kesä ist wirklich hier

Kesä on todella alkanut. Emme katso kelloa, ja vieraat, joita olemme puolihuolimattomasti kutsuskelleet, ovat alkaneet tulla meille. Se on hauskaa. Tänään esikoinen oli yksien vieraiden kanssa uistelemassa merellä (no siis järvellä - tuloksena neljä isoa kuhaa!) Kello yksitoista illalla olemme vielä valveilla suolaamassa kalaa. Samalla selvisi, mikä oli se sormenpaksuinen kala, joka tarttui onkeen. Se oli pikkukuha. Illat tosiaan myöhästyvät, ja kun migreenin takia on herättävä kuitenkin samaan aikaan, niin toisinaan se on kirpaisevaa. Eilenkin innostuin vielä puoliltaöin kokeilemaan ostamaani ihmesientä ja pesin sillä ikkunat. Sillä seurauksella, että heräsimme kaikki kahteen pomminrajuun iskuun, jotka kuuluivat selvästi ikkunoista. Milloinkaan ennen eivät linnut ole lentäneet täällä päin ikkunalaseja, mutta nyt ne lensivät-. Lintuja näytti olevan ilma sakeanaan. Ehkä lämmin aamu teki sen ja varsinkin häikäisevät lasit. Lähdin sitten pyöräilemään mummolaan, koska tänään oli minun mummolapäiväni. Sillä retkellä näin peltopyyn poikasia. Rottweiler, jota kolme lasta ulkoilutti, näykkäisi minua jalasta. Potentiaalisesti koiria pelkäävä olisi pelästynyt, lapset kirkuivat (miksi he kävelyttivät sitä irti), mutta tyydyin pyörävauhdissa nostamaan jalkaani niin, ettei se saanut siitä otetta. Mietin, olisiko pitänyt pysähtyä ja lähteä selvittämään asiaa. Koira voi purra jotakuta toista myöhemmin. Nevermind, lauleskelin, ja pyöräilin eteenpäin, tienvieret ovat kukkia täynnä, lehmiä, peltopyitä, kettuja, rusakoita. Lehmät tuijottivat minua hievahtamatta, aivan kuin olisin pudonnut Marsista. Ne ovat liikuttavan hölmistyneitä, liian tosissaan toljottavat. Toisaalta en halua nähdä tolaltaan mennyttä riehakasta lehmääkään, se on niin holtiton. Voisin pyöräillä vaan koko ajan. En väsy siihen ollenkaan.

Meitä hauskuuttaa myös esikoisen uusi harrastus, geokätköily. Etsimme purkkeja ja rasioita kivien alta. Se on aitoa salapoliisitoimintaa.