Ajat ovat muuttuneet. Mustarastaat lurittelevat jo aamuisin, se on aina kevään ääni. Nurmi on tietysti nykyään aina vihreä, mutta rastaat eivät laula ennen kevättä, se on fakta.
Viime päivät ovat olleet täysmylläkkää, ryöstöviljelyä, sellaiset kaapit ovat nyt tyhjät, jotka eivät koskaan ole olleet tyhjänä. Ajattele sitä! Tarvitsen vielä pari ruuvia, kuumaliimapistoolin, sähköä - puitteet ovat kyllä jo valmiina. Huomenna joudun tarkistuskierrokselle, jonka tuloksesta vastaan kuulemma hengelläni. Kaiken sopii siis olla kunnossa!! Haluan nimittäin lomalle huomenna puoliltapäivin.
Tänään avasin pakkastuulessa päiväkodin portin ja ajattelin. En muista mitä! Tulit juuri sopivasti, sanoivat pikkuiset. Saimme leikittyä valmiiksi. Huomenna katson aamupäivän Beethoven II:ta. Otan mukaan vastapainoksi jotakin luettavaa, Risto N-P:n väitöskirjan Verkkoproosa. Viimeksi kun se oli mukana, seinään tuli murtuma. Tiiliseinän saumaan tuli sentin halkeama, joka lasketteli alas siksakkia. Mikä tämä on, kysyi pomo. En tiedä, vastasin. En ole nähnyt sitä aiemmin. (Vaikka tiesin vallan hyvin. Kirja on liian painava, rakenteet eivät kestä sitä.) Pomo laittoi sormensa murtumaan ja kallisteli päätään ja katseli yläviistoon kattoa kohti, niin kuin olisi nähnyt jotakin. In fact, siinä raossa tuntui vetoa, suorastaan tuulta. Tuulta suoraan rakenteista! On siellä kummia ääniä kuulunut aiemminkin, joku piiloasukas välikatossa, kun kuuluu jotakin koputusta. Ei välitetä siitä koputuksesta, se on joku vaan, sanon aina oppilaille. (Katossa on luukku, josta on mennyt miehiä sisälle.)
Anyway, kevät on täällä ja kaikki on taas mahdollista. Haluan vain niin harvoja asioita - en ainakaan kirjoittaa. Vaikka kirjoitankin, mutta se ei kuulu tähän, siihen ei haluamista tarvita. Tänään siivosin siivouskaapin. Ja me olemme säästäneet kaiken! Se tarkoittaa, että luutuja ja rättejä on paljon, sekä erilaisia pahveja ja pakkausmateriaaleja (niitähän voi tarvita joskus), erilaisia kehikoita, osia, jne. Nyt heitin kaiken rojun pois, siivouskaappi on puhdas ja tilava. Kirjoja en yleensä osta, enkä osta jatkossakaan, vaan rankkaan niistäkin liiat pois, jäljelle voisi jäädä parikymmentä kirjaa. Kirjahyllyssäni on jopa kirjoja, joita en ole lukenut (ei montaa, mutta pari kuitenkin). Se kertoo jotakin. Ne ovat siellä pelkkää laiskuuttani!
Joka tapauksessa, hyvää yötä.
Ps. Etsin minun espooni-kuvaa, mutta en löytänyt. Kuvassa on Länsiväylä alikulkusilta Ison Omenan tienoilla. Kuva on hyvin karu. Mutta sitä kuvatessa sattui hassu juttu: kuvassa on sähkökaappi, siis harmaa pönikkä, ja sen seinässä oli teipattuna lappu. Siinä lukee, että on kadonnut kolmijalkainen koira, sanoi esikoinen. Siinä todella luki niin. Tunnelma oli absurdi, mutta se ilmoitus oli aivan todellinen, realistinen, jos ymmärrät, mitä tarkoitan - puhelinnumero, kuvaus koirasta, jne. Se koira todella oli olemassa. Tässä kaupungissa, jossa minä asun.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment