Näin hienon lentounen: lensin ison saaren yllä meren päällä, kiertelin ensin alhaalla, mutta sitten päätin todella kokeilla voimiani. Otin korkeutta, kädet siipinä ja nousin ylös taivaalle niin että saari alapuolella näkyi pienenä. Ylhäällä oli viileää, tuuli oli raikas. Lapseni osoittivat alhaalla minua, hekin olivat iloisia. Lensin saaren eteläkärkeen ja halusin laskeutua alas. Se oli vaikeampaa. Osuin jotenkuten rantaan, kuivin jaloin. Rantaa myöten meni vanha kiviaita, koko saaren mitalta. Tiesin, että se johtaisi takaisin perheeni luo pohjoiseen. Lähdin seuraamaan sitä, mutta matkalla oli isoja esteitä, ensimmäisenä espanjalainen vanha inkvisitiopyörä: se oli tuulimyllyn siipien kehän kokoinen pyörä, jota pitkin piti kiivetä sen yli. Sellaisessa on piikkejä, mutta tässä versiossa oli minua varten onneksi pehmeät kumiset askelmat, ne joustivat ja kiipesin sen yli helpottuneena. Heräsin, kun olin tässä inkvisitiopyörässä.