Loma alkoi. Olin töiden loputtua niin väsynyt, että jaksoin vain siivota masentuneena. Aloitin oikein suursiivouksen. Mikä pahinta, loma ei tuntunut miltään (nyt kyllä alan jo olla hiukan ilahtunut), vaan tuntui, että olen töissä joka päivä, vuosia ilman vapaapäiviä - eikä sillä ole väliä. Mitäs vapaapäivistä.
Äitini soitti perjantai-iltana. En ollenkaan ajatellut ajankohtaa perjantaiksi. Ilta kuin ilta. Välinpitämättömyys on kai hyvä väsymyksen merkki.
Mutta vapaat päivät ovat täällä.
Äitini tosiaan soitti ja kertoi, että käet kukkuvat siellä, että he ovat papan kanssa melkein kuuroutuneita. Monta käkeä yhtäaikaa, eri suunnilla! He olivat olleet soutelemassa järvellä kalojen kutuaikaan. Koko järvi oli porissut kuin perunakattila, saivat hädin tuskin veneen rantaan. Järvellä oli ollut sata joutsenta, koko ilma sakeaa valkeaa puuroa. Heiltä katosi ajan ja paikan taju. (Nyt kun näen nämä sanat, alan ymmärtää, mistä johtuu toisinaan liioitteleva puhetapani.)
Huomenna lähden esikoisen kanssa Berliiniin. Katselemaan kylmän sodan muistomerkkejä, syömään turkkilaista kebabia, currywurstia, kahvia ja jäätelöä. Käymme Scheunenviertelissä, jossa Franz Biberkopf asui, ja Alexanderplatzilla, jossa hän myi lehtiä.
No comments:
Post a Comment