Sumua

Tänään sauvakävelen aamulla vaihteeksi tietä pitkin (aivan tietoinen valinta). On todella hiljaista, liikenteen ääniä ei ole. Se on eriskummallista ja herättävää. Ei kuulu yhtään mitään. Kun pysähdyn, hiljaisuus alkaa sihistä, hanget ehkä sihisevät, lumikiteissä kaikkialla ympärillä tapahtuu pientä liikettä. Vain hento punatulkun ääni jostain kuusikosta kaukaa, sekin niin vieno. Se todistaa, etten ole kuuro. Pehmeää, hiljaista.

Tullessa näen Eskon, joka käynnistää pikkutraktoria. Hän hämmästelee, etteikö meillä ole suksia mukana. Niin. En tiedä, mikä minuun meni, en muistanut niitä. Esko kunnostaa taloa Nuorgamissa, keskellä erämaata, tekee kaksitoistatuntisia päiviä. Siellä he rentoutuvat.

Päivällä teemme hyödyllisiä töitä: mies tyhjentää huussin ja yhdessä poikien kanssa tyhjennämme polttopuukuorman sisään puuvajaan. Se on heistä hauskempaa kuin mikään miesmuistiin, kuopus on puukauppias ja ojentaa puun kerrallaan, ja vaatii euroja. Sitä ennen raivasimme tilaa, ja vanhasta puukasasta löytyy paljon kyllästettyä puuta.

Illalla teimme pimeän nuotioretken. Sää oli sumuinen ja vastarantaa ei näkynyt maitomaisen harson takaa ollenkaan. Kalliosaaressa teimme nuotion ja leikimme kivikauden asukkaita: paistoimme lihaa vartaassa ja söimme ruisleivän sisässä. Nuotio loimusi pimeässä ja rannalla tuuli niin kovaa, että kipinät lensivät (samoin kuin lämpö) viivana metsän uumeniin, sai olla todella lähellä tulta. Taivalsimme jääkentän yli takaisin ja ajattelin, että tämä on kuin hauskoista yrityspikkujouluista tai teemapäivästä.

Huomenna aiomme lämmittää mökin saunan ja lapset saavat kieriä lumessa.