Saturday, June 23, 2007

Unia

Näin sekavia psykedeelisiä unia, joissa tapahtui hengästyttävällä tempolla kaikenlaista. Muistan vain pieniä katkelmia: olin junassa, nousin junaan, en muista minne olin menossa, mutta joka tapauksessa juna oli väärä. Kysyin konnarilta ja hän sanoi, että juna pysähtyy seuraavaksi vasta Tampereella, olin paniikissa, koska junan ovien ulkopuolelle oli jäänyt kuopukseni, hämmästynyt ilme kasvoillaan. Hän oli nyt yksin asemalla. Yritin hypätä junasta, mutta viereiselle raiteelle oli tulossa juna täyttä vauhtia. Sitten juna pysähtyi pian Keravalla, olin niin iloinen, syleilin muita matkustajia ja maata, ja selitin muille, etten ole koskaan ollut näin iloinen nähdessäni kyltin Kervå, Kerava. Siis pelastuin.

Toinen uni: erosin perheestäni Munkkiniemestä Kuusisaareen menevällä sillalla. Olin menossa uimaan. Kävelin pitkin jalkakäytävää paljasjaloin, päälläni uimapuku ja pelastusliivit. Oli kesä. Liivit olivat paksut ja ne suojasivat, vieressä meni autoja. Käännyin kiipeämään ylös rinnettä, siinä oli lumeen tallautunut polku, yhtäkkiä olikin talvi. Vastaani tuli kaksi uimapukuista naista, tiesin, että reitti on oikea. Reitti vei omakotitalojen pihoja ja takapihoja pitkin, tonttien välitse. Katselin pitkään ihmiseten olohuoneisiin. Ne olivat kauniita, mutten nähnyt niissä asukkaita. Ihaninta oli maassa oleva lumi, se ei ollut kylmää, vaikka olin paljasjaloin, vaan sopivan viileätä, raikasta, aivan kuin jalkani olisivat olleet liian kuumat. Maa oli musta, ja sula. Pehmeä, lumi oli siinä päällä, se oli uskomattoman kirkasta ja valkoista. Näin mustan höyryävän veden, en unessa ehtinyt veteen, mutta merivesi oli kuumaa lähdevettä. -- Lumi maassa epätavalliseen aikaan, veden päällä, veteen liittyvänä on unissani toistuva elementti. Se on unessa jotakin kaunista, ihmeellistä, jotakin, jota en kyseenalaista, ihmettelen kyllä. Unissa en tosiaankaan taida kyseenalaistaa mitään tyyliin: tämä ei ole totta. Unissa kaikki on totta.

No comments: