkulaturia. E:n perheellä on, ja kun T tulee antamaan laturin, tajuan yhtäkkiä, että hän muistuttaa erehdyttävästi vaimonsa isää. Valitseeko nainen aviomiehekseen isän kanssa samankaltaisen? Tässä tapauksessa näin on. Toinen huomio samaan: Katson lehdessä olevaa suunnittelijan kuvaa. Mies on ilmetty Kurt Cobain! Samalla tajuan, että joku hyvin läheinen henkilöni on hänen look-alikensa. Minulla on makua! En ole koskaan tullut ajatelleeksi tätä!

No, laturi siis löytyy ja avaan konepellin. Nyt se sujuu jo rutiinilla, olen tehnyt tämän ennenkin - kerran. Muista, punainen plussaan ja musta miinukseen, T sanoi minulle hitaasti ja painottaen joka sanaa. Mitenkäs se olikaan? Auton huoltokirja on pelkästään saksaksi, kein Problem... So müssen Sie machen... kaikki sujuu hyvin, akku on laturissa, mutta sitten tulee ukkonen. Aber bitte... katsomme ikkunasta miten ulkorakennut tosahtaa. Siinä meni kaikki. Mutta onneksi akku ei ollut autossa kiinni.

Aiomme lähteä melomaan. Teineille loma on aika melontapainoitteinen, mutta nyt olemme täällä vankeina, ja se rauhoittaa kummasti. Mennään vaan taas melomaan. Ukkonen estää kuitennkin sen ja olemme sisällä ja lapset tekevät paperilennokkeja. Esikoisella on vatsa kipeä, joten on yllättävän rauhaisaa. Teini pelaa Schopenhauerin kanssa shakkia ja on todellisessa pulassa, vaikka on paljon vanhempi. On ikävä hävitä lapselle.

Päivän tragedia on se, että tiiran pienet poikaset ovat poissa. Eilen illalla näimme saukon uivan mökin ohi. Se varmaankin vei poikaset matalalta kiveltä. Tiira istuu yksin kivellä, ja kalastaa, ja istuu kala nokassaan, koska enää ei ole ketään kenelle antaa kalaa. Olen pitänyt saukoista ennen, mutta nyt se loppui. Noin julma ei saa olla. Menkööt syömään kalaa, nyt tiira tuli tänne etelä-Afrikasta asti vain rakentamaan pesän ja tekemään poikaset, että haiseva saukko voisi syödä ne.

Kokki, joka neuvoi minulle maissin käyttöä ja Vesiliukumäki.

Usein unen jälkeen ajattelen, que?? Mitä ihmettä? Ne unet ovat hauskimpia kaikista, joita itsekin jään hämmästelemään, enkä ymmärrä.

Näin unta kokista, jonka luona olin neuvottelemassa jonkin ravintolatilan vuokrasta. Se oli hänen tilansa. Me keskustelimme ruuasta ja tarjoilusta. Olin valmistelemassa syntymäpäiviä. Hänen kanssaan oli oikein hauska jutella. Hänellä oli kädessään maissi, jota hän oli kai juuri valmistelemassa. Aloimme jutella siitä ja hän alkoi selittää minulle suolaisen maissin käyttöä ja miten sitä voi valmistaa. Otin häneltä maissin ja katselin sitä. Se ei näyttänyt kotimaiselta, vaan jotenkin erilaiselta. Se oli viileä ja liukas ja siinä oli rihmoja. Tämä ei näytä tutulta, sanoin hänelle. Onko tämä jo keitetty ja siemenet otettu pois? kysyin kokilta. Ei, hän vastasi, kyllä se siellä alla ovat. Ja katsoin tarkemmin, kyllä ne olivat siellä. Otin maissin käteeni ja kokki näytti miten maissin kantaan kannattaa tehdä terävällä keittiöveitsellä kiemuranmallinen ura, silloin se kypsyy parhaiten. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi enkä kuullutkaan sellaista. Lähdin menemään maissin kädessäni. Vasta silloin mieleeni tuli, että mihin ihmeeseen tarvitsen maissia synttäritarjoiluissa. Tapaaminen oli kuitenkin mukava.

