OLENHAN MINÄ hyvällä tuulellakin, vaikka romuna, kyllä kyllä. Työ on ikuista yökerhopestiä. Eilen vartin aikana: yksi kännykkä putosi asiakkaalta veskipyttyyn, toinen kaatui päänsä, kolmas tuli vessasta ja sanoi, ettei löydä valokatkaisijaa. Pöljä, huusivat toiset. Vielä tähän lisäksi: on koko ajan pimeä, jatkuva väsymystila, jne, jne pälä pälä, jne. Etten oikein jaksais mitään sössötystä ja söpöjä juttuja mistään aiheesta. Uuden työparinkin sain, amerikkalaisen jalkapallonpelaajan. Ulkona kun seisomme, hän on aina auringon edessä, koska on niin valtava. Järkäle, olen pieni, vaikken oikeasti olekaan. Edellinen paras parini oli nyrkkeilijä. Turha suojautua mihinkään sikiöasentoon, on vaan otettava iskut vastaan, mitä maailma tarjoaa. Joten turha tulla ainakaan tänne inisemään sitten kun kaikki on pimeää eikä toivoa näy.

Ei tämä vielä mitään, mutta kun on se asia. En näy sen yli pääsevän. Tänäänkin pysähdyin päiväkodin eteen ja jäin autoon yksin kuuntelemaan radiosta Valehtelisin jos väittäisin-kappaleen loppuun.