Eilen olin kotona sairaan esikoisen kanssa ja ei siinä mitään,. (pilkku, piste) olen mielelläni kotona. Jäisin kotiin lepäämään heti jos voisin. Onko aina pakko miettiä kaikkea liikaa, kuten nukkuvaa identiteettiä? Mikä herättäisi? Kaipaisin jotakin, joka herättäisi, antaisi merkityksen, sillä on kauheaa, jos merkitykset katoavat. Niiden mukana katoaa kaikki. Nyt kaikki tuntuu niin pysähtyneeltä. Elämä on tasaista, mutta ei rauhallista. Haluaisin, että se on dramaattista, mutta rauhallisessa mittakaavassa. Katsoin esikoisen kanssa ohjelmaa, jossa mies kertoi juuri tästä, sitä katsoo niin paljon medioita, tahtomattaankin kuulee asioita ja keskustelunpätkiä, vaikkei haluaisi, ja kaikista niistä yrittää koota jotakin ja käyttää hyödyksi, että en muista kuka sen oikeastaan sanoi - joku mies jossain kertoi, että hänen identiteettinsä nukkui 15 vuotta ja sitten heräsi. Ja se tapahtui, kun hän oli kuunnellut Kate Bushin musiikkia. Se oli herättänyt hänet ja saanut hänet elämään omana itsenään ja käyttämään omia voimavarojaan. Mietin, mikä herättäisi minut. Kaksi asiaa kuitenkin herätti minua eilen: luin Veloenan blogia. Aloin siivomaan alakerran makuuhuonetta, jossa on paljon remonttitavaroita ja lautoja. Heitin kaikki laudat ulos. Keräsin lelut pois lattialta ja imuroin. Huone alkoi näyttää isolta. Aloin siivota kirjahyllyä ja valmistaa siihen työpöytää itselleni. Löysin vanhoja papereita. Selailin Woolfin Yellow Wallpaperia. Siihen jäin.

Joskus olisi mukava pysähtyä, keskittyä vaikka ilmastointiin, sen kuuntelemiseen. Ihmiset tekevät tilan, ja silti en haluaisi mitään valmista puheenpartta ja tiivistä nelikulmaista puhetta vaan ei-valmista. Haluaisin, että kirjoituskin olisi ei-valmista ja avointa. Se on mahdotonta.

Siellä oli joki ja se oli dramaattinen niin kuin vain talvella voi olla (Tuhkasaari): valkeat lumiset penkat ja musta joen virta. Missään ei näkyvissä ketään, voiko siis rauhallisempaa olla. Ehkä kevät, tiaiset laulavat. Maaliskuu, ja olen lapsi, ja suojalumi tuoksuu ja kaikki hyvä on edessä ja voin tehdä lumesta taikinaa, kesä ja tädit ovat vasta kaukana tulossa. Kaukana jossain. Lapsena voi olla huonekalujen alla: meillä taas oli penkki, joka oli avattava ja sen sisällä oli kenkiä. Siellä oli sodanaikaisia saappaita. se oli valkea ja kulki koko seinän mittaisen matkan.

Talo ilman kattoa: tärkeimmät ja valaisevimmat asiat olen kuullut sivumennen mainituista sanoista.