Olemme matkalla rhodopuistoon, kun asteita on liikaa, aurinko paahtaa. Syötyämme mehevän aterian (ajattele tätä: salaatti, jossa on vihreää salaattia, vihreitä ja mustia oliiveja, mozzarellajuustoa, kirsikkatomaatteja, ananaskirsikoita) Elsalla, joka on (eläkkeellä, perheetön, intohimona ruuanlaitto) lähdemme täydellä vatsalla kävelemään alppiruusupuistoon. En tiedä mitä Elsa odotti kävelyretkeltä. Että se olisi hauska? Kokemus? Hänelle? Meille? Se ei ole hauskaa. En jaksa tsempata lapsia kävelemään helteessä, koska minuakin oksettaa. Varmaankin nestevajausta. Kaikkia ärsyttää. Esikoinen saa yskänpuuskan, ja oksentaa pensaaseen.
Paluumatkalla suuntaan kohti keskustaa, koska ajattelen mennä Kuusisaaren kautta kotiin, mutta eksymme jonnekin (Kannelmäkeen?). En tunne niitä seutuja lainkaan. Joudumme isojen teiden risteykseen, tietyömaalle, pahimmassa ruuhkassa, polttavan kuumassa paahteessa. Autojono seisoo. Tämä on painajainen, suorastaan helvetillinen visio. Väliaikaiset työmaatienviitat, niistä ei selviä mitään. Ajattelen niitä, jotka ajavat samassa ruuhkassa joka päivä. Välttämätön paha, he sanovat, minkäs teet. Paha, muttei onneksi välttämätön. Onko aivan pakko asua täällä? Takapenkillä on esikoinen, jolla on edelleen lämpöä.
Sitten vielä sekin, että kun ärsyttää (ja pelottaa, että onko esikoisella sittenkin alkava keuhkokuume), alkaa päässä soida kaikkein hurjin laulu mitä tiedän. Se on Leila, Leila, Leila... lempiystäväin. Minulle se on ironian määritelmä, nimittäin omasin aikoinaan sennimisen opettajan, joka oli mentaalisesti epästabiili, mutta pahaksi onneksi kieroutunut. Hänen opetuksessaan oli hiukan piinallista.
Pakkaan huomista varten hajamielisesti, tavarat mökille koko kesäksi. Alkeelliselle mökille, josta ei tiedä mitä siellä on ja mitä ei ole. Kun lähtee oikein pitkälle matkalle, voi lähteä kevein kantamuksin (se oli kesäinen viisaus). Vohvelirauta, antenni, lakanoita. Menen kuitenkin kotiinpäin, joten ei sillä niin väliä ole, mitä on mukana.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
4 comments:
Oi oi. Tuskin Kannelmäki, veikkaan Hämeenlinnanväylän, Vihdintien ja Hakamäentien liittymää. Sitä jossa kärvistelen kaksi kertaa päivässä. Rodopuistossa ei ole vielä tänä vuonna tullut käytyä, se lienee kulmakuntani ainoa varsinainen nähtävyys. Muuten olen varma, että esikoinen on pian täysissä voimissa. Niin ne aina.
Olihan tuttua tekstiä... Onneksi pääsette mökille. Sinne avaraan tilaan mahtuu ihan eri tavalla kaikenlaista. Leilan hyräilyssäkin on siellä tyystin toinen sävy. ;)
Kesää sinne! (Flunssakuume riesana täällä - minulla. Hienoa! Lapset ok, hellehepulissa, ja mies kertausharjoutuksissa kolmatta päivää. Kaikenlaiset fanfaarit raikaavat päässä, olen Selviytyjä.)
Tarkemmin ja jälkeenpäin ajatellen se taisi olla juuri tuo risteys. Helle ja työmaa tekivät kaiken tunnistamattomaksi.. enkä kyllä muutenkaan osaa siellä minnekään.
Mukava kuulla, että muidenkin elämässä on hepulia. Selviytymistä, päivän tunnit tulevat tehokkaasti hyödynnettyä, kuten tänään, kun menimme saariretkeltä suoraan lasarettiin. Väleihin ei jää turhia toimettomia hetkiä.
Oi voi ihania kesiä lasten kanssa..:D Selviytymiseltä tuntuu elämä täälläkin, ainakin tällä viikolla...
Tosi korneja muuten nuo "vanhanajan" laulut kuten tuo Leila tai mikä tahansa Pirkko Mannolan tai muun vastaavan kiekuvan heleällä äänellä laulettu laulu...esim. Saavissa on reikä? :D Miten omituisia lauluja!
Ihanaa mökkikesää kuitenkin; pitäisi ollakin joku paikka mihin paeta koko kesäksi. Koko kesä Espoossa ei tunnu jotenkin hyvältä ajatukselta...
Post a Comment