härkäpapuja

Istun paneelilautakasan päällä, mahdollisimman epämukava asento, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin, kuten ei yleensäkään kannata.

Katsoin Mulholland Driven ensimmäistä kertaa.

Well. Se oli hyvä. Pidän näköjään kaikesta absurdista. Huomio ei ollut juonessa, vaikka sitä tietenkin yritti samalla miettiä, vaan tunnelmalla ja elokuvan kielellä. Jotkut kohtaukset olivat uskomattomia, kuten koe-esiintyminen. Millaista olisi sama proosan kielellä?

Lauantaina olin masentunut. Menimme katsomaan Listo Läppääjän. Katsojia oli vain kourallinen. Takana joku lapsi toisteli koko ajan: Tämä ei musta vaikuta ollenkaan lastenohjelmalta. Sitten sama lapsi kysyi: Koska ne Tatu ja Patu tulevat? Suosikkihahmoni oli pakastaja-Elvi, tietenkin. (Hän muistutti häkellyttävästi puistotätiämme.) Kuopus höpötti vielä illalla vessassa yksinään: Pakasta, pussita, pakasta, pussita... Elokuvan jälkeen menimme ostamaan ruokakaupasta vain muutamaa asiaa, nimittäin kahvia, kauratuotteita ja öljyä. Marketti oli täpötäynnä. Minulla oli päänsärky, kuten viime aikoina aina. Pää tuntuu ontolta, aivan kuin veri ei kiertäisi siinä lainkaan. Ihmiset kysyvät minulta kaupoissa aina tuotteista, missä ne ovat, ja jopa: Miten sinä laitat munakoisoa? Ventovieraat ihmiset. Se on imartelevaa, ja kukaan ei ventovieras kauaa. Nytkin: Tiedätkö, mistä löytäisin murskattuja härkäpapuja?

Kotona hirvittävän sotkun keskellä aloin kuitenkin laittaa ruokaa päänsärkyisenä. Puhumattakaan sotkusta, jonka kolme poikaamme* olivat saaneet aikaan kaikissa huoneissa. Minulla oli muistikuva tanskalaisesta ruoka-ohjelmasta, jota katsoin aivokuolleena joskus ja aloin valmistaa sitä mukaillen kasviksia pannulla: keräkaalta salaattisikurin kokoisina paloina, omenalohkoja, kesäkurpitsaa, sipulia ja muuta tähteenä olevaa, aurinkokuivattujen tomaattien loput. Sekaan lopuksi hunajaa ja sinihomejuustoa. Se oli todella herkullista. Tuoretta leipää samassa uunissa, ja kun pääsimme vauhtiin, pojat alkoivat leipoa: omenapiirakkaa, pannaria.. Ruoka todella pelasti kaiken! Kuopuskin on oppinut laittamaan salaatin tuosta vain: (Hän on vasta 3.) hän pilkkoo omenaa, porkkanaa ja salaattia. Eikä hän tee siitä mitään numeroa, vaan huomaan, että salaatti onkin jo tehty!

Iltalukemiskirjanikin ovat jääneet lautapinon alle. Sieltä pilkistää jotakin. Nyt aion kuitenkin kirjoitella omaa tekstiä.

*On heistä hyötyäkin: kun tuppaamme kaikki uimahallissa porealtaaseen ja pojat touhuavat siinä aivan pienen tovin, kohta tulee tilaa. Pian on koko allas vain meidän käytössämme (vaikka se olisi ollut aivan täynnä)!