Sunday, December 09, 2007

sunnuntai ja muistelua

Tämä päivä on musta aukko, muistikatkos, jona en tiedä mitä olen tehnyt. Ulkona aurinko paistoi rhodojen lehtien läpi, tummanvihreästi. Ruoho on vihreää, mutta ihmiset ovat kääntyneet sisäänpäin, omien tulisijojensa ääriin. Jouluksi menemme mökille, ripustamme katajaan valonrihman ja joulu on juuri siinä. Ajamme Eskon verstaan, vanhan riihen, ja autiotalon ohi rantaan, josta jäät ovat taas jo sulaneet. Lämmitämme saunan, josta astutaan suoraan ulos, kasvot tiettyyn suuntaan. Maaperä ei ole pehmeää, vaan juuri sellaista kuin pitää. Olen kerännyt tarpeeksi voimaa, sen tietää siitä, että voin katsoa asiaa erillisenä, etäämmältä.

Seinällä kello tikittää. Tämän kuurin jälkeen voi aloittaa taas alusta. Muistan uuden aloittamisen tunteen: kun lähti ulkomaille, ja jätti kaiken taakseen, myös kielen. Uudet ystävät, uudenlaista tekemistä. Silloin tällöin sellainen tekee hyvää.

Luin äskettäin Jarkko Tontin kirjan Luokkakokous. Se oli viihteellinen ja pidin siitä. Sattumoisin, onnenkantamoisin, tunnenkin monia, jotka ovat käyneet klassillisen lyseon, josta kirjassa kerrottiin. Entinen poikaystäväni, hän kävi sitä koulua, hän oli taitelija, ennen vielä enemmän kuin nyt. Hänellä oli tapana nauhoittaa pehmopornoelokuvia ja hänellä oli tv:n vieressä omat ensimmäiset kenkänsä, kokoa 21. Hänen äitinsä moitti minua, että soitan aina ovikelloa kuin palokunta. Se oli paljolti tämän tematiikan kautta kun luin tuon kirjan. Kirjasta jäi kuitenkin ylipäätään mukava tunnelma kirjoittajasta, jotenkin siinä tuntui olevan paljon hänen omaansa, tai siis... olihan se kirja tietysti hänen kirjoittamansa, siis omaa ja omaa, mutta jotakin siitä, miten kirjoittaja hahmottaa maailmaa arkielämässään. Dialogi oli ainoa, josta en pitänyt, ajattelin, että näin eivät ihmiset puhu - missään: - Tällainen syö miestä. - Totta puhut, niin syö. Mutta varmasti puhuvat, juuri tällä tavalla! Kirjan ihmisten olisi kannattanut olla puhumatta mitään suoraan, olisivat vaan toimineet.

On sunnuntai ja huomenna alkaa viimeinen varsinainen työviikko ennen joulua.

No comments: