Täytyy leipoa se minkä on luvannut. Kesämökkinaapurina häärää alaston mies punaisissa uimahousuissa. Lapseni leikkivät Eero-koiraa (jonka äiti on viety teurastamolle). Koko tontti kaikuu huudoista, Eeroo! Keskimmäinen konttaa ja vanhin on macho isäntä. Seuraavana päivänä tontin rajalla mies kysyy keskimmäiseltä, oletkos sinä se Eero? Sanon Ei, samaan aikaan kun keskimmäinen sanoo Joo. Mies kysyy minulta, oletko mökillä yksin? Vaikea sanoa, kun yksinäisyyskin on niin suhteellista. Ja täytyy varoa, ettei toteuttaisi mitään ennalta määrättyä käsitystä kommunikaatiosta. Tai naiseudesta. On nimittäin täysin mahdollista kirjoittaa kirja, joka on molempia, bestseller ja taideromaani.

Poltin käteni pipareita lasten kanssa paistaessa, olin tietysti öljystä rasvainen ja liukas, ja rasvainen ihohan kai palaa helpommin. Kylmän veden alla kuuntelin, miten radiossa sama laulu jatkui ja jatkui: Bad boys are here, bad boys are here.. Pienet pellavapäiset pojat tanssivat keittiössä. Lähes kaikki musiikki on lähes kaikissa tilanteissa nykyään absurdia. Autossa kaupan parkkihallissa tilanne meni viimeksi aivan hulvattomaksi: Irwin Goodmanin Poing-Poing.. jammailimme, matkalla auringonlaskuun jonnekin Keski-Länteen, autojen perävalot näyttivät voimakkaan punaisilta pimeässä. Ja sen perään vielä Calling Elvis (anybody home).. Kaikki tämä saa pään niin sekaisin, olen sitä sauvasekoitintakin miettinyt, että mitä se kuvastaa. Vaikea itse tietää, onko viaton vai kokenut.

Joka tapauksessa nämä luen kuuluviksi hyvään talveen: glögi, suklaa, eroottiset tarinat, sängyssä yllä lämmin ullfrotté-kerrasto.