Ajamme autossa koko perhe, jossakin ulkomailla, ehkä Kreikassa. Olemme palaamassa vuorilta, alas vuorta, ja katsomme alas kaupunkiin. Leveällä puistotiellä on savuavia ajoneuvoja, on tapahtunut jotakin. Tie laskeutuu alaspäin, emmekä tunne kaupunkia, meillä on jonkinlainen kartta, mutta siitä ei ole apua. Päädymme suoraan puistokadulle. Siellä vallitsee yleinen kaaos. Nousemme pois autosta ja kävelemme pitkin katua. Se on kävelykatu, ympärillä on paljon ihmisiä. Joka puolella. Katu on kaksiosainen, välissä on puurivistö.
Toista puolta katua alaspäin astelee nainen, jolla on musta paita. Hänellä on kädessään ase. Hän ampuu sillä summittaisesti eteensä. Ajattelemme hänen olevan järjestystä pitävä poliisi, paidan takia. Emme katso enää häneen vaan kävelemme eteenpäin. Nainen kävelee aivan editsemme toiselle puolelle ja jatkaa ampumista talon seinään, ase on musta rynnäkkökivääri. Konetuliase, sanoo mieheni. Käymme keskustelua kumpi on oikea termi. Kävelemme rauhassa eteenpäin, lapset mukanamme. Menemme kirkkoon. Siellä vasta ymmärrämme, että nainen oli saanut aikaa kaiken kaaoksen. Meidän olisi kuulunut pelätä häntä. Olemme helpottuneita, turvassa, kirkossa on kynttilöitä ja rauhallinen tunnelma. Juomme kuumaa teetä.
*Typical features for my dreams: rauhallisuus äärimmäisessä katastrofissa
No comments:
Post a Comment