En oikein jaksa. Pidän sateesta, puutarhoissa jne, kaikkialla, tihkusta ja rankasta, mutta on ollut niin huitsin helteistä. Tarvitsen aikaa. Keksinkin keinon saada sitä, mutta se auttaa vasta ensi syksystä eteenpäin.

Minun täytyy aina kokeilla jotakin, ennenkuin tiedän: en pidä tästä. En voi päättää ennakkoon. Olen valmis mihin tahansa, mutten väärän asian takia.

Näin unta, jossa P.H., kirjailija, antoi minulle palautetta tekstistäni. Hän oli kirjoittanut palautteen korttiin, avattavaan kaksisivuiseen ruusukorttiin. Hän kirjoitti ympäripyöreästi, kierrellen, "kyllähän siinä hyviäkin puolia oli", jne, "välillä kuului oikein sellainen ja sellainen ääni, mutta"... rivien välissä oli koko ajan mutta, jonka huomiotta jättämiseen olisi pitänyt olla sokea. Loppuun hän oli kirjoittanut jonkun suomalaisen mieskirjailijan lyhyen novellin, kolme kappaletta, se on absurdi tarina, ja todella hyvä. Eikö tämä tunnukin tutulta, hän kirjoitti, sinun kannattaisi lukea häntä. Ja olin samaa mieltä, se oli tekstiä, jonka olisin itse voinut kirjoittaa, loistavaa. (Ennen tätä unta olin miettinyt kirjoittamisopintojen palautetta, jossa oli: tekstisi oli keskeneräisen tuntuinen, valmis teksti on viimeistelty.. jne. Tottakai se on keskeneräinen, jos minulla olisi käsissäni valmis romaani, olisinko edes yhteydessä teihin??!! En. Luultavasti en olisi, siis mitä hyödyttää toistella, että teksini on keskeneräinen, sen tiedän jo itsekin, onhan se herra paratkoon ensimmäinen versio ja vain osa kokonaisuutta! Olisin mieluummin kuullut tekstin muista ominaisuuksista, mutten sano sitä heille, sillä he pitävät minua jo muutenkin nokkavana.)

Viime yönä näin unta, jossa söin homeista ruokaa. Jotakin muutakin mielenkiintoista tapahtui, mutten enää muista mitä. Pidin kyllä siitä homeisesta ruuasta, ja mainostin muillekin miten hyvää se on. Kuulostaa aika huonolta.

Yritän ajatella muuta: nuorimmilla lapsilla menevät tavut sekaisin. Sataa limuhuitaleita, sanoi kuopus, kun ajelimme autossa kotiin päin. Keskimmäinen: Tuo taitaa olla joulupukki, kun se vetää kereä! Tänään tapahtui lisäksi jotakin merkillistä: kiinnitin piirongin vetokahvat uudelleen kiinni. Ne ovat olleet poissa kuusi vuotta, koska silloin lapset alkoivat avata ja sulkea laatikoita jatkuvasti, ja heittelivät tärkeät paperit alas jonnekin, ne pyörivät ympyrää, heippa heippalee.. Ja irrotin tuoleista pinttyneet vihreäkukkaiset päälliset, palasimme ajassa taaksepäin, näkyviin tuli syvänsiniharmaa, oikea kangas. Olohuoneeseen toin matot, jotka on kutonut äitini, kaksi pitkää mattoa, joissa on leveitä harmaan ja violetin raitoja. Huone piteni mattojen suunnassa, ja alkoi taas muistuttaa talonpoikaista asumusta.

En koskaan siivoa, mutta nyt on tulossa kutsut, joten on tehtävä suursiivous ja leivottava. Valmiina on mansikkajäädykekakku ja pohja suklaahedelmätäytekakkuun, ja omenapiirakka. Vielä toinen mokoma leivontatuokio, niin meillä on jotakin syötävää.