Näin myös toisen unen, jossa olen havaitsevinani jotain samaa. Siinä oli isossa vesiliukumäkien verkostossa, jollainen voisi olla jossain lasten huvipuistossa. Siellä oli laskemassa kaksi ystävääni, naista, jotka eivät olleet ketään todellisen elämän ystävistäni. He olivat tehneet jonkin mullistavan löydön. He olivat laskeneet ja laskeneet, ensi tylsästi, mutta sitten he lopulta rutiinityönsä jossain vaiheessa olivat löytäneet sen jujun. He kertoivat siitä kuin tupakanpoltosta. Se oli jonkinlainen tyyli. Keskustelin heidän kanssaan unessa ja ymmärsin asian. He laskivat ja olivat pysähdyksissäkin ratojen välissä aivan hurmiossa. He olivat löytäneet laskemisesta jotakin mitä muut tai ainakin todella harvat siitä löytävät. Nyt se oli heille kultaakin kalliimpaa. Tämä on kuin tupakointia, he sanoivat, täytyy keskittyä. Se näytti tupakalta, mutta en ole varma oliko se tavallista tupakkaa. Ymmärsin mitä he sanoivat, mutta en osannut itse selittää mitä heille oli tapahtunut. Jollakin tapaa ymmärsin sen. Sitä ei voi sanoilla selittää. Sille ei ole sanoja. (Tällaisia unet monesti ovat. Ne voi sanallistaa, mutta se muuttaa niiden alkuperäistä muotoa.)

L:llä todettin vain paikallinen syöpä ja me juhlimme asiaa. Niin paljon pahemmin olisi voinut olla. Hän joutuu isoon leikkaukseen, mutta saa pitää henkensä.

Me pidämme yökylässä toisia teiniserkkuja. Lähdetkö mustikkaan. Emmä taida. LOL. Keräsin tänään kyllä Schopenhauerin kanssa kymmenisen litraa. Hän oli metsässä täydessä sotisovassa hyttysverkkoineen kuin olisi kemialliseen sodankäyntiin varustautunut. Häntä eivät hyttyset pistelleet.

Emme päässeet paistamaan muurinpohjalettuja ennenkuin grilli oli rakennettu uusiksi, koska mies oli käyttänyt sen tiilet takkaremonttiin. Lapset rakensivat sen uudelleen. LOL. Siitä tuli liian tiivis ja sain savumyrkytyksen kuin paiston lettuja. Illalla melontaa mysrkyssä eli siis melko tavanomainen kesäpäivä. FLIRT.

valtataistelua

Tänään kävin juoksulenkillä. Huh, elimistö ei varmasti tiedä mitä ajatella. Varustautuako tällaiseen nyt, vai mitä? Juoksin metsäpolullakin ja vain toivoin, etten astu käärmeen päälle, sillä tänä vuonna niitä on paljon.

Vieraita, M ja K. Sää oli täydellisen ihana. Tyyni järvi, aurinkoa, lempeää.

Spooks, he ovat näitä täkäläisiä, entisen elämän ihmisiä. Kuulin, että jopa D on nyt täällä. Hän asuu Venäjällä. Lintuja, nyt järvellä oli kalasääski. Se pesii lähellä pikkujärvellä. Hassua, nyt minulla saattaisi olla aikaa kirjoittaa, mutta ajatus ei ole käynyt mielessäni. Hmm. Kesä on vienyt ajatukset täysin, ja hyvä niin.

Olen kuitenkin lukenut paljon, ja todella hyviä kirjoja. - - - Pojat tappelevat paljon, esikoinen meni jonkinlaiseen kriisiin synttäripäivänään. En salli mitään toisen kiusaamista. Kaksi vanhinta liittoutuu ja supisee, kuopus ei kuulemma tiedä mistään mitään. Minä vaadin demokratiaa. Tietty hankaluus siinä on, että kaikki ovat samalla puolella. Heidät pakotetaan olemaan samalla puolella: ei ole ketään vastavoimaa - ketä vaklata, ketä vastaan taistella. Lisäksi Schopenhauer osoittaa hiukan näsäviisaan merkkejä, hän kun on verbaalisesti lahjakas, hän alkaa mielellään väännellä toisten sanomisia ja keksiä niistä vitsejä. Usko tai älä, se alkaa olla pitkän päälle rasite. Kuopus ei ymmärrä tällaista ivaa, vaan hän pahoittaa mielensä aidosti. Mutta minä rakastan V:aa, hän sanoo ymmällään. Siispä kitken keskimmäisestä viisastelun. Se vaatii työtä, mutta hänen on opittava. Saa olla nokkela, mutta tilannetajua täytyy olla. On hauska tuntea olonsa vahvaksi, mutta suuri haaste on opettaa jotakuta olemaan vahva suhteessa muihin niin ettei polje toisia.

Haluan kasvattaa pojat sillä tavalla, että he pitävät yhtä, myös myöhemmin. Aika näyttää miten se onnistuu. Vielä enemmän voisi vastuuta antaa esikoiselle. Hän voisi hoitaa pienempiä. Haittana siinä on se, että hän on kaikkein temperamenttisin ja impulsiivisin heistä. Mutta silti. Keskimmäisellä ei ole taas paljoakaan annettu huolehtimistehtäviä, hän on enemmän vielä itse huollettava. Ehkä se tekisi hänellekin hyvää.

kuluu se kesä tälläkin kolkalla

Kaikkea on koettu. Sairastavuus lisääntyy. Viime viikolla meidät pysäytti läheisen vakava sairaus, jonka tutkimukset ovat vielä kesken. Emme tiedä onko se vakava vai onko se lopullinen. Kasvain voi olla levinnyt aivoihin. Uutinen putosi kaiken keskelle kuin pommi. Mutta sillä oli vaikutuksensa. Aloin huomata läheisiä hetkiä lasten kanssa. Potilas itse on pirteä ja hyväntuulinen. Hän on ollut paljon masentuneempi entisten huomattavasti vaatimattomampien sairauksien kanssa. Elämä ei käy tylsäksi, hän hymyilee. Pappa sanoo jälkeenpäin, että tajuaako hän mistä on kysymys. Hän on nuori, ja neljän lapsen äiti. Anyway, hänellä on ollut pahoinvointikohtauksia parin kuukauden ajan, jossa hän oksentaa, menee tajuttomaksi ja saa toispuolisia halvauksia kasvoihin, ym. Siksi uutinen kasvaimesta vatsassa sai paskat housúihimme totaalisesti. Vasta ensi viikolla tiedämme lisää. Jokainen hetki tuntuu ja ajan kulun huomaa.

Kummisetäni kärsii sydänvaivoista. Pienestä paikallisesta terveyskeskuksesta häntä ei lähetetä eteenpäin tutkimuksiin. Hankala tilanne, johon ei pääkaupunkiseudulla törmää! Hän ei jaksa mitään, hiki tipahtelee hänen otsaltaan isoiksi lätäköiksi lattialle. Hän hengästyy syödessä ja puhelimeen puhuessa. Hänen kurkkuaan kuristaa jatkuvasti. Hän on käynyt 3 kertaa terveysasemalla, ja hänet on lähetetty kotiin lepäämään. Mutta hän ei voi levätä, sillä levätessään hän läähättää kuin maratoonari. Sokeakin näkee, että kaikki ei ole kunnossa. Hänelle oli tilattu terveysasemalta mittari, jolla hän voi mitata sydänkäyrää kotona, mutta mittari saapuu vasta ensi kuun alkupuolella. Tämä on kuin Absurdistanista! Käskin hänen mennä suoraan keskussairaalaan, vaikka sinne ei suoraan saisi mennä. Saa mennä, jos menee vaan. Eivät he käännytä hänenlaistaan pois!

L on ollut kahdessa pallolaajennuksessa ja hänen säärihaavansa ovat karmeat. Jaloissa on neuropatiaa ja kivut ovat kovat. Hän on tosin ainoa, joka haluaa kuolla, koska on jo niin iäkäs. Hänelle on vasta nyt tullut ensimmäisen kerran elämässään tunne, että hän on tarpeeton, ja että miksi hän on olemassa!

