Ehdin hörpätä vain muutaman huikan kahvia, ja sitten alkoivat työt ja koska olen eräänlaisessa kellokorttisysteemissä, on pakko mennä kun kello soi, vaihtoehtoja ei ole. Se on merkki. LÄhden myöhään, tulen varhain, asun näiden ihmisten kanssa. Joten käytävillä me vaellamme, ja eilen pommisuojassa. On yhä pimeää, vaikka kello on jo puoli yhdeksän. Olisipa minulla kahvi mukana, sitä vain toivon.

Aamulla lapsista yksi oli jonkin verran terve, muut hiukan sairaita. Lähdimme kuitenkin kaikki tahoillemme. Esikoinen menee kouluun piikkipolkua, ja saatan hänet sen päähän omalla työmatkallani. Hän laahusti lumiselle polulle liian isot kengät jaloissaan, näin valuvat lapset kouluun. Hän painotti, että tulisin hakemaan ennen retkeä, koska hän ei yksinkertaisesti jaksa mennä katsomaan valoja joulukadulle. Olen varma, että kun menen, hän on vihainen - miksi tulit jo nyt, en pääse edes joulukadulle.

Eilen pelasin väsyneenä kuopuksen kanssa muistipeliä. Hän ilahtui niin paljon, kun voitti. Sinä voitat, minä sanoin. Ja sinä häviät, sanoi kuopus nauruun purskahtamaisillaan. Hän taputti käsiään, hyvä hyvä. Tämä oli kiva päivä, hän toisteli iltaan asti.