Korvikeperjantai

Ikkunan takana tuijottavat valtavat auringonkukat. Ammollaan keltaista. Niissä on jotakin vauvamaista. Pöydässä on myös kukka, josta hävettää tunnustaa, etten muista sen nimeä. Lapampeli, veikkaa kuopus. Se näyttää vähän raparperiltä, pitkät tummanvihreä liuskaoksat kaartuvat joka puolelle. Voin melko suurella varmuudella sanoa, että raparperi se ei ole.

Viikon kohokohtia: opetin kielioppia lapsille. Sijamuotoja, kuten akkusatiivia. Kieliopin käsitteet olivat heille yhtä viidakkoa. Menimme uskomattomia polkuja! He kokivat loistavia oivalluksen hetkiä! Ensin kaikki ymmärsivät, että kaikki pätee vain esimerkkisanaani kissa. Entä koira, joku kysyy. He olettivat, että sillä on puolestaan aivan omat sijansa!

Eilen sain happimyrkytyksen. Koko päivä ulkona, urheilupäivä ja sen jälkeen jalkapallokentän laidalla ihanassa syyssäässä. Yritin seisoa aina jonkun takana, ettei tuuli olisi rieponut minua pois. Edessä seisovan takki läimi kasvojani koko ajan. Voiko sää olla tätä enää?

Kun olin välituntivalvojana, koulun pihalla kaatui puu.

Keskimmäisen pianotunti. Hän kaivaa nenää ja järsii pianoa. Älä syö soitinta, sanoo opettaja. Lapsi eläytyy vesikirppuihin ja karhun kävelyyn. Hän ei ota todellakaan mitään paineita. Muistatko miten se (melodia) meni? En muista, lapsi vastaa. En tosiaankaan muista.

Viikonlopuksi täytyy keksiä ohjelmaa, joka korvaisi Pohjanmaalle menon. Mutta mikä sen voisi korvata? En keksi mitään yhtä hyvää.