mökillä

Kommunikaatio. Lehdestä luen kehoterapiasta, joka kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Kirjoitan sen tähän muistiin (vaikkei se kuulu asiaan), koska paperi on mökiltä loppu (onhan sanomalehdenreunat, sanoo äiti, mutta se ei onnistu, paperiltakaan en löydä merkintöjäni). Loma muuttuu pian hervottomaksi, aivan erilaiseksi kuin viime kesä, luojan kiitos. Olemme terveyskeskuksessa, ja hoitaja kumartuu puoleemme ja kysyy hienotunteisesti, oletteko lävistyspotilaita? Ei, ei ole lävistyksiä, sanon tarpeettomankin ponnekkaasti, koska näen jo mielessäni tulehtuneita lävistyskudoksia. Vasta hänen mentyään tajuan, että hän kysyi oletteko päivystyspotilaita! Luen ja kuulen jatkuvasti väärin. Miksi ihmeessä? Luin pitkän artikkelin, jonka otsikko oli Paratiisi. Se kertoi Pariisista, asia oli ok. Lopuksi huomasin, että otsikko olikin Pariisi. Asennoiduin Paratiisitekstiin paljon suuremmin odotuksin! Aika tylsää laittaa otsikoksi "Pariisi".


Nautimme sateesta sisällä, pojat saavat katsoa telkkaria niin paljon kuin haluavat, ja syömme Omar-pussin, joka löytyy kaapista. Emme pussia, mutta sisällön. Lúen kokonaisen romaanin. Leppoisaa! Minulla on kova pissahätä, mutten jaksa nousta hetekalta. On kesäloma. Mietin millaista on, kun ei ymmärrä mistään mitään. Me matkustimme esikoisen kanssa vähän aikaa sitten Berliiniin. Bussissa siellä hän sai pitkiä monologikohtauksia, joissa hän selitti kovaan ääneen, miten ZOMBINYNNY sitä ja tätä, ja maalissa oli VESE - mä olin se VESE - ja sitte pallo tuli ihan YLÄRIMAAN ja vese ei saanu sitä kiinni, ja sitte tuli se ZOMBINYNNY, JA (hän huutaa, että saisi äänensä kuuluviin) ja hyppäs... edessä istuva vanha nainen kääntyy katsomaan meitä. Ajattelen lingvistisesti: zombie on kansainvälinen sana. Muuten kukaan ei ymmärrä tästä kielestä mitään, ja se on hauskaa. Esikoinen saa aikanaan zombifutismatsin selostettua ja hän huutaa: Mikä se paikka olikaan, mistä ne hyppäs, se silta? Mostar, vastaan. Mikä, hän huutaa. MOSTAR, vastaan kovalla äänellä. Nyt meitä katsoo tumma mies käytävän toiselta puolelta. Hän ei vain vilkaise vaan todella katsoo.

Et voi olla anonyymi ja puhua mitä sattuu, missään!

sade:

Pojat keksivät tekemistä missä vain. On hyvin harvinaista, että he valittaisivat tekemisen puutetta. Se on onni. Esikoinen askartelee suuren pihakoristeen pahvista ja helmistä. Kaksi nuorinta leikkivät vauvaleikkiä, kuopuksella on myssy ja ruokalappu koko päivän. Tulee riitoja, esikoinen puree keskimmäistä selkään, jne. Se kuitataan kuitenkin sanomalla: Ootsä vai joku mustekala, vai? Sade lievittää. Lähdemme pyöräilemään, kaikkialla tuoksuu huumaavasti, puolukka ja suopursu kukkivat. Suo tuoksuu viileän raikkaalle, loputtomille mahdollisuuksille, en käsitä mille! Metsä ja piennar tuoksuu elämälle, joka on leikattu poikki ja jonka elämänneste on ilmassa! Sängyn alla on imuri. Olen lukenut koko päivän kirjaa, jossa naiselle (joka ei halua imuroida, vaan lakaista) sanotaan: Miksi et pidä isosta imurista, pidäthän isosta kullistakin?

paskahiilari: Luin sen Liha tottelee kuria kirjasta, ja siitä lähtien olen huvitellut ajatuksella sen käytöstä. En koskaan voi käyttää sitä. Menisin ruokakauppaan tai synttäreille, katsoisin tarjottavia: Täällei oo ku jotain paskahiilareita (valkoista vehnäjauhoa, jne).

Isäntärenki: Miina Äkkijyrkkä sanoo miestään täksi. Hauska sana!!

Mökkilän kirjastosta hain kassillisen kirjoja. Nyt ne ovat S-marketin muovipussissa sängyn vieressä. Pussissa lukee: Tuoreus. Laatu. Oikea hinta.

tappaminen: Joka ilta sanon, nyt haen lätkän, ja alan tappamaan sääskiä. Sisällä on nimittäin hyttysiä. Tappaminen on liian julma sana, sävähdän aina itsekin kun sanon sen. Alan tappamaan. Ei pitäisi tappaa yhtään mitään!

propelli: Olen huomannut, että kun sääski lentää läheltä, sen siipien propelli aiheuttaa iholle ilmavirran, aivan kuin pieni helikopteri pörräisi lähellä. Tuulee! Usein tulee pieni kylmänväre. Pitää laittaa lisää vaatetta.

lokit: Olen oppinut tulkitsemaan lokkien ääniä alkeellisella tasolla. Ne viestivät toisilleen eri sävyillä. Varoitusääni on tuttu kailottava huuto, mutta sitten kuulin niiden juttelevan keskenään, pariskunta samalla kivellä. Ne juttelivat kimeällä äänellä jostakin. Siinä oli aivan eri sävy, kun ne puhuivat toisilleen. En ole kuullut sitä aiemmin. Lokeilla on kolme hahtuvapallopoikasta, harmaita vaappuvia otuksia rantakalliolla vähän matkan päässä. Ne hoitavat niitä niin hyvin.

Joku eläin käy joka yö kaivamassa kompostin auki. Se on joko kettu, supikoira tai mäyrä. Paistetun kalan jäänteistä se oli pitänyt erikoisesti. Vai voisiko se olla varis? Yöllä?

tuli, savu: Tuli ei matalapaineen aikana syty. Takka ei vedä sateella. Suussa ja nenässä maistuu savu. Mutta siihenkin on ratkaisu. Ei, se ei ole tervaskannot, vaikka nekin olisivat hyviä. (Mistähän kantoja muuten saisi?) Vaan ne ovat sytykepalat, joita mies on tehnyt vanhoista kynttilöistä ja munakennosta. Ne palavat pitkään, sytyttävätkin kosteatkin puut.

Aforismit: Kolmivuotiaalla kuopuksella on tapana niitata ajatuksensa yhteen keskustelun lopuksi. Häneltä tulee seuraavanlaisia aforismeja: (puuvajaa täyttäessä) Jeesus on meidän komposti. Katsoimme pilviä: Siellä ne seuraavat kuin laiskat madot toisiaan. Kuopus arvuutteli meiltä muilta: Mikä on se eläin, asuu Suomen metsissä, on vaaleanpunainen ja mustia pilkkuja? Emme arvanneet, joten kuopus antoi lisävinkin: syö paprikaa niin kuin mekin. (vastaus: susi) Toinen kuopuksen kysymys: On aikalailla leijonan näköinen. Esikoinen veikkasi: Leijona? Oikein!


Olemme täällä ja mikä parasta, näin itseni peilistä, selvästi. Ja kaiken päällä mittaamattomasti sinistä taivasta.