Vietän kummallisen aamupäivän. Yöllä en ole nukkunut lainkaan. Jokaisella uloshengityksellä kurkkuni tilttasi kiinni. Saatoin tuntea, miten värekarvat liikkuvat, yritin estää niitä liikkumasta ja sen saattoi tehdä vain hengittämällä kontrolloidusti. Se taas esti nukkumisen, koska jos hellitin hetkeksikään hengityksen tarkkailun, aloin yskiä. Varmasti tuhat kertaa kävin unen rajamailla.

Aamulla totesin, ettei ääni kestä puhumista, joten menin lääkäriin. Pyörällä, joka oli vikatikki. Olin hiestä märkä ja psykoottinen, kun pääsin perille. Tilasi ei ole kiireellinen, sanoi hoitaja ja jouduin odottamaan pari tuntia viereisessä kauppakeskuksessa lääkäriaikaa. Tämä oli silmät avaava kokemus. Normaalisti en ehdi katsella ympärilleni juurikaan. Nyt minulla oli kerrankin aikaa.

Vain ruokakaupat olivat auki. Ja niissäkin vain muutama vanhus. Myyjät järjestelivät muovipusseja. En ole milloinkaan nähnyt niitä niin autioina ennen. Olin väärässä paikassa väärään aikaan. Selailin kirjahyllyllä kirjoja niin kauan, että mustissa kävelevä vartija kulki ohitseni, ei sattumalta, oletan. Varastin kirjojen sisältöä aivoihin silmien kautta. Kaikkialla oli isänpäivämainoksia, ja olin ostavinani isänpäiväkirjaa, kunnes muistin, että sehän on jo mennyt. Työmuisti pätkii. Katselin erilaisia hyödykkeitä, nyt ehdin ajatella harvinaisempia objekteja, kuten tähtisädetikkuja ja uutta hammasharjaa. Valitsin esikoiselle sopivan harjan, mietin väriä huolella. Ja laastaria. Inhoan shoppailua, enkä koskaan mene vapaaehtoisesti kauppaan, mutta nyt olin jonkinlaisessa välitilassa, melkein sairaalassa. Mikään muu kauppakeskuksessa ei ollut auki. Kello oli puoli yhdeksän. Hampurilaispaikkakin aukeni vasta yhdeksän kolmekymmentä! Monien liikkeiden ovisermit olivat alhaalta hiukan auki, aivan kuin Lontoon katukaupoilla. Elämä on niin kovin normittunutta. Kaikki täällä kuljeskelevat ovat jollakin tapaa syrjässä normista. Hampurilaispaikassa on minun lisäkseni kolme venäläistä poikaa, he ovat laihoja ja äänekkäitä. Kirjastoon tulee tukka silmillä sama alakouluikäinen poika, joka vaelteli jo aulassa reppu selässä. Hän ei jostain syystä ole koulussa. Ehkä hänkin on sairas. Täällä on ei-missään. Tämä on kaikkille avoin, muttei kenellekään erityisesti suunniteltu. Olen tällä ennen aikojaan, ennenkuin mikään on valmista. Hämmentävää olla toisessa todellisuudessa.