T on sairaalassa ja halusi sieltä pois. Hän on dementoitunut ja hänen jaloistaan nousee 70 vuotta sitten sinne menneitä kranaatinsirpaleita. Ne ovat minkä muotoisia sattuu. Hän poimii niitä itse pois seuraavalla menetelmällä: kun pala tuntuu ihon läpi, hän viiltää ihon auki puukolla. Sitten hän kaivaa pinseteillä palan ylös. Mätäkuulla helposti tulehtuvat.

H on masentunut. Hänellä on kaikki suhteellisesti ottaen hyvin. Auto, koti, työ, perhe, lapset. Ei hän ole kaikkeen tyytyväinen, mutta eihän nyt kukaan hyvänen aika ole. Hän ahdistuu kotona istuessaan niin paljon, ettei pysty olemaan. Hän vaikka hakkaa päätä seinään saadakseen jotakin muutosta aikaan.

A on perfektionisti. Hän on omaishoitaja, ja hajalla. Hänellä on joka päivä migreeni.

J sairastui Crohnin tautiin. Hän oli sairaalassa pari viikkoa, eikä kertonut kenellekään mitään. Hän tiesi, että muut huolestuvat. Hänen sisällään ei pysy mikään.

Oma tilanteeni ei ole itse asiassa lainkaan hassumpi. En liiku tarpeeksi. Keho oli talvella säännöllisen juoksukoulun ansiosta hyvässä kunnossa. Nyt on kiloja taas muutama enemmän, mutta ne ovat asettuneet eri tavalla kuin ennen. Läski on mennyt eri paikkaan. Vatsalle. Se on aika mystistä, sillä jos on tottunut, että lantio ja jalat ovat tietyn muotoiset, esim. reidet kulmikkaat yläosasta, niinkuin ne joillakin ovat, niin on yllättävää, että ne muuttavat muotoaan pysyvästi!!

Vaidan työpaikkaani lähivuosina. Vanhassa on monia etuja, mutta sain ajatuksen, jota aion kokeilla. Jo ajatus vaihtamisesta ilahdutti. Enhän ole toki millään muotoa sidottu loppuelämäkseni entiseen työhön! Keksin jopa alan, jossa voisin käyttää hyväksi hassua luovuuttani ja leikkiä.

Siinä murheeni olivatkin, vai olivatko ne edes murheita.

Taannoin oli kamala ukkonen. Meille oli juuri tullut vieraita ja kun siirryimme sisälle, alkoi sadella. Pian alkoi kuulua ukkonen ja sitten se tuli lähemmäksi. Ukkosrintama oli päällä. Salamoi ja jyrisi, tai oikeammin räiskyi. Salama iski vastapäiseen niemeen. Ei ole tullut sitä ukkosenjohdatinta sitten vielä laitettua. Vieraat olivat kalpeita kuin enkelit. Kun jyrisi, kallioperä mökin alla tärisi. Mökki tärisi. Tärinä siirtyi maalta järvelle päin. Järvellä näytti kuin siellä olisi lentänyt lumi jään päällä. Esikoinen istui pistorasian lähellä. Kuului ääni kuin joku taputtaisi käsiä. Mutta valitettavasti kukaan ei taputtanut käsiä, vaan sähkö alkoi pyriä esiin pistorasioista. Kyllähän minä muistan, miten vanhoissa taloissa niistä tuli lieskoja. No, pari puuta meni metsässä mäsäksi, mutta selvisimme siitä.

Tänään olimme melomassa kovassa aallokossa. Kaipasin järvelle pitkin päivää, raikkaisiin aaltoihin, koska tuntui, että halusin käyttää voimiani. En normaalisti halua myrskyyn melomaan. Suoraan vastatuuleen, vesi pärskyi mukavasti. Mutta avoimella selällä aallokko oli liian kova. Vaahtopäitä ja selkä on iso. Myötätuuleen takaisin paluu oli ihana. Aalloilla voi tosiaan ratsastaa!

K-marketissa näen entisiä ihmisiä. En tiedä ovatko he kuolleita vai eläviä, koska minulle heistä on tullut myyttisiä hahmoja. Ja kuitenkin he jatkavat elämäänsä. Näin samalla kertaa kaupassa Kultti I:n ja P:n äidin. Kuulin Kultti I:n sanovan että hän on menossa haudoille. P:n kanssa puhuimme joskus siitä. Miten vanhempamme ovat sellaisia, että heistä on naurettavaa olla masentunut. Heistä on suorastaan hupaisaa sellainen, kun joku sanoo, että sielussani väikkyy mustaa vettä, olen niin surullinen. Voi helvetti! He eivät ole sitä sukupolvea, joka masentuu. Mitä he tekevät toisin? Ehkä heillä oli niin paljon tekemistä, etteivät he ehtineet olla alakuloisia.

Anyway, aion mennä pyykkäämään, koska nyt on kova tuuli.

Olimme patikoimassa Nurmon Paukanevalla. Harrastamme nevoja. (We do swamps, or marshes.) Luonto oli upeaa ja toteutimme myös arvokasta tiedustelutehtävää. Niinkuin M sanoi, käytämme uusinta teknologiaa löytääksemme tupperwarepurkin laavun nurkan alta keskeltä tietöntä korpea.

Suot ovat täynnä sähköä. Ne ovat tekemisessä sen kanssa kahdella tavalla: imevät sähköä ja tuottavat sitä. Suolle kun kävellään, mennään portin kautta. Suon vaikutuksella on selvä raja. Sille, joka on allerginen sähkölle, suo on hyvä paikka. (Mikä tahansa vesi on.) Avoimet näköalat tekevät siitä turvallisen ja arvokkaan, koska avoimuus on arvokkuutta. (Puskia nyt on kaikkialla ja ahdistus on tyyleistä aina käsillä.)

Kävimme myös kesäteatterissa Törnävällä katsomassa Piilomaan pikku aasin. Keskimmäisen mielestä se oli liian äänekäs ja rämisevä. Mitään näin kovaäänistä en halua milloinkaan mennä enää katsomaan, hän valitti surumielisenä sängyssään illalla. Hän on pikku Schopenhauer, vaikkakin enemmän Eemelin näköinen. Kuopus piti esityksestä, hän sanoi, että korvissa tanssi, kun oli musiikkia. Paras hahmo oli vanha Ruusurouva, jota esitti mies. Kukahan - hän oli niin hauska! Tuolia tuolia, ei huolia!!

Huomenna lepään.

kesä ist wirklich hier

Kesä on todella alkanut. Emme katso kelloa, ja vieraat, joita olemme puolihuolimattomasti kutsuskelleet, ovat alkaneet tulla meille. Se on hauskaa. Tänään esikoinen oli yksien vieraiden kanssa uistelemassa merellä (no siis järvellä - tuloksena neljä isoa kuhaa!) Kello yksitoista illalla olemme vielä valveilla suolaamassa kalaa. Samalla selvisi, mikä oli se sormenpaksuinen kala, joka tarttui onkeen. Se oli pikkukuha. Illat tosiaan myöhästyvät, ja kun migreenin takia on herättävä kuitenkin samaan aikaan, niin toisinaan se on kirpaisevaa. Eilenkin innostuin vielä puoliltaöin kokeilemaan ostamaani ihmesientä ja pesin sillä ikkunat. Sillä seurauksella, että heräsimme kaikki kahteen pomminrajuun iskuun, jotka kuuluivat selvästi ikkunoista. Milloinkaan ennen eivät linnut ole lentäneet täällä päin ikkunalaseja, mutta nyt ne lensivät-. Lintuja näytti olevan ilma sakeanaan. Ehkä lämmin aamu teki sen ja varsinkin häikäisevät lasit. Lähdin sitten pyöräilemään mummolaan, koska tänään oli minun mummolapäiväni. Sillä retkellä näin peltopyyn poikasia. Rottweiler, jota kolme lasta ulkoilutti, näykkäisi minua jalasta. Potentiaalisesti koiria pelkäävä olisi pelästynyt, lapset kirkuivat (miksi he kävelyttivät sitä irti), mutta tyydyin pyörävauhdissa nostamaan jalkaani niin, ettei se saanut siitä otetta. Mietin, olisiko pitänyt pysähtyä ja lähteä selvittämään asiaa. Koira voi purra jotakuta toista myöhemmin. Nevermind, lauleskelin, ja pyöräilin eteenpäin, tienvieret ovat kukkia täynnä, lehmiä, peltopyitä, kettuja, rusakoita. Lehmät tuijottivat minua hievahtamatta, aivan kuin olisin pudonnut Marsista. Ne ovat liikuttavan hölmistyneitä, liian tosissaan toljottavat. Toisaalta en halua nähdä tolaltaan mennyttä riehakasta lehmääkään, se on niin holtiton. Voisin pyöräillä vaan koko ajan. En väsy siihen ollenkaan.

Meitä hauskuuttaa myös esikoisen uusi harrastus, geokätköily. Etsimme purkkeja ja rasioita kivien alta. Se on aitoa salapoliisitoimintaa.

Hemi-Sanin kesä

Sää on muuttunut tuuliseksi ja kylmäksi Savossakin. Onneksi olemme huomenna lähdössä takaisin Pohjanmaalle. Hemi-San on kyllä viihtynyt täällä paljon paremmin! Se löysi metsästä pienen rajaojan ja rakastui ikihyviksi. Oja on kaninlevyinen ja aika syvä ja pitkä. Vaikuttaa turvalliselta Hemi-Sanin mielestä. Siellä on lisäksi punaista savista hiesumaata penkereissä, jota on taivaallisen ihana kuopia, sillä se irtoo sopivasti ja välillä vastaan tulee ohuita puun juurisäikeitä, jotka Hemi napsaa poikki terävillä hampaillaan silmän nautinnollisesti viiruina, vähän äkäisestikin se kiskoo ne irti. Se tekee käytävää, se kuvittelee tekevänsä sitä. Välillä se lyö maaten kaivamansa kuopan päälle, takajalat oikein pitkinä takana. Välillä se jopa siitä asennosta kuopaisee etujaloillaan, kun kerrankin on mahdollisuus. Seison siis vapaaehtoisesti ojalla sääskien syötävänä vain tehdäkseni Hemi-Sanin onnelliseksi. Sillä onnellinen se on.

Toimme kanin Kuopiosta tänne ja kävimme samalla Prismassa Kuopiossa. Hemi ulkoili parkkipaikalla kopassaan. Se oli tämän kesän hetki. Oli älytön helle. Kuuntelimme kuopuksen kanssa ovet ja ikkunat auki autossa Kolmatta Naista. Odottelimme muita lapsia ja miestä, joka viipyi kaupassa yli tunnin. Miten joku voi olla niin hidas ruokakaupassa? Ihmiset kulkivat ohi hellevaatteissa puhuivat hassusti, ja kaikki huomasin Hemin kopan ulkona. Myö ollaan kaappaan mänössä. --- on joku elläin tuolla. Onko se -- pupu se on! Jos Hemi osaisi temppuja, olisimme voineet esittää jotakin. Esim. invalidia, koska olimme invapaikalla. Joka tapauksessa saimme paljon uusia tuttuja.

Sain luettua Antti Tuurin Muukalaiset Äitini suku-sarjasta. Se oli hyvä. Mietin paljon Tuurin tyyliä, ja sen niukkuutta. Lopulta aloin pitää siitä. Se on korutonta ja yksinkertaista, mutta kyllä sillä elävää kuvaa sai luotua. Pitääkin tutkia millainen oli Kölnin katedraali 1700-luvun alkupuolella. Oliko se palanut vai miksi se oli keskeneräinen?

Metsä raikuu, järvi kaikuu - lasten iloisista huudoista. Näin oli jo kun heräsin! Mutta nyt täytyy mennä ottamaan pannari uunista.