Kuuntelemme terkkubetonia. Minulla on kruunu päässäni. Kasvattamisen, erota tässä metelissä nyt sitten puhelimen sirinä. 27 puhelua ja 178 sähköpostia tullut, turha ajatella että ehtisin niitä lukea. Sitä enemmän hämmästyn tuulta, joka muistuttaa alkutuulta. Se riepottelee vastapuhjenneita pensaiden lehtiä. Kevät tulee, vaikka emme tee mitään sen eteen.

Työpaikalla tunnen olevani jossakin itäblokin maassa, rakennus ympärillä murenee pala palalta. Kaapelivaurion takia ei toimi lämmitys eikä ilmastointi. Sähkö pätkii, mutta kopiokone ei toimi enää ollenkaan. Kello harppoo eteenpäin viisi minuuttia kerrallaan. Kylläpä aika rientää - vitsi alkaa jo olla kulunut. Mutta tänään oli mennyt poikki myös nettiyhteys ja puhelin. Puhelimesta viis, ei minua tarvitse tavoittaa, mutta netti oli huono juttu. Ikään kuin talo aavistaisi, että puolen vuoden päästä se jyrätään maan tasalle. Ympärillä kaikki on mullin mallin, kaivetaan ja räjäytetään. Rakennetaan.

Odottelen voimaa ja iloa. Voimien suhteen... voisin ajatella isovanhempia, jotka olivat kaikki vahvoja, varsinkin isänisä. Hän varmasti pitäisi surujani mitättöminä huolina. Hän kävelisi kuluneilla nahkasaappaillaan pitkin pellonviertä ja ajattelisi, että onpa minullakin huolia.