Kylmä kesäpäivä. Kärpänen lämmittelee tietokoneen ruudulla, pesee silmiään, kiivaasti. Tänään olimme poissa mökiltä, käymässä kaupungissa, kirjastossa. Kun sain luettua Tokarczukin kirjan loppuun, tarvitsin varalle jotakin, vaikka onhan minulla Guermantesin tie, hetkinen, ei vaan Pakenija, mutta en lue sitä kirjaksi, kunnioitan sitä niin.

Kuopus on kovaääninen, hän selittää tarinan juonta, kun on jo nukahtamassa: tässä on hevonen ja rimpsi (prinssi), toinen paha rimpsessa pani, kastikkeeseen, mylkkyyn omenan. Hän oli aivan ihastunut Lumikkiin, joka käskee kääpiöiden pestä kädet. Suloinen äidillinen hahmo.

Lainasin paljon lastenkirjoja, kun sää on viileä. Itselleni Atwoodin uuden novellikokoelman, ja joitakin muita. Alkukesästä luin täältä mökiltä makuuhuoneen ylähyllyltä löytyneen (mehän hankimme mökin vasta kesäkuun alussa) Hirveä Hospodar ja nuoren don Juanin urotyöt by Apollinaire, suom. Väinö Kirstinä. Asiallinen teos, voin suositella kaikille. Ja suomennos - ei moitteen sijaa, ei mitään turhaa sievistelyä tai kankeutta. Voisin laittaa sitaatinkin, mutta ei ole pokkaa.

Odottelin täkäläisen pankin eteisessä tänään pääsyä maksuautomaatille. Sillä asioi vanhempi pariskunta, jonka mies oli pukeutunut farkkuasuun. Hänen kätensä vapisivat, ja laskuja oli pino. Lopuksi nainen maksoi laskuja, koko ajan koodit menivät väärin, ja miten hidasta kaikki oli. Mutta he eivät hermostuneet. Paljon voi päätellä eleistä. He elivät sovussa, rakastivat ja hoivasivat toisiaan.

Ajattelen ikkunoiden avautumista ja sulkeutumista. Vajaan teemme leikkimökin, pikku "huoneeseen", jossa on 60-luvulla asunut kesäisin entisen mökkiperheen kotiapulainen. Siinä on ollut joskus ennen pyöreä ikkuna, nyt teemme vanhoista ikkunoista, mitä veljeni pihapiiristä löytyy, avattavat ikkunat. Mitä pitää ajatella: Saranat. Karmit. Sitä, että ikkuna sulkeutuisi tiiviisti karmeihin.