muukalaisia, ym.

Kauheata olisi se, jos kirjoittaisi blogia, ja oikeasti kirjoittaisi vahingossa oikeat todelliset ajatuksensa? Onko minulla sitten niin ristiriitaisia ajatuksia? Kyllä on. Joskus kauhistun sitä ajatusta, kun avaan blogin. Jospa olenkin viimeksi kirjoittanut sinne totuuden?! Apua. Mutta onneksi en. Se on aivan tavallista tekstiä, joka voisi viitata mihin tahansa.

Nyt vasta onkin kesä. Keskimmäinen molskahti eilen tai toissapäivänä veteen ja ihahtui, vesi olikin lämmintä! Hän vain nousi järvessä ylös ja laski alas. Housut pullistuivat. Sen jälkeen ranta on kaikunut lasten polskuttelusta. Lämpö tuntuu kaikkialla. Pyykit kuivuvat, kani saa voikukkia ja heittää itsensä sen jälkeen kyljelleen ansaitulle ruokalevolle.

Olen tutkinut aivojeni serotoniiniaineenvaihduntaa omin päin ja tehnyt siitä erinäisiä päätelmiä. Olisin voinut ryhtyä lääkäriksikin. Sain nimittäin selville, mistä migreenini johtuvat. Valvomisesta - tai oikeammin nukkumisesta. (Näin taas todella outoja unia: mm. unen, jossa kasvoni kasvoivat täyteen pieniä kurttuisia paprikoita. Seuraavaksi unessa tuotiin tänne auto minulle koeajettavaksi. Sen toi tyylikäs ajuri, joka kylläkin sanoi, että tuo auto sitten Seinäjoelle, kun olet koeajanut. Minua harmitti, koska oli muuta menoa, ja enkä olisi ehtinyt palauttaa autoa. Epäröin, ottaako sitä vai ei. En vielä osannut päättää. Ajuri oli kiinni autossa samanlaisessa sivuvaunussa, mitä on moottoripyörissä.) Kuitenkin, jos herään aamulla aikaisin, migreeni on poissa. Minun täytyy olla hieman väsynyt, että serotoniini kiertää. Niinkään ei ole merkitystä sillä, menenkö myöhään nukkumaan. Oloni on täysin toinen!! Kahteen viikkoon ensimmäistä kertaa ajattelen positiivisia ajatuksia.

Aloitin lukemaan Antti Tuurin Muukalaiset-kirjaa. Nyt on aikaa. Jotenkin ajattelen, että se vaatii aikaa. Avaan kannen ja siellä on kannen sisällä Antti Tuurin kuva. Hän on söpö. Se on hyvä alku. Ajattelen, millaista olisi, jos hän soittaisi minulle ja sanoisi, että hei minna, kirjasi on todella hyvä. Olen iloinen siitä. Ihailen sinua. Se olisi aidosti coolia. Ensimmäinen lause Muukalaisissa on ytimekäs: Sade tuli ennen kuin ilta pimeni. He vaeltava Hollannissa ja Saksanmaalla, fremdlingit, ja ovat jonkinlainen uskonlahko, matkalla pyhälle maalle. Tuurin tyyli kirjoittaa on jotenkin jäyhä. Kertojana on raskaana oleva uskova nainen. Onko se uskottavaa, vaikuttaako nainen aidolta? Kyllä, vaikka hän kertoo jotenkin ulkokohtaisesti tapahtumista. Ehkä hän on väsynyt, hämmentynyt ja peloissaankin, mitä tuleman pitää. Nimet ovat kaikilla niin vanhanaikaiset, tietenkin, kertoohan kirja vanhasta ajasta. Sillä on kuitenkin arvottava vaikutus. Tarinan hahmoista tulee merkittävän tuntuisia ja erillisiä. Luin 48 sivua, ja pääsin kyllä kirjaan jo kiinni, niin että eilen lukemastani näen mielessäni kertojan, raskaan naisen. Minkä hyvän tähden he ovat lähteneet Lappajärveltä ja Laihialta vaeltamaan sinne? Puhuin Annan korvaan hiljaisella äänellä päättymätöntä tarinaa kotiseudun ihmisistä ja kaikista eläimistä, joita oli Laihialla Jaakko Kärmäen navetassa ja tallissa ja lampolassa, ja lapsista, joita leikki Kärmäen pihassa korkeiden koivujen alla, ja Liisa Antintyttärestä, Kärmäen emännästä, joka syötti viiliä pienelle Jeremiaalle tuvan pöydän ääressä. Sain Annan lopettamaan laulamisen ja sitten nukahtamaan. Jäyhää, harkittua. Nämä ovat ehkä niitä tosia lauseita. Ei ole mitään liirumlaarumia tai maalailua. Mutta haluaisin kuulla enemmän, mitä kertoja todella ajattelee. Kertooko hän kaiken vai ei? Onko hän näin pidättyväinen oikeasti? Kyllä se tällaiseen historialliseen kirjaan sopiikin. Luen lisää.

En haluaisi olla Pohjanmaalla poliisina. Tämäkin tuli vielä mieleen. Entisaikaan vielä vähemmän kuin nyt.