moi

Keskimmäinen ei enää haluakaan mennä Ahrikkaan, kun luimme, että siellä on kärpäsiä, jotka levittävät unitautia. Ja Amerikassa on piraijoita, jotka kaluavat ihmisen vedenalaisen osan hetkessä - olisinpa minä Jeesus, huokaa keskimmäinen, hän on taivaassa, hänen ei tarvitse varoa unitautia. Esikoinen pelkää meteoriittia ja sukeltajantautia. Bilhartsia ja mustat aukot, joita on galaksien keskustoissa aivan yleisesti, ovat myös aika huolestuttavia. Minun poikani, jotka eivät koskaan ole pelänneet mitään! Nämä ovat ensimmäiset merkit minkäänlaisesta varovaisuudesta. Kuopus ei vieläkään pelkää mitään, hän on huoleton ja rempseä, hänestä tulee isona pullansyöjä.

Minun pitäisi varoa itsekin aika paljon vähemmän. Äskettäin, kun jaoin koetta oppilaille, eräs poika sanoi, ettei voinut lukea ollenkaan, koska isä joi liikaa. Poika on kalpea ja laiha ja kiharatukkainen. Hän katsoo minua ja hänellä on hennot sormet, joissa on lonksuvat nivelet. Ensimmäinen ajatukseni, jonka miltei sanon, oli, että ok, annan sinulle vastaukset. Vain vaivoin sain sanottua, niin, on vain nyt selvittävä, tee se mitä osaat.

Kun olen ollut työssä viisi tuntia, saamme lautasellisen puuroa. Se on tietenkin aivan hyvää ravintoa, sillä selviää taas viisi tuntia. Työtä on myös ruokahetki, sillä samalla on valvottava. Ruokailu saattaa keskeytyä, monestikin. (Mutta sanotaan, että olen melko tottunut siihen.)

Iltapäivällä kotioveen koputtaa joku, laitan vesihanan pois päältä, ja kyllä, koputus todella kuuluu. Monotoninen ja tasatahtinen. Se on Jokke. Hän on tottunut koputtamaan pitkään, vartinkin, kunnes tullaan avaamaan - meteliltä sitä ei heti kuule, mutta hän kuulee ovelle, että sisällä takuulla on poikia. Kun menen avaamaan, ketään ei näy. Jokke on niin pieni, täytyy muistaa katsoa alaspäin. Hän pyrähtää juoksuun kuin sarjakuvahahmo, kun sanon, etteivät pojat ole vielä kotona.