Thursday, June 28, 2007

sade

Koko seutu näyttää kääntäneen meille selkänsä. Sulkeutuneen, neljän sadepäivän jälkeen. Luonto työntää meitä pois, ripottelee päällemme kylmiä pisaroita oksilta, kun astumme ulos. Se ei enää katso meihin, ei välitä, vaikka se vielä onkin siinä. Se ottaa, ei anna, kieltää meiltä itsensä. Kärpäset pöydällä käyttäytyvät erikoisesti, ne kävelevät pöydällä kohdatessaan viivasuoraan toisistaan poispäin. Viimeinen merkki tästä oli sisään tullut kotihiiri, se kulki ympäri lattioita murusia syöden, ja kun hätistin sitä, se ei mennyt tiehensä, vaan - se oli närkästynyt, why are you bothering me?

Järvi on sumuinen, se huokuu kylmää usvaa ja höyryä. Siihen ei tee mieli pulahtaa. Istumme kuistilla katselemassa sadetta, se alkaa vihmoa meihin, sataa vaakasuorassa, kastelee kaiken kuistilla olevan, kumpparit, vaatteet, meidät. Turha sanoa, etteivät pyykit kuivu, ne tippuvat narulla vettä drip-drip-drop. Sauna on täynnä kosteita lakanoita. Lattia alkaa tuoksua sieniltä, pian se muuttuu mullaksi jalkojemme alla. Maatuu. On niin kylmä, ettemme voi peseytyä. Emme vaihda enää vaatteita. Hieron kasvojani, tunnen kallon luut. Poskiluun, otsaluun. Lopetamme puhumisen, nekin lapsista, jotka osaavat jo puhua, menettävät kykynsä. Mutta sitten, me olemme tasoissa, luonto ja me, vain kyynärvarren mitan päässä toisistamme. Olet kevytkenkäinen, loose, whimsical, sade ja viima sanovat, luonto sanoo, tai ei sano, vaan näyttää sen minulle.

Mutta meillä ei ole aikomustakaan lähteä pois. Kun aurinko tänä aamuna pitkästä aikaa tulee esiin vastarannalta, se näyttää oudolta, ja lapset huutelevat sille veden yli: Terve mörkö, terve kummitus!

Eilen keksin keinon nukuttaa lapset. Menin itse nukkumaan myös yhdeksältä. Lapset kävivät katsomassa: Äiti nukkuu, he sanoivat toisilleen ovella ja menivät takaisin sänkyihin. He rupattelivat hetken sopuisasti ja nukahtivat. Mellastamisen ja valvomisen edellytys, äiti, oli poissa. Huono juttu vaan, että nukahdan myös itse, ja kaikki mitä aioin tehdä illan aikana, jää tekemättä. Aamulla heräsin uneen, jossa ystävälläni oli kuva minusta, kylläkin sellaisen, josta minua ei tunnista, otettu ravintolassa, ja tarjoilijan käsi ja tarjotin on juuri sopivasti kasvojeni edessä. Kuvan alla oli teksti: Pano viime kesältä. Nauroin tälle, kun heräsin, ja unessa ystäväkin kertoi kirjoittaneensa kuvatekstin ajatuksissaan tai unessa ja hämmästelleensä sitä myöhemmin. Hänestäkin se oli vitsi, me olemme ystäviä. Mutta tämä on juuri sitä, mitä unet tekevät: tuovat esille tilanteita, joihin reagoida, tutkivat tunteita. Uni antaa mahdollisuuden, mutta se ei paljasta mitään, ainoastaan herättää kysymyksiä, ajatteleeko hän tällä tavalla, jne.

Mutta viikonloppu on tulossa, lämpimämpi, poutaisempi ja minä saan nukkua. Aurinko pilkahtelee esiin.

1 comment:

Unipolku said...

Itsekin olen miettinyt, miten tytön saisi aikaisemmin nukkumaan...jättämällä päiväunet pois tietysti, mutta silti hän valvoo ja riekkuu pitkät valoisat kesäillat. :)

Olen itse unohtanut kirjata unia tällä viikolla ylös - ei pitäisi unohtaa!!

Hyvää viikonloppua! :)