Takanani on elämäni rankimpiin kuuluva työviikko. Mutta en jaksa kirjoittaa siitä enempää. Lauantaina totesin olevani kuitenkin jo ennallani, olin marketissa ruoka-ostoksilla ja näin maitotölkkien seassa pyörivän irtonaisen käden. Valkoinen hansikas kädessä, ja hetken luulin, että se todella on irtokäsi, aave.
Luen Vihan ja katkeruuden esseitä. Ne eivät ole minusta katkeria, eivät ainakaan liiaksi. Lihateollisuuteen suhtautumiseni on muuttunut kirjaa lukiessa. Olen tottunut ajattelemaan karjatiloja pieninä ja feminiinisinä, koska sellaiset ovat minulle tutuimpia. Mitä isommiksi yksiköt menevät, sitä huonommiksi eläinten olosuhteet muuttuvat. Luen kirjaa mielenkiinnolla, se on hyvin kirjoitettu.
Pelasimme illalla Inkan aarretta ja Kummituslinnaa. Pojat huutavat niin äänekkäästi pelatessa, etten kuule omia ajatuksiani. Esikoinen jännittää niin pelin tulosta, että useimmiten hän ei aloita lainkaan, vaan katsoo parhaaksi olla pankkiiri, joka seuraa asioita hiukan sivusta.
Kirjoittamisen suhteen ajattelin luopua kaikesta miellyttämisenhalusta. Osaan kirjoittaa hauskoja tekstejä, mutta en halua.
No comments:
Post a Comment