Friday, January 19, 2007

Kattoja ja lintuja

Auringonvalo: melkein kuin naapurin kirsikkapuu kukkisi ikkunamme alla. Naapurin katto on tummaa paanua, se luovuttaa keräämäänsä lämpöä kun sitä katsoo. Se kertoo myös keski-euroopan maista, jossa sillä on veljiä. Lumihuurteessa katto on kaunis, polveilevasta katosta osa on varjossa ja osa valossa. Ikkunan takana aivan lähellä on kaksi mäntyä ja pihlaja. Männyn oksat kurottuvat lähelle kuin tuuheat sormet, yhteen oksaan ylettää tarttumaan parvekkeelta. Pihlajan lehdettömillä oksilla hyppivät tiaiset. Joskus aamulla näkee oravan nukkuvan männynoksalla punaruskeana myttynä aivan lähellä runkoa, aivan liikkumatta, häntää vatsan edessä lämmönsuojana.

Säästelen kahvia, sitä hitaammin juon, mitä vähemmän kupissa on. Soittajana olen nimenomaan improvisoija. Arvostan tätä, sanoi musiikinopettaja, kun soitin pianolla kylmiltäni itse keksimiäni kappaleita... Rakastamani "improvisointi" on minulle laaja käsite, ehkä jopa "luovuuden" synonyymi. Kurinalaisestikin voi improvisoida, istua työpöydän ääressä, irrottautua matkustamaan vapaasti.

Joni Pyysalon uusimmasta runokirjasta pidän, luen sitä juuri. Pidän vielä enemmän kuin edellisistä, vaikka vaikea vertailla. Mutta kyllä, tämäkin runo:

Aurinko läpäisee kaislaverhon. Kylmä tekee sormukset väljiksi,
ja hän miettii.

Vanhasta kodista Tapiolassa muistan korkeuden, kahdeksas kerros tuntui olevan kaiken yläpuolella. Alla oli ilmaa, yllä sininen taivas, lentokoneet tulivat kohti. Sisään tuli tuuletusikkunasta usein lintuja, sinitiainen lensi sisään ja suoraa päätä mieheni rakentamaan pienoismallitaloon, joka ehkä vähän muistutti lintulautaa (sorry), koska siitä tuli esiin jonkinlainen putki. Lintu istui sillä ja lauloi kysyvästi. Laulu kuulosti yllättävän kovalta sisätilassa. Ja tervapääskyt... kun ne laskeutuivat liukuen lattialle, ne olivat yhtäkkiä liikuntakyvyttömiä, mahallaan lattialla kuin musteläiskät, siivet levällään, hiljaa täristen, kuin kovan ponnistuksen jälkeen. Ne olivat kauempaa katsottuna suorastaan pelottavan mustia, läheltä enemmän kanelinruskeita. Lähetimme koko ajan ikkunasta lintuja lentoon, takaisin taivaalle.

4 comments:

Heinäpelto said...

Kiehtovaa lukea kuvailemiasi yksityiskohtia,niihin on vangittu tarkasti hetki.

Mullekin tuli yhdessä kodissani tosi usein lintuja sisälle, lentelivät pitkin yksiötäni hädissään. Kerran kun tulin kotiin, yksi lintu oli kuollut lattialle; veljeni halusi haudata sen. Jotkut linnut vain kävivät.

tiina-nen said...

heip
Hieno kuvaus, etenkin tuo kahvi ja improvisointi kolahtivat.
Meillä on nyt sit uus moodle toivottavasti pääset sisään, mä oon villitysti lähettänyt sähköllä ohjeita mutta kun kaikki on iteltäkin hakusessa (ja lisäks oon sekava kun odottelen villitysti vauvan syntymistä) niin kannattaa lukea uusimmat viestit ensin niissä on viisaampia moodleenpääsyohjeita ja se avain joka ekaan kirjautumiseen tarvitaan

tervehtää tiina-nen

mehtäsielu said...

Hieno, että pidit Jouni Pyysalon runoista, etten turhaan houkutellut sinua lukemaan.

Tuo tervapääskykuvaus on kyllä runollinen. Siitähän sinä voisit kehitellä kokonaisen runon. Miten taitava kiitäjä onkin yhtäkkiä täysin avuton. Viimeinen lause olikin jo kuin runoa olisi lukenut.

hetket said...

Kiitos kommenteista, ja uusi moodle on loistojuttu. Kävin jo siellä, ja tunnukset tulevat varmaankin pikapuoliin. Se taas piristää kirjoittamista, kun saadaan se käyntiin.