Mietin, millaista on mennä epätoivoisen, vaikeuksissa olevan, syrjityn ihmisen kenkiin? Todella tuntea, mitä hän ajattelee?
Minua surettaa Michael K:n ja hänen äitinsä kohtalo, joista luin eilen. Michael nukkui pahvilaatikossa, ilman ruokaa, mustana apartheidin ja tapetuksi tulemisen varjossa. Entä kun ei ole mitään?
Onko kellään sitä enempää? Onhan meillä, materiaalisesti kaikki. Sosiaaliturva, yhteiskunta, rakkaus?
Joskus keväällä kuten nyt, kun lumi sulaa, sitä jää vain poluille. Metsässä kulkee loistavia polkuja. Pimeässä keskellä metsää törmäämme nuorisojoukkoon, joka valaisee meitä kasvoihin taskulampuilla. Hekö pelkäävät?
2 comments:
Tarkoitit siis Coetzeen Mikael K.ta. Siinä on syrjityn ihmisen kiteytymä. Eilen katsoin puolisilmällä jotain tanssiterapiaa, se teki hyvää, ja kun katselin erään ikäiseni miehen hahmoa hänen liikkeittensä arkuudessa, alistuneessa varovaisuudessa joka ei johtunut varmaan vain ms-taudista vaan koko hänen kehonsa varovaisuudessa oli väheksytyn, syrjityn ihmisen eleitä, varovaisuuden ja pienuuden eleitä kaikki.
Kyllä, kirjoitin uudessa postauksessa vielä lisää siitä kirjasta. Olen sen kirjan maailmoissa täysin. Pelon, piileskelyn, syrjäytymisen tunteet ja eleet ovat kaikille samat, ja kaikkien geeneissä.
Post a Comment