kuluu se kesä tälläkin kolkalla

Kaikkea on koettu. Sairastavuus lisääntyy. Viime viikolla meidät pysäytti läheisen vakava sairaus, jonka tutkimukset ovat vielä kesken. Emme tiedä onko se vakava vai onko se lopullinen. Kasvain voi olla levinnyt aivoihin. Uutinen putosi kaiken keskelle kuin pommi. Mutta sillä oli vaikutuksensa. Aloin huomata läheisiä hetkiä lasten kanssa. Potilas itse on pirteä ja hyväntuulinen. Hän on ollut paljon masentuneempi entisten huomattavasti vaatimattomampien sairauksien kanssa. Elämä ei käy tylsäksi, hän hymyilee. Pappa sanoo jälkeenpäin, että tajuaako hän mistä on kysymys. Hän on nuori, ja neljän lapsen äiti. Anyway, hänellä on ollut pahoinvointikohtauksia parin kuukauden ajan, jossa hän oksentaa, menee tajuttomaksi ja saa toispuolisia halvauksia kasvoihin, ym. Siksi uutinen kasvaimesta vatsassa sai paskat housúihimme totaalisesti. Vasta ensi viikolla tiedämme lisää. Jokainen hetki tuntuu ja ajan kulun huomaa.

Kummisetäni kärsii sydänvaivoista. Pienestä paikallisesta terveyskeskuksesta häntä ei lähetetä eteenpäin tutkimuksiin. Hankala tilanne, johon ei pääkaupunkiseudulla törmää! Hän ei jaksa mitään, hiki tipahtelee hänen otsaltaan isoiksi lätäköiksi lattialle. Hän hengästyy syödessä ja puhelimeen puhuessa. Hänen kurkkuaan kuristaa jatkuvasti. Hän on käynyt 3 kertaa terveysasemalla, ja hänet on lähetetty kotiin lepäämään. Mutta hän ei voi levätä, sillä levätessään hän läähättää kuin maratoonari. Sokeakin näkee, että kaikki ei ole kunnossa. Hänelle oli tilattu terveysasemalta mittari, jolla hän voi mitata sydänkäyrää kotona, mutta mittari saapuu vasta ensi kuun alkupuolella. Tämä on kuin Absurdistanista! Käskin hänen mennä suoraan keskussairaalaan, vaikka sinne ei suoraan saisi mennä. Saa mennä, jos menee vaan. Eivät he käännytä hänenlaistaan pois!

L on ollut kahdessa pallolaajennuksessa ja hänen säärihaavansa ovat karmeat. Jaloissa on neuropatiaa ja kivut ovat kovat. Hän on tosin ainoa, joka haluaa kuolla, koska on jo niin iäkäs. Hänelle on vasta nyt tullut ensimmäisen kerran elämässään tunne, että hän on tarpeeton, ja että miksi hän on olemassa!

T on sairaalassa ja halusi sieltä pois. Hän on dementoitunut ja hänen jaloistaan nousee 70 vuotta sitten sinne menneitä kranaatinsirpaleita. Ne ovat minkä muotoisia sattuu. Hän poimii niitä itse pois seuraavalla menetelmällä: kun pala tuntuu ihon läpi, hän viiltää ihon auki puukolla. Sitten hän kaivaa pinseteillä palan ylös. Mätäkuulla helposti tulehtuvat.

H on masentunut. Hänellä on kaikki suhteellisesti ottaen hyvin. Auto, koti, työ, perhe, lapset. Ei hän ole kaikkeen tyytyväinen, mutta eihän nyt kukaan hyvänen aika ole. Hän ahdistuu kotona istuessaan niin paljon, ettei pysty olemaan. Hän vaikka hakkaa päätä seinään saadakseen jotakin muutosta aikaan.

A on perfektionisti. Hän on omaishoitaja, ja hajalla. Hänellä on joka päivä migreeni.

