Olen hullaantunut kävelystä. Olemme ilman kaksi päivää ilman autoa ja autoiluun verrattuna kävely on terapeuttista. Ajatella, että kävimme jalkapalloharkoissa bussilla ja jaloin, on mahdollista taittaa se matka omin jaloin. Yhden lapsen kanssa eläminen on myös huima elämys. Voimme tehdä mitä vain! On niin helppo liikkua. Illalla poikkesimme kreikkalaisella torimyyjällä Tapiolassa harkoista tullessa. Oli ilta, vietimme aikaa ulkona kuljeskellen ja katsellen. Espoossa tällainen on harvinaista! Kaikkihan on normaalisti ostoskeskuksissa ja sisällä. Sen takia tuntuikin oudolta ja irralliselta. Ostimme myyjältä favapapuja. Niistä voi kuulemma tehdä hyvän aamiasmunakkaan - ja lokumipaloja, eräänlaisia makeisia, todella hyviä.
Tänään saatoin esikoisen kouluun ja kävelin bussipysäkille, ajoin lähelle työpaikkaa, ja kävelin taas puoli kilometriä. Unelmoin kävelystä tästä lähtien. Työpaikan lähellä näin omenaukon, joka myy aina omenoita syksyisin tienvarressa. Hänen pihansa on niin täynnä omenapuita, että ne ovat kuin katto kaiken yllä. Lisäksi hän on kuuro ja sokea.
Tänään matkustamme junalla Pohjanmaalle paikallisjunilla Haapamäen kautta. Matkalle otan lukemiseksi kirjan, jonka lainasin eilen, Joonas Konstig, Outoja ja ahneita (nimi sinnepäin). Ainakin ensimmäinen novelli oli todella hyvä.
No comments:
Post a Comment