Syksyllä aion toteuttaa ajatuksen, joka on ollut mielessäni pitkään. Että olenkin toteuttavalla päällä! Toteutan kaiken. Tai ainakin hyvin monenlaista. Tämä on kuitenkin asia, joka koskee itseäni syvemmin kuin asuinpaikka tai ammatinvalinta. On jo helpottava uskoa, että on olemassa ratkaisuja ja helpotuksia. Ratkaisun olemassaolon ymmärtäminen ja siihen pyrkiminen on jo paljon! Kirjoittaminen on jotakin, joka syntyy tästä kaikesta. Se on mehukas sivutuote, nyt en vain osaa lingota oikein...

Kestää ennenkuin tottuu tuuheuteen, sillä sitä täällä on! Puut, kaikki kukkii. Tuulessa vastapäinen niemi kohisee kuin taivainen koski, haavat ja lepät sen tekevät. Ukkohaukiko se siellä venettä vetää, sanoo kuopus, kun olemme melomassa. Hän kiskoo järvikortteita ja syömme eväitä kanootissa, lojumme vaan auringossa, vesi alla on kullanväristä, vesikasvit huojuvat pohjassa. Meillä ei ole mihinkään kiire.

Tänään pudistelin maton, lakaisin lattiat, siivosin vaatteet lattioilta pois. Tiskasin astiat ja mökki oli valoisa ja siisti. Voisin tuoda huomenna kukkia sisään. Kielot tuoksuvat huumaavasti, vaikka luulin, ettei niissä ole tuoksua! Pihassa on harmaasiepon ja kirjosiepon pesueet. Tänään pyöräilimme pitkin koiranputken reunustamia teitä. Suopursut kukkivat ja tupasvillat.

Voisinkin kutsua koolle kriisipalaverin ja siihen pääskyn, kivellä norkoilevan lokin ja sen ison jäniksen. Sillä ristihuulella voisi olla ratkaisuja.