J sairastui Crohnin tautiin. Hän oli sairaalassa pari viikkoa, eikä kertonut kenellekään mitään. Hän tiesi, että muut huolestuvat. Hänen sisällään ei pysy mikään.

Oma tilanteeni ei ole itse asiassa lainkaan hassumpi. En liiku tarpeeksi. Keho oli talvella säännöllisen juoksukoulun ansiosta hyvässä kunnossa. Nyt on kiloja taas muutama enemmän, mutta ne ovat asettuneet eri tavalla kuin ennen. Läski on mennyt eri paikkaan. Vatsalle. Se on aika mystistä, sillä jos on tottunut, että lantio ja jalat ovat tietyn muotoiset, esim. reidet kulmikkaat yläosasta, niinkuin ne joillakin ovat, niin on yllättävää, että ne muuttavat muotoaan pysyvästi!!

Vaidan työpaikkaani lähivuosina. Vanhassa on monia etuja, mutta sain ajatuksen, jota aion kokeilla. Jo ajatus vaihtamisesta ilahdutti. Enhän ole toki millään muotoa sidottu loppuelämäkseni entiseen työhön! Keksin jopa alan, jossa voisin käyttää hyväksi hassua luovuuttani ja leikkiä.

Siinä murheeni olivatkin, vai olivatko ne edes murheita.

Taannoin oli kamala ukkonen. Meille oli juuri tullut vieraita ja kun siirryimme sisälle, alkoi sadella. Pian alkoi kuulua ukkonen ja sitten se tuli lähemmäksi. Ukkosrintama oli päällä. Salamoi ja jyrisi, tai oikeammin räiskyi. Salama iski vastapäiseen niemeen. Ei ole tullut sitä ukkosenjohdatinta sitten vielä laitettua. Vieraat olivat kalpeita kuin enkelit. Kun jyrisi, kallioperä mökin alla tärisi. Mökki tärisi. Tärinä siirtyi maalta järvelle päin. Järvellä näytti kuin siellä olisi lentänyt lumi jään päällä. Esikoinen istui pistorasian lähellä. Kuului ääni kuin joku taputtaisi käsiä. Mutta valitettavasti kukaan ei taputtanut käsiä, vaan sähkö alkoi pyriä esiin pistorasioista. Kyllähän minä muistan, miten vanhoissa taloissa niistä tuli lieskoja. No, pari puuta meni metsässä mäsäksi, mutta selvisimme siitä.

Tänään olimme melomassa kovassa aallokossa. Kaipasin järvelle pitkin päivää, raikkaisiin aaltoihin, koska tuntui, että halusin käyttää voimiani. En normaalisti halua myrskyyn melomaan. Suoraan vastatuuleen, vesi pärskyi mukavasti. Mutta avoimella selällä aallokko oli liian kova. Vaahtopäitä ja selkä on iso. Myötätuuleen takaisin paluu oli ihana. Aalloilla voi tosiaan ratsastaa!

K-marketissa näen entisiä ihmisiä. En tiedä ovatko he kuolleita vai eläviä, koska minulle heistä on tullut myyttisiä hahmoja. Ja kuitenkin he jatkavat elämäänsä. Näin samalla kertaa kaupassa Kultti I:n ja P:n äidin. Kuulin Kultti I:n sanovan että hän on menossa haudoille. P:n kanssa puhuimme joskus siitä. Miten vanhempamme ovat sellaisia, että heistä on naurettavaa olla masentunut. Heistä on suorastaan hupaisaa sellainen, kun joku sanoo, että sielussani väikkyy mustaa vettä, olen niin surullinen. Voi helvetti! He eivät ole sitä sukupolvea, joka masentuu. Mitä he tekevät toisin? Ehkä heillä oli niin paljon tekemistä, etteivät he ehtineet olla alakuloisia.

Anyway, aion mennä pyykkäämään, koska nyt on kova tuuli.