Kosmiset juhlat ovat ohi. Menen eilen niihin ilman mitään odotuksia, minulla on siellä rooli salmiakkikossupisteen hoitajana (kuinkas sattuikaan näin sopivasti) ja ajattelen, että teen työni ja lähden aika ajoissa kotiin. Mutta kaikki meni juuri päinvastoin kuin olin suunnitellut, vaikka en ollut suunnitellut mitään. Ilta osoittautui loistavaksi. Juhla oli vanhoille työkavereille kautta vuosien. Heitä tulikin paikalle paljon. Kymmenen vuotta ja he olivat tuskin muuttuneet piiruakaan. Q oli saanut paksummat silmälasit, mutta kaikki näytti olevan hämmentävän ennallaan. Jollakulla oli vähän vatsaa, toisella rintasyöpä, lapset olivat aikuistuneet ja ... Mutta yhä useamman suusta kuulin saman: Olen nyt eri työpaikassa, mutta ymmärrän kyllä hyvin, että tämän veroista ei tule. Ei ole samanlaista ilmapiiriä ja työporukkaa. Muistelimme vanhoja juhlia, kuka heräsi mistäkin, ennen tanssittiin pöydillä, jne. Sanoin entiselle pomolleni Q:lle, että nykyään juhlat täällä ovat erilaisia - käymme taidenäyttelyssä sivistyneesti. Tarkastelemme tauluja. Hän hymyili ja sanoi, että hänen huono vaikutuksensa on sitten nähtävästi siirtynyt hänen nykyiseen työhönsä, siellä tanssitaan nyt pöydällä. Well, nämä ihmiset olivat niin tärkeitä minulle. J muisteli yhä kirjaa, jonka annoin hänelle lahjaksi. Se oli karmiva, hän sanoi. Otan tämän kohteliaisuutena. Se oli Amelie Nothombin Nöyrin Palvelijanne.

Halasin tungoksessa kaikkia ristiin ja kun halasin S:ää, käteni meni vahingossa hänen puvuntakkinsa alle. En tarkoittanut sitä, ja halauksesta tuli sattumalta hyvin intiimi.

E on nykyään torikauppias Kauppatorilla. Hän on yhtä eläväinen kuin aina.

Juhlien jälkeen pyöräilin kotiin ja kuulin kolme eri satakieltä. Näin rusakoita ja yhden ison harmaan kissan. Kaikkialla oli pimeää, elävää ja vihreältä tuoksuvaa. Sitä ennen näin työpaikan vieressä bussipysäkillä juhlista tulleen H:n ja jään juttelemaan. Sitten näemme jonkun henkilön tulevan juhlapaikalta takaperin kävellen. Mitä hän tekee? Hän kävelee mietteliäästi ja katselee rakennuksen siluettia. Hän muistelee. Hän on itse musta siluetti. Ja tiedän, että hänen unelmansa ovat muuttuneet, hän ei enää halua palata vaan haluaa asua joen rannalla ja kalastaa rapuja. H bussipysäkillä ei tiedä minne hän on menossa. Q, siluettimies, aikoo mennä bussilla, vaikka luulen, ettei niitä enää tule. A pyöräilee ohitse täyttä vauhtia eikä edes huomaa meitä. Näin me eroamme, me olemme ihmisiä, eivätkä mitkään siteet ole ikuisia.

On ikuisia asioita, mutta en oikein tiedä mitä ne ovat. Minulla on vain aavistuksia.

Oppilaiden kanssa hautasimme maahan muovipullon, jossa oli heidän kirjoittamiaan kirjeitä tulevaisuuteen. Kaivurikuski (sopivasti elämme työmaan päällä) kaivoi meille parilla roihaisulla kuopan, jonne kokispullo meni. Nyt se on maan alla ja löytyy joskus kun tätä aluetta uudelleen rakennetaan. En tiedä mitä he kirjoittivat, osa jotakin tyhmää varmasti. Murrosikäisten teinien kanssa seisoimme kuopan reunalla ja joku lökäpöksy marisi: Onko tämä muka joku ympäristöteko jäkä-jäkä. Silti hetki oli monille liikuttava. Se oli heistä jäävä pysyvä muisto tälle paikalle.