Nyt keväällä olisi lemmenloman aika, kun sattuu aikaa olemaan. Kohteen miettimisessä tuli heti ongelmia: kun ajattelet erotiikkaa, mikä Euroopan kohde olisi paras, seksiä tihkuva, jne? Minulle tulee heti mieleen tietynlainen ympäristö, kolossaaliset isot rakennukset, betonia, tv-antenneja, pimeitä kuppiloita, joihin telakkatyöläiset tulevat illalla syömään veripalttua ja puolukkahilloa ja juomaan olutta, siellä on savua, aukiot ovat suuria ja mukulakivisiä, niistä lehahtaa yöllä lentoon kyyhkysten valkeita laumoja saaden aikaan kakofonista ääntä, kaunista, miehet ovat hikisiä ja heillä on vahvat kädet. Siitä ei voi erehtyä, tämä on eroottista ja se on Gdansk tai Varsova. Naisilla on hame tai leninki, jossa on kapea uuma, ja korkokengät, miesten vaatteilla ei ole niin väliä. Kieli on perinteisiä taikinanyyttejä, syödään vaikka seisaallaan, siinä samassa pimeässä kuppilassa.
Miehen mielestä eroottisin paikka on Amsterdam. Hän ajattelee ehkä punaisia tulppaaneja, avaraa, valoa, merta, ja kaikenlaisia tiloja, oikeankokoista mittakaavaa, kanavia, lokkien ääniä. Mitä tämä tarkoittaa minun kannaltani?
Improvisaatioteatterista tullessa on mentävä aivan pakosti hetkeksi hankeen makaamaan, koska pyörryttää. Puput hyppelevät ympärillä ja hanki hohtaa illallakin himmeää valoa. Enkä ole juonutkaan mitään, paitsi mangolassia. Tarvitaan vain vähän sitä, että hieroo itseään hankeen ja tekee sinne oman mukavan kolon. Elämä on ollut hauskaa slapstickiä: olin pitämässä hiihtotuntia kymmenvuotiaille tytöille. Pari tuntia lumimyrskyssä, jossa lumi tarttui suksien pohjiin. Mukana oli pari maahanmuuttajaa, jotka eivät juuri ollet hiihdelleet. Suunnitelmani oli kunnianhimoinen: meidän piti hiihtää pari kilometriä ja leikkiä jotakin sukset jalassa. Lasten jalat nuljahtelivat ladulla sivullepäin. Monelta nyrjähti heti nilkka. Joku sai (eri aikaan) temperamenttikohtauksen ja heitti sukset ojaan. Myöhemmin hän haki toisen suksen ja hiihti yhdellä suksella peräämme. Turha ajatella, ettei tästä tulisi mitään. Nyt hiihdetään! Kaikki olivat hiestä märkiä ja osa kaatui pitkin pituuttaan lumeen uupumuksesta. Seuraavalla tunnilla selvittelen lasten riitaa, jossa kivat lapset puhuvat toisilleen termein: Saatanan somalirotta! Tapan sut! Ja näen, miten yhtä lyödään koko joukon voimin. Mihin tarvitsen teatteria? Siihen, että voisin puuttua todellisuuteen.

Haluaisin taas nähdä kaikki värisävyt. Siihen ei vain ole ollut mahdollisuutta, koska niitä on ollut liikaa, ja kaikki on mennyt mustavalkoiseksi. Luen hyvää kirjaa, jossa kirjoittaja usein toistaa: Haluan elää, en pysyä hengissä, vaan elää. Pitkästyminen on huono merkki, se on mustavalkoisuutta.

Esikoista en jaksa kohta nostaa, keskimmäistä jaksan kantaa vähän matkaa, kuopusta vielä aika hyvin. Keskimmäinen on alkanut pohdiskelevien töiden lisäksi piirtää pyssyukkoja. Hän alkaa saada vaikutteita ympäristöstä. Kuopus piirtää iloisia naamoja, hiukan psykedeelisesti vinksallaan olevia, hampaat kaulassa, jne. Kaikilla on tunnistettava käsialansa, töissä on jotakin heistä.

Entä isot kysymykset, kuten kirjoittaminen ja elämänala? Isäni toivoi minusta lapsetonta ja naimatonta metsäyhtiön johtajaa. En kyllä pannut tälle toiveelle suurta painoa. Äidilläni ei ollut erityisiä toiveita, hän onkin ollut viisas näissä asioissa. En päätynyt lapsettomaksi enkä naimattomaksi, totaalisen päinvastoin. En oikeastaan pohdi kirjoittamista tai alanvaihtoa. Se on varmasti hyvä merkki, ei tarvitse enää taistella. Voi maata hangessa ja olla ajattelematta mitään.