Outoja ilmiöitä

Outo uni ja ilmiö unessa: Näin unta, että ongin kaloja. Se tapahtui sillä tavalla, että laitoin elävän ahvenen koukkuun kiinni saalistajaksi. Se iski kiinni toiseen kalaan, selän puolelta, ja veti sen lähemmäs, jolloin sain sen saaliiksi. Päästin saalistuskalan sitten taas liikkeelle. Saaliitkin olivat ahvenia. Lopuksi perkasin ne. Suomut olivat tiiviisti kiinni, kuin ahvenilla yleensä ovat. Suomut räiskyivät silmilleni ja kasvoilleni. Unta nähdessäni, ja kerrankin kesken sen herätessäni tajusin, että olen nähnyt tätä samaa unta monesti ennemminkin. Tämä tuntui suorastaan vakiounelta.

Muuten, suosimme ekomatkailua tänä viikonloppuna. Syysmyrskyssä pyöräilimme ja saatoimme vieraita sunnuntaina junalle. Sää on vain mielentila. Satoi kyllä aika paljon. Joissakin kohdissa vesi virtasi tiellä kuin koskessa ikään. Lapset nauttivat säistä, paisti keskimmäinen, joka on sisäkissa. Hän kauhistui ulkoilmaa, kun tuuli ja terävät pisarat löivät vasten kasvoja. Mutta hänellä ei ollut säälle sanoja. On kylmä, hän toisteli, vaikka kylmä hänellä ei varmasti niiden vaatteiden alla ollut. Kuopus puhuu taas ohi suunsa toisella tavalla. Täällä on kirkas liikenne, hän sanoi.

Kuitenkin bussimatka Helsinkiin oli meille huikea elämysmatka. Miten pimeys kietookaan kaiken sisäänsä, ja märkä. Kaikki tällainen surkeus vetoaa suoraan sydämeen. Eihän missään voi olla tällaista? (Voi. Englannissakin on kylmää ja märkää ja harmaata.)

Nyt ilmassa on jopa aurinkoa. Olen kirjastossa, ja lainasin juuri Maria Peuran Vedenaliset. Odotan sitä mielenkiinnolla. Tai paremminkin teksti odottaa minua, laukussani. Kirjailijoista puheen ollen satuin kuulemaan Keijo Siekkisen haastattelun Nadjan huoneessa, kun ajoin lasten kanssa autolla Pohjanmaalta tänne. Avasin radion, ja kuulin vain yhden lauseen, jonka muistin lukeneeni äskettäin. Mietin, voisiko puhuja olla Siekkinen, ja se oli. Hän oli ollut Meksikossa kirjoittamassa kirjaansa. Ääni on tärkeä, ja nyt olen kuullut sen. Ja olen jäävi sanomaan mitään enempää.