marraskuu

Talvi on alkanut. Kylmiä vesipisaroita ja ohuita jääkerroksia. Martinpäivä lähestyy ja silloin hyvä hanhipaisti voi olla paikallaan. Paras hanhi tulee, kun se paistetaan kyljellään. Tai se voi olla metsälintu myös.

Talven alku on aina yhtä pyörrettä, kaikki muuttuu, ei kuole, vaan siirtyy uudenlaiseen aikaan. Kohta kukaan ei muista, millainen kesä on. Ja on hyvä, ettei muistakaan! Hetken ajan voi nähdä tulevan, ja se pelottaa. Muistellaan kuolleita.

Äitini tunnistan tästä. Tulossa on pyhä - sitä edellisenä päivänä täytyy mennä saunaan, että kaikki on valmista. Kuka enää pyhänä ryhtyisi sellaiseen, silloin ollaan vain. Toinen asia: juhlapöydässä on kaikenlaista juhlasyötävää kahvin kanssa. Tarjolla on myös vaatimatonta pullaa. Hän ottaa pullaa, koska se on kohteliaisuus illan emäntää kohtaan. Arvostan sitä, että laitat tarjolle jotakin näin perinteistä, jota kukaan ei enää arvosta. Minä arvostan sitä.

Allerheiligen-juhla ja meidän juhlalokakuumme on ohi. Lapset ovat syntyneet pääosin lokakuussa. Viimeiset juhlat olivat eilen. Nyt lapset leikkivät rottia ulkona, maa kumisee heidän jalkojensa alla aivan kuin se olisi jo jäässä. Rotat ottavat kepit ja taistelevat.

Eilen saunoimme uudessa saunassa ensimmäisen kerran. Kun kiukaalle heittää vettä, siitä nousee valtava höyrypyörre, kuin tulivuoresta. Keskimmäiseltä irtosi ensimmäinen hammas! Se oli todella pieni ja menikin hukkaan melko pian. Hän on nyt kuusi. Hänen kanssaan suunnittelimme perustavamme pitopalvelun: hän teki juhliin voileipätarjoilun - vaaleat leivät voideltiin ensin yrttiöljyllä, ja hän laittoi runsaat päällysteet. Söinkin monta ja muutenkin paljon herkkuja, vieraiden lähdettyä tein pitkän juoksulenkin, ja en ole milloinkaan juossut niin pitkään ja niin vaivattoman kevyesti. Riittävä hiilihydraattitankkaus todella on kaiken a ja o! Juoksin kyllä liian pitkään ja liian kovaa. Seuraavaksi täytyy muistaa hitaus. Vain sillä tavalla kunto kohoaa.

Marraskuussa aion hengähtää hetken ja käydä esim. vessassa. Vielä maanantaina on iltaesiintyminen, mutta sen jälkeen lepään.

Selailin vanhoja muistiinpanovihkojani, kaunokirjallisia siis. Olen jo kirjoittanut niin paljon. Miten hyvä, että kaikki on jo kirjoitettu. Minun ei tarvitse juurikaan keksiä enää mitään. Kun vain avaan vihon ja otan jonkun lauseen. Ihanaa.

Perjantaina katsoin kotona Sex in the City-elokuvan. Mukavaa siinä oli se, miten naiset viihtyivät kehossaan ja vaatteissaan. Samalla tapaa mietin joskus katsellessani eri ihmisten ruuanlaittoa: jotkut käsittelevät isoja taikinakulhoja ja astioita kömpelösti, tarvitsevat apua. Toiset taas näppärästi, he nakkelevat pikku kippoja ja heittelevät mausteita sinne tänne, hallitsevat käsillään. (Lopputulos tai maku ei kylläkään riipu kokkaustavasta. Se on oma asiansa.) Minä luotan yllätykseen ja luontoon, vaistoon makujen suhteen.

Luen Maria Peuran kirjaa Vedenaliset ja pidän siitä. Onhan se kummallista puhetta. Jotenkin matalaa. Ihan kuin siinä ei olisi tavoiteltu mitään huippuja tai dramatiikkaa. Se vaan puhuttaan. Olen vasta siinä vaiheessa, kun Mirja muuttaa Helsinkiin. Ja hän on siihen saakka elänyt aika erikoista elämää. Eristyksissä ja nälkäisenä, saaressa. Saari voisi olla jossakin Perämerellä, Oulun lähellä. Elänyt vähän kuin eläin, laumassa. Ja Helsingissä baarien ikkunat ovat tummennetut, eikä hän ehdi ja löydä ikinä ruokakauppaan. Hän ikävöi saaren voitatteja ja lahnoja. Pidän kirjasta, koska oma lapsuuteni oli merkillinen. Sen maailma on niin vahva, että rupean jokeltamaan, kun tapaan lapsuuden ihmisiä. Eivät he voi sellaista muutosta ymmärtää, minun on palattava samaan mikä olin silloin.

Ensi töikseni huomenna poikkean kukkakauppaan. Nyt on aika hyötää kukkasipulit joulun iloksi. Istuttaa ne multaan ja vielä viileään ja ottaa sitten valoon ja lämpöön, kun nuppu tuntuu, joulukuun alussa. Aion laittaa sipulit sisäparvekkeelle, sen lämpötilaa täytyy kyllä silloin tällöin katsoa mittarista, etteivät sipulit jäädy. Sitten on odotettavissa kukkien tulvahtamista joulun alla!

Koulussa pidän hämärätunteja. Se rauhoittaa lapsia. Pimeässä ei kukaan jaksa riehua, se on jotenkin tuloksetonta. Valon määrä voi olla sellainen, että juuri näkee lukea. Sillä lukea meidän pitää.

Marraskuussa voisi hemmotella itseään. Kävellä paljon ulkona ja sisällä polttaa kynttilöitä. Lukea hyviä kirjoja. Matkustaa vähin kantamuksin, esim. Eurooppaan. Ajatella miten trans-Siperian radan varressa kyläläiset elävät. Tehdä lämpimiä ruokia. Joulukuun voi paastota ja sitten jouluna herkutella taas.