Kun millään keksi, mikä tarinani päähenkilö voisi olla. Ammatiltaan. Sitten keksin, etteihän hän ole mikään, sehän on juuri kaiken ydin. Hän ei ole mitään. Ja kuitenkin kaikkea. Tehtävän avoimeksi jättäminen on juuri tässä tarinassa olennaista.

Hän makaa sohvalla. Ja nyt tarkoitan pysyvästi. Nousematta ylös. Ainakin vielä pari kuukautta, kunnes synnyttää lapsensa.

Kun tämä on selvä, voin vapaasti aloittaa. En tiedä mitä hän ajattelee, mutta aavistan hänellä olevan melkoisen ajatuksen voiman.