Sää on muuttunut tuuliseksi ja kylmäksi Savossakin. Onneksi olemme huomenna lähdössä takaisin Pohjanmaalle. Hemi-San on kyllä viihtynyt täällä paljon paremmin! Se löysi metsästä pienen rajaojan ja rakastui ikihyviksi. Oja on kaninlevyinen ja aika syvä ja pitkä. Vaikuttaa turvalliselta Hemi-Sanin mielestä. Siellä on lisäksi punaista savista hiesumaata penkereissä, jota on taivaallisen ihana kuopia, sillä se irtoo sopivasti ja välillä vastaan tulee ohuita puun juurisäikeitä, jotka Hemi napsaa poikki terävillä hampaillaan silmän nautinnollisesti viiruina, vähän äkäisestikin se kiskoo ne irti. Se tekee käytävää, se kuvittelee tekevänsä sitä. Välillä se lyö maaten kaivamansa kuopan päälle, takajalat oikein pitkinä takana. Välillä se jopa siitä asennosta kuopaisee etujaloillaan, kun kerrankin on mahdollisuus. Seison siis vapaaehtoisesti ojalla sääskien syötävänä vain tehdäkseni Hemi-Sanin onnelliseksi. Sillä onnellinen se on.
Toimme kanin Kuopiosta tänne ja kävimme samalla Prismassa Kuopiossa. Hemi ulkoili parkkipaikalla kopassaan. Se oli tämän kesän hetki. Oli älytön helle. Kuuntelimme kuopuksen kanssa ovet ja ikkunat auki autossa Kolmatta Naista. Odottelimme muita lapsia ja miestä, joka viipyi kaupassa yli tunnin. Miten joku voi olla niin hidas ruokakaupassa? Ihmiset kulkivat ohi hellevaatteissa puhuivat hassusti, ja kaikki huomasin Hemin kopan ulkona. Myö ollaan kaappaan mänössä. --- on joku elläin tuolla. Onko se -- pupu se on! Jos Hemi osaisi temppuja, olisimme voineet esittää jotakin. Esim. invalidia, koska olimme invapaikalla. Joka tapauksessa saimme paljon uusia tuttuja.
Sain luettua Antti Tuurin Muukalaiset Äitini suku-sarjasta. Se oli hyvä. Mietin paljon Tuurin tyyliä, ja sen niukkuutta. Lopulta aloin pitää siitä. Se on korutonta ja yksinkertaista, mutta kyllä sillä elävää kuvaa sai luotua. Pitääkin tutkia millainen oli Kölnin katedraali 1700-luvun alkupuolella. Oliko se palanut vai miksi se oli keskeneräinen?
Metsä raikuu, järvi kaikuu - lasten iloisista huudoista. Näin oli jo kun heräsin! Mutta nyt täytyy mennä ottamaan pannari uunista.
1 comment:
Kanit ovat sympaattisia. Minulla oli kaksi, toinen kuoli varhain, se oli aika tosikko muutenkin. Toista, Oskari-poikaa, raahasin lapsuudenkodista opiskelupaikkakunnalle minulle seuraa pitämään. Se oli varsinainen veitikka kyllä, pysyi hyvin sisäsiistinä minun asunossani, mutta mieheni silloisessa huushollissa se kuseskeli lattialle levitetyn vuodesohvan ja miehen farkut. Minusta kauhean koomista. Reviirejä vain merkkasi, ei sen kummempaa...
Post a Comment