Aamulla luin sängyssä pehmeäkantista mustaa kirjaa, jonka ostin kirppikseltä - se oli Philip Rothin Portnoy's Complaint. Kun selailin sitä, se ei vaikuttanut tutulta. Olen kyllä varmaan lukenut tämän, ajattelin selaillessani, vaikka en muistanut kirjasta mitään. Kyse ei ole huonosta muistista, vaan jostain muusta. Eläydyn lukemiseen, silloin sen maailmalla ei ole rajoja, enkä sen jälkeenkään osaa ajatella kirjaa minään yksikkönä tyyliin "siinä olivat ne ja ne henkilöt, jotka tekivät sitä ja sitä".
Aloin lukea kirjaa nyt täysin pyyteettömästi ja hitaasti ja rauhallisesti. Se on todella hyvä. Se tuntui lukiessa tutulta, vaikken muistanut yksityiskohtia. Olen katsonut varmaankin tuhansia amerikkalaisia elokuvia, jotka alkavat sillä, että epäonninen vakuutusvirkailija kulkee myymässä vakuutuksia mustien asumalähiössä. Tuttuus, jota ei voi paikantaa mihinkään yksityiskohtaan. Päähenkilöllä on kymmeniä jännittäviä nimityksiä vimpaimelleen ja huuruisen lasin läpi näkee miten hän masturboi kylpyhuoneessa uudelleen ja uudelleen. Ensimmäinen kohta, minkä muistin, on kananrasvalla sivelty voileipä, jonka äiti tekee päähenkilölle, että tämä jaksaisi odottaa ruokaa. Olen varmasti lukenut tämän, muistan näin voimakkaan mielikuvan.
Pienet jalat tepsuttavat yläkerrassa, kun luen sängyllä. Päähenkilö piti vanhempiaan kaiken ahdistuksensa alkusyynä. Millaisena hirviönä pojat tulevat minua pitämään, myöhemmin? Kaiken lisäksi tänään keskimmäinen kysyi hiukan surullisena: Mistä me saamme sitten äidin, aikuisena?
Tänään hiihdimme, ensimmäistä kertaa koko talvena. Kuvasin kuopusta hiihtämässä, mutta pensasaidan läpi, kuva jäi hämäräksi.
Tällä viikolla luin myös Tsehvin Kolmea Sisarta. Vain pari sivua, valvoessani murrosikäisiä poikia käsityötunnilla. He kutoivat pehmeitä lapasia. Minä luin, ajatella, Ivan Petrovitsh tuo lahjaksi samovaarin! Poikien kasvot olivat muutostilassa, ne eivät olleet lasten, eivätkä aikuisten. Piirteet sulavat ja kulkeutuvat paikoilleen. He eivät tunnista itseään, nenä on erilainen kuin ennen, otsa etääntyy leuasta. Huoneessa kaikuivat poikien äänet, Ipod ja kajarit.
Oleellista on kodin tunnelma. Muistan levollisen rytmin lapsuudesta. Äiti leipoi ja kuunteli radiota. Minun tukkani oli sähköinen, pakkasella varsinkin. Oli paljon aikaa. Ulkona oli avaraa tilaa, joka kuitenkin päättyi pehmeisiin reunoihin noin parinkymmenen kilometrin päässä kuutamoisessa metsässä. Kaikki oli kasautunut aikojen myötä.
3 comments:
Teksti vei mennessään! Kirjoitat kauniisti ja monitasoisesti. Kun en ole saanut omistaa äitiä kuin puolivuotiaaksi en tiedä miltä tuntuu aikuisesta lapsesta äidin olemassaolo. Kahden kolmikymppisen tytön äitinä tiedän, että äiti on äiti lapsilleen elämänsä ajan.
Olipa virkistävä lukuhetki täällä! Kiitos.
Pienet yksityiskohdat kiinnittävät huomion. Tässä tekstissä se oli tuo, että äiti leipoi ja kuunteli radiota. En osaa kuvitella, ja sitten - tavallaan ehkä osaan. Mutta en osaa kuvitella, miltä tuntuisi kasvaa sillä tavalla. Hmm.
Eikö aikuistuminen tavallaan ala siitä, että hyväksyy sen, että vanhemmat ovat tehneet virheitä, mutta ymmärtää kyllä, miksi, ja toteaa itsekin mogailevansa tuon tuosta? Äiti on kuitenkin rooleista ehkä vähiten hirviömäisin; hirviömäisyys syntyy yksinkertaisesti siitä, että lapsi on niin riippuvainen äidistä eikä voi tuon asiantilan vallitessa mitenkään hyväksyä äidissä vikoja, koska ne uhkaisivat hänen olemassaolonsa jatkumista... äiti on virheetön, ihana, aina oikeassa jne. Ja niin lapsukainen imee virheet itseensä, häpeää tarvitsevuuttaan ja omia halujaan.
En usko, että tuota asetelmaa voi noin vain purkaa. Ja miksi pitäisikään, kyllähän sen kanssa selvitään joka puolella maailmaa...
Kiitos kommenteista.
Tuossa kirjassa oli kohta, joka meni suunnilleen jotenkin näin: Miten äidillä sattoi olla niin vähän ymmärrystä sille, mitä hänen pieni poikansa tunsi? (Tämä kuulosti kauhistuttavalta.) Opetan esikoista lukemaan ja laskemaan ja siinä joudun olemaan varsinainen orjapiiskuri, että saisin hänet tekemään jotakin. Hänelle jää lukemaanopettelusta varmasti elinikäiset traumat - tai sitten ei.
Post a Comment