Lapset mellastavat illoilla loputtomasti. Unirytmit ovat sekaisin. Ketään ei nukuta. Heidät jätetään valveilla "nukahtamaan" ja he riisuvat vaatteet, tekevät pesiä vuodevaatteista, kirkuvat, leikkivät kolmea pientä porsasta. Laulaminen ei auta, saan laulella yöt läpeensä ja vielä seuraavat päivät perään. Luin kerran koko illan ääneen. Kaksi heistä nukahti, yksi jäi valveille. Ääni meni. Pari päivää sitten olin jo epätoivoinen, kun he olivat taas nousemassa, sanoin, ettei kannata, oven takana on leijonia. Onko todella, kuopuksen silmät syttyivät. Hoidetaan niitä! Hän alkoi puhua kimeällä ja vähän lässyttävällä hoiva-äänellään. Pittu pittu pennut...Haluaisin mieluummin sudenpentuja, hän sanoi. Lemmikeiksi. Keskimmäinen kertoi kesyttävänsä sudenpentuja isona. Miten se käy, kesytys? kysyin. Kertomalla sille pennulle yhä uudelleen, että olet pentuni. Hei, olet pentuni. Lemmikkini.
Nyt muut tulevat järveltä: Me nähtiin oikee lokotiili. Minä näin eilen jonkun melovan kanootilla karvalakki päässä. Mies ei uskonut, että se on karvalakki, mutta katsoimme kiikarilla, se oli, ja siinä luki Fredriksson. On juhannus, ja hullut mökkiläiset ovat täällä.
1 comment:
"Mörkö vieköön jollei siinä ole Fredrikson ja hänen vimmastuttava joukkonsa!" (Muumipapan urotyöt)
-- ja sama unirytmisillisalaatti täälläkin.
Kesää!
Post a Comment