juhannus

Juhannusaattona saunoimme kolme tuntia, uimme tietysti välillä. Sitten katsoimme Niskavuorta yhteentoista. Se on poikien täkäläinen nukkumaanmenoaika. Voi että oli hyvä elokuva, huokaili esikoinen vielä yläsängystä viimeisinä sanoinaan. Päivällä kävimme Rajalan metsässä tekemässä vihdat ja poimimassa kukkia! Tuvassa täytyy juhannuksena olla kukkakimppu luonnonkukkia. Aatonaattona kuurasimme koko porukalla mökin, pesimme ikkunat (keskimmäinen hoiti sen), lattiat (h ja a), jne. Tänään menimme vesille. Tämä kaikki tapahtuu ilman että mitenkään suunnittelen tai mietin sitä. Se vaikuttaa suorastaan geneettiseltä.

Suurenmoinen oli myös tämä ensimmäinen juhannuspäivä. Isovanhemmat tulivat jo ennen kuin olimme heränneet. Niskavuori tainnutti meidät syvään ja ravitsevaan uneen. Sitten lähdimme koko päivän melontaretkelle joelle. Tuuli oli aika kova, mutta pahin osuus meni myötätuuleen. Meloimme joen koko mitaltaan padolle asti. Nousimme maihin ja samassa näin tietä pitkin kävelemässä Vincentin ja hänen vaimonsa!!!! No, emme olleet nähneet kahdeksaan vuoteen, äkkiäkös se aika hurahtaa. Kuitenkin, menimme tietysti heidän luokseen. On vaikeata selvittää tämän asian guermantesilaista merkitystä, mutta normaalille ihmiselle se merkitsisi esim. sitä että olet saanut lottovoiton ja nobel-palkinnon ja sinut on julistettu pyhimykseksi. Tietysti kaikki kukkii, puissa on matalalla linnunpesiä, joissa sirkuttavat poikaset. Hiekkaista maantietä pitkin he vain kävelivät, olivat tulossa syntymäkodistaan.

Menimme heidän luokseen. Lapset olivat niin ällikällä lyötyjä, että he vain istuivat ääneti penkillä, puoli tuntia. V on todella puhelias. Ja tuntuu, että kaikki, mitä olen pohtinut, pitänyt ongelmana, onkin ollut harhaa. V oli löytänyt järven pohjamudasta 46 vuotta kadoksissa olleen ankkurinsa. Tämä onnistui vain sillä tavalla, että järvi oli kuivatuksessa kaksi vuotta ja siinä pystyi kävelemään. Tuntuu yhtäkkiä helpottavalta ja samalla hankalalta puhua jonkun kanssa, joka tuntee kaikki ihmiset menneisyydestä. Kaikkea sivutaan, mutta mieheltä menee suuri osa sivu suun, koska nimet eivät sano hänelle mitään. V:n vaimo sanoo P:n sanoneen, että minä olen henkilö, joka varmasti kaipaa tänne takaisin. Katselen ilolla kaikkea mitä he sanovat ja tekevät, koska he ovat minulle kuin kirjat - haluan nähdä miten niissä ollaan, minkä varassa he kulkevat. En pohjimmiltaa tiedä sitä.

Tullessa melomme Majasaareen, joka on luonnontilassa. Siellä lahoavat puunrungot ovat pehmeitä kuin paperi. Kaikki antaa periksi jalkojen ja käsien alla. Lehtoa, vanhoja haapoja, liito-oravia. Paljon saniaisia, kävelemme kuin sademetsässä.

Eilen illalla pihassa hääri siili. Se kulki polkuja ja yritti ryömiä esikoisen rakentaman lentokoneen alitse. Se tonki matoja, eikä häiriintynyt, vaikka pojat menivät ulos.

Olemme siis alkaneet tervehtyä. Migreenikohtaukset ovat hellittäneet, vaikka toisaalta johan niitä piisasikin. Parhaimmillaan olin kolmeen lääkäriin yhteydessä samaan aikaan. Seinäjoella lääkärin vastaanotolla sain taas migreenikohtauksen pahoinvointeineen. Se ei ole hauskaa, on vaikea kohdistaa katsetta tai puhua kenenkään kanssa, kun sähkölangat värisevät silmissä. Illalla olimme kaikki väsyneitä ja teimme tulen takkaan. Kuopus kohensi tulta, otti tulta paperiin, ja poltti sormensa aika pahasti. Hän huusi, sormeen sattui. Sormi muuttui valkoiseksi -meidän oli lähdettävä taas lääkäriin Seinäjoelle. Kello oli puoli kaksitoista, olimme päivystyspoliklinikalla, kuopus laitettiin makaamaan sairaalasänkyyn. Hän makoili siinä selällään jalka toisen päällä, ja kipulääkkeen ansiosta alkoi päästä jutun alkuun. Olimme kaikki hänen ympärillään ja kuuntelimme kun hän tarinoi kuin paroni von Münchhausen. Hän kertoi mm. syntymästään, miten lääkäri nosti hänet minun luokseni kun olimme synnystyssairaalassa. En tarkkaan tiedä miten se kaikki meni, mutta sitten hän roikotti minua jaloista ja toi äidin luo, niin se oli, hän kertoi. Sitten minut pestiin. Se tehdään aina vauvoille. Hän oli otettu mutta jännittynyt ollessaan oikealla sairaalansängyllä. Viereiselle sängylle tuotiin mies, jonka päälle oli tullut kuorma-auto. Hän ei kuullut muuta kuin ininää, mutta vaikutti muuten olevan järjissään. Lääkäri katsoi kuopuksen kättä, mutta halusi vielä toisenkin lääkärin mielipiteen. Meillähän ei ole muuta kuin aikaa. Esikoinen olisi halunnut lähteä kiertelemään sairaalassa, se oli täynnä mielenkiintoisia kojeita. Hän oli niin väsynyt, että käveli vessasta tullessaan suoraan hoitajien kahvihuoneeseen.

Luen sanomalehtiä, joista paikallislehti vaikuttaa siltä, että sitä toimittavat yläasteen työharjoittelijat. Naistenlehdistä luin seuraavan lauseen: Ei voi elää koko ajan niin, että ón lähdössä eikä silti lähde. I know!!!! Kaikki on pysähtynyttä, en elä! Odotan kai ratkaisua ylemmältä taholta! Aikaa ei ole kuitenkaan rajattomasti!

Luin Alakosken Sikalat ja det var jättefin! Annoin kirjan äidilleni lainaksi. Se shokeeraa häntä, olen aivan varma. Hän oli pöyristynyt luettuaan Virpi Hämeenanttilan Suden Vuosi-kirjan, jonka palautin hänelle. Hän oli varma, että se on turmellut minut jotenkin ja koki pahaa omaatuntoa ostettuaan minulle sellaisen kírjan. Pitääkö sinun provosoida antamalla joku tuollainen kirja lainaksi, sanoi mies. Pitää. Kälylle vein Johanna Venhon uusimman runokirjan, sanoen: Tässä on runokirja, jos haluat lainata. Olin juuri sanomassa jotakin lisää, koska hän ei ole mikään lukija, mutta hän sieppasi kirjan kädestäni. Ei tarvinnut paljon kaupitella, hyvä niin!