Olen ollut liian onnellinen, sillä eikö onnellisuus ole sokeutta, ettei näe enää ympärillä olevia tosiasioita? En ole nähnyt mitään. Loputtomasti työtä tekevä kaivinkone on pysähtynyt. Se on paikallaan ja näyttää oudolta siksi, koska sitä ei ole suunniteltu olemaan paikallaan ja korkeintaan lepattamaan tuulessa. (Miten nopeasti pääsee pyhiin asioihin, kuten tuulessa lepattamiseen, savuun ja saunaan!) Olen pitänyt lapsia paljon sylissä ja nähnyt heistä unia. Hyvin todenmukaisia, ei mitään satuja! Lapset ovat unissa omia itsejään. Eräässä unessa olimme huvipuistossa, oli paljon vauhtia ja aurinkoa, hattaroita. Keskimmäinen toteaa sitten tarkkaillessaan huvipuistoa ja koettuaan sen - lakonisesti ja kovalla äänellä: "Tämä paikka on pitkästyneitä varten." Tunnistan hänet tästä, hän sanoisi noin ja unen kautta hän on vielä lähempänä.

Olen niin monesti kaivannut kirjoittamista, mutta arki on nykyään iloista ja tarmokasta. Se on touhukas klovni, joka improvisoi. Vanhempani ovat käymässä ja olemme seuraamassa esikoisen jalkapallo-ottelua. He haluavat istua. He eivät halua seistä kolmea tuntia, joten istumme kaikki ainoilla tuoleilla kaukana toisen kentän laidalla. Jalkapallopiireissä olen sentään todella tunnettu. Näen bengalilaisia ystäviäni, kättelemme. Yöllä näen unen Vincentistä, joka voisi olla se maalarikin. Hän oli pieni mies, ja takkutukkainen ja hän makasi sylissäni. Hän oli kysynyt lähtisinkö hänen kanssani Bonniin, koska hän oli juuri menossa sinne perheensä kanssa. Tai luulin, että hän kysyisi sitä, mutta hän kysyikin, että voisinko jäädä hänen luokseen talonvahdiksi matkan ajaksi. Ajattelin, että parempi sekin kuin ei mitään, vaikka olin pettynyt. Kuitenkin uni oli todella lämminhenkinen ja soma.

Tarinoiden kirjoittamisessa ei kai ole järkeä, koska en ole kiinnostunut kehittämään henkilöhahmoja. En halua tehdä hahmoja, enkä oikeastaan tapahtumiakaan. En haluaisi, että kirjassa tapahtuisi mitään. Pääasia on kuvitelmilla, ja ketä kiinnostaa lukea kuvitelmista, jota jollakulla on, jotka eivät liippaa läheltäkään todellisuutta millään lailla? Nyt on punainen pick-up rekka tullut kaivinkoneen viereen. Enkä myöskään halua SOMMITELLA SANOJA enkä VIIMEISTELLÄ ULKOASUA. Enkä PALJASTAA mitään. Jotenkin tuntuu, että paljastettavaa olisi hirveästi, kokonainen... tässä piilee ydinajatus kuitenkin, paljastamisessa. Se mitä se on, siitä voisi kirjoittaa.

Meillä oli vieraita. Eräs heistä näki isovanhempieni kuvat seinällä ja snaoi: "Ovatko nämä jotakin aitoja ihmisiä?" En ole mitenkään ironinen. Toivottavasti en koskaan anna vaikutelmaa, että olisin täydellinen tai että asiat olisivat täysin hallinnassa tai että tietäisin aina, mitä tehdä. Järki-ihmiset ovat todella ärsyttäviä. Kiitän luojaa, etten ole järki-ihminen. KIITOS, KIITOS, KIITOS!

Seinällä on juliste, jossa ihmiset patikoivat Garmisch-Partenkirchenissä. Se on repsahtanut vähän, ja näyttää, että ihmiset menevät alas TODELLA jyrkkää rinnettä. In der Pause kann man einen Apfel schälen. Insoweit geht es hier gut. Die Putzfrau guckt rein. Bestimmt wundert sie. Rauch kommt vom Schornstein. Auf den Bergen wachsen Maiglöckchen. Umtauschen wollte ich